Presidenttiehdokkaat Vanhanen ja Haavisto huolissaan Venäjästä

Matti Vanhanen (kesk.) ja Pekka Haavisto (vihr.) keskustelivat Venäjästä Porin SuomiAreenassa.

Presidenttiehdokkaat Matti Vanhanen (kesk.) ja Pekka Haavisto (vihr.) ovat huolissaan Venäjän kehityssuunnasta.

Vanhanen ja Haavisto osallistuivat Porin SuomiAreenassa Venäjää käsitelleeseen keskustelutilaisuuteen.

– Isot kehitystrendit Venäjän taloudessa, infrastruktuurin rappeutumisessa ja väestökehityksessä ovat viemässä Venäjän tulevaisuutta taloudellisesti ja sitä kautta sosiaalisesti heikompaan suuntaan, Vanhanen sanoi.

– Suuri kysymys on, koska se mahdollinen sosiaalinen tyytymättömyys kasvaa sellaiseksi, että siitä syntyy myös sisäinen poliittinen voima, Vanhanen jatkoi.

Haavistoa huolestuttaa ennen muuta Venäjän demokratian ja kansalaisyhteiskunnan tilanne. Hänen mukaansa esimerkiksi presidentti Vladimir Putinin seuraajavalinta voi sysätä maan epävakaaseen tilanteeseen, kun demokraattinen järjestelmä ei toimi.

– Jos maan johtajavalintoihin liittyy suuri turbulenssi ja on odotettavissa epäselviä ja ehkä kaoottisia jaksoja, totta kai se vaikuttaa myös meihin, Haavisto sanoi Porissa.