Kotimaa

Nuoren krooninen suolistosairaus vaivaa myös mieltä

Kroonista tulehduksellista suolistosairautta sairastavilla nuorilla on ikätovereitaan todennäköisemmin ahdistus- ja masennusoireita. Myös uniongelmat sekä sosiaaliseen elämään liittyvät vaikeudet ovat muita yleisempiä.

Väitöstutkimuksen mukaan suolistosairauden vaikeusaste on yhteydessä näihin oireisiin. Uniongelmat pahentavat tilannetta entisestään.

Erot ikätovereihin tulivat ilmi vanhempien vastauksista. Nuoret sen sijaan raportoivat näitä oireita samalla tavalla kuin verrokkiryhmä.

Toisaalta nuoret kertoivat vakavista käytös- ja ihmissuhdeongelmista, joita heidän vanhempansa eivät olleet huomanneet.

Tulehduksellisilla suolistosairauksilla tarkoitetaan haavaista paksusuolentulehdusta ja Crohnin tautia. Nämä erityisesti nuorten aikuisten sairaudet lisääntyvät Suomessa noin kuuden prosentin vuosivauhtia.

Lauantaina Helsingin yliopistossa väitellyt Teija Pirinen sanoo, että sairastuneiden psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin sekä yöunen laatuun pitäisi kiinnittää hoitotyössä huomiota.

Uusimmat

Kotimaa

Kansanedustajien huoli: Viivästyykö alkoholinmyynnin vapauttaminen?

Hallituksen perustulokokeilua ryöpytetään: "Oliko se tarkoituskin tehdä surkeasti?"

Satupiknik kutsuu lukemaan, kuuntelemaan ja soittamaan lauantaina

Maakunnat pysyvät entisellään sote-laissa

Soini torppaa jyrkästi: "Valtion rahaa ei Guggenheimille tule"

Röyhkeä moottoripyörävarkaus tallentui videolle

Poliisi pysäytti kaahaajan piikkimatolla Virroilla

Aalto-Alvari on vuoden uimahalli – Katso kuvasarja uimapaikan vaiheista

Nimekäs metsästysseura JMY jo 125-vuotias

Kolmen auton ketjukolari Lohikoskentiellä Jyväskylässä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.