Kotimaa

Persunuorten sukupuolikampanja synnytti myrskyn - "Törkeää"

Perussuomalaisten nuorten torstaina aloittama tyttö–poika-sukupuolikampanja sukupuolineutraalia yhteiskuntaa vastaan herätti saman tien kohua sosiaalisessa mediassa ja poiki kannanottoja. Kampanjan mukaan sukupuolten välillä on eroja eikä niitä pidä piilottaa.

– Eroja yritetään poistaa väkisin esimerkiksi työelämässä ja politiikassa asettamalla kiintiöitä, jotta tilanne saataisiin “tasapainoon”. Yhteiskunta ei kuitenkaan ole tasapainossa silloin, kun ulospäin näyttää siltä, että naisia ja miehiä kiinnostaa yhtä paljon tehdä samoja asioita, vaan silloin, kun he voivat tehdä, mitä haluavat, järjestö sanoo tiedotteessaan.

Perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtaja Tiina Palovuori sanoo, että luokittelu kahteen sukupuoleen on selkeää ja määräytyy suoraan geeneistämme.

– Kaikki meistä ovat yksilöitä, mutta viimeistään perimä kertoo, kumpaa sukupuolta olemme, hän sanoo.

Järjestön puheenjohtajan Sebastian Tynkkysen mukaan sukupuolten väliset erot tulevat esille myös koulussa.

– Tutkimusten mukaan pojat eivät menesty, motivoidu ja opi lukemaan yhtä hyvin nykyisen kaltaisessa peruskoulussa kuin tytöt. Jos me tunnustaisimme avoimesti nämä erot, voisimme tehdä koulusta monipuolisemman oppimisympäristön, jossa huomioitaisiin paremmin myös poikien tarpeita.

Perussuomalaisten nuorten mielestä sukupuolten kyseenalaistaminen hämmentää nuoria. Järjestö kehottaa kasvattajia ja vanhempia olemaan laittamatta lapsiaan tällaisten trendivirtausten kokeiksi.

"Törkeää", "paljon mielipahaa"

Kampanja kirvoitti kommentteja muun muassa perussuomalaisten nuorten Facebook-sivulle ja kampanjan Twitter-tilille. Kommentit ovat pitkälti kielteisiä.

– Pelko pois! Jokaisella on oikeus elää oikeaksi kokemassaan sukupuolessa joutumatta syrjinnän kohteeksi, tviitattiin tasa-arvovaltuutetun tilillä. Tasa-arvovaltuutettuna toimii Pirkko Mäkinen.

Demarinuoret tyrmistyi. Heidän mielestään sukupuolen moninaisuuden kieltäminen ja ihmisten lokerointi on törkeää.

– Kampanja on avoimesti syrjivä, väheksyy tutkimustietoa ja lietsoo turhaa vastakkainasettelua. Käsitys vain kahdesta sukupuolesta on vanhentunut ja ahdasmielinen. Lisäksi se on äärimmäisen loukkaava, sanoo demarinuorten varapuheenjohtaja Petra Peltonen tiedotteessa. Peltosen mukaan demarinuoret kannattaa kolmannen juridisen sukupuolen käyttöönottoa.

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton (ViNo) mielestä kampanja "ampuu ohi ja kovaa niin biologisten tosiasioiden kuin feminismin määrittelynkin osalta".

– Sukupuoli ei ole biologiankaan näkökulmasta kaksijakoinen eikä feminismin tarkoituksena ole rajoittaa, vaan nimenomaan antaa kaikille ihmisille mahdollisuus olla sellainen kuin on, ilman ahtaita ja rajoittavia sukupuolirooleja, liitto kirjoittaa Facebook-sivullaan.

– ViNO haluaa tuoda esille sukupuolten ja seksuaalisuuksien moninaisuuden ja raivata yhteiskunnassamme jokaiselle tilaa määrittää sekä ilmaista itseään ja sukupuoltaan haluamallaan tavalla.

Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen sanoo Maaseudun Tulevaisuudessa, että PS-nuorten kampanja aiheuttaa todennäköisesti paljon mielipahaa.

– Vaihtoehtoja on runsaasti, enemmän kuin kaksi. Asia on nuorille erittäin herkkä, ja jokaiselle on löydyttävä paikka. Sukupuolineutraalius ei vie oikeutta olla selkeästi tyttö tai poika vaan antaa mahdollisuuksia määritellä oman sukupuolensa vapaasti.

Lähteitä: Perussuomalaiset nuoret, Maaseudun Tulevaisuus

Uusimmat

Kotimaa

Raju romahdus: Viisumihakemusten määrä Suomeen puolittui kahdessa vuodessa

Suomi häätää Keyhanin Jyväskylästä, pieni Wiljam jää ilman isää

"Ulosmyyntioikeus kannustaisi investoimaan"

Metrojunien törmäämisen ei pitäisi olla mahdollista

SuPer: Vanhustenhoidon ongelmat johtuvat huonosta johtamisesta ja liian vähäisestä henkilökunnasta

Video: Yhtenäisyyden soihtu vaihtoi kättä Keuruulla

Lahdessa kadonnut 8-vuotias löytyi

Varaudu vesikatkoon torstaina Halssilassa

Vaarallinen virus saadaan yhä useammin kotimaassa – näin suojaudut

Isänsä murhasta syytetty mielentilatutkimukseen: Puukotti isän ajaessa autoa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.