Suomessa kadonnut 20 vuodessa 400 henkilöä – kaikkien tiedot nyt yhdessä paikassa

Suomen kadonneet henkilöt on koottu keskitettyyn rekisteriin. Keskusrikospoliisin (KRP) kokoamassa rekisterissä ovat 20 viime vuoden aikana 1990- ja 2000-luvuilla kadonneet noin 400 henkilöä.

– Aiemmin tiedot ovat olleet hajallaan paikallispoliisissa, eikä kenelläkään ole ollut kokonaiskuvaa. Rekisterissä on noin 400 pidemmäksi aikaa kadonneeksi jäänyttä henkilöä. mutta määrä vaihtelee vähän koko ajan, rikosylikomisario Göran Wennqvist KRP:stä kertoo.

Rekisterin kokoaminen oli KRP:ssä kahden vuoden suuritöinen projekti, sillä kaikki tapaukset käytiin läpi yksitellen.

– Ilmoitusmenetelmät ovat muuttuneet ja poliisin organisaatio muuttunut. Kadonneita on käyty läpi eri rekistereistä ja tehty listauksia löydetyistä ilmoituksista. Pyydetty poliisilaitoksia tarkistamaan, että jos henkilöä ei ole löydetty, onko juttu yhä auki ja esimerkiksi kansainvälinen etsintäkuulutus voimassa, hän kuvailee.

Rekisteriin on kerätty kadonneista myös tunnistetietoja, jotka helpottavat ja nopeuttavat tunnistamista.

– Tunnistetietoja tarvitaan, jos joku löytyy vainajana. Dna, sormenjäljet ja hammaskorjaustiedot ovat ne kolme sataprosenttisen varmaa tunnistetietoa, Suomen uhrintunnistusyksikköä vetävä Wennqvist huomioi.

Tyttöjä enemmän kuin poikia, miehiä enemmän kuin naisia

Lähtökohtaisesti kadonneiden henkilöiden etsintä ja tapausten tutkinta kuuluu paikallispoliisille. Mikäli henkilöä ei löydetä kuukaudessa, ilmoittaa paikallispoliisi asiasta KRP:lle, ja henkilö kirjataan kadonneiden rekisteriin.

– Tänä vuonna rekisteri on saatu päivittäistyöhön, ja aina kun tulee uusia yli kuukauden kateissa olleita, lisätään ne sinne. Projekti päättyy tämän vuoden loppuun ja rekisteri siirtyy osaksi henkirikoslinjan työtehtäviä, Wennqvist sanoo.

Suomessa ilmoitetaan vuosittain kadonneeksi noin tuhat ihmistä. Valtaosa heistä löytyy vuorokauden kuluessa. Tapauksiin sisältyy niin omille teilleen lähteneitä pikkulapsia, karkumatkalle suunnanneita teinejä kuin muistisairaita vanhuksia. Wennqvistin mukaan kaikkien kateissa olevien lasten tapauksissa taustalla on huoltajuuskiista, jossa toinen vanhemmista on ottanut lapsen luvatta ja lähtenyt ulkomaille. Teini-ikäisten katoamisista valtaosa on niin sanottuja koulukotikarkureita – heistä tyttöjä on puolet enemmän kuin poikia.

– Aikuisten kohdalla tilanne kääntyy päinvastaiseksi, sillä miehiä on puolet enemmän kateissa kuin naisia. Eniten on 20–45-vuotiaita, Wennqvist arvioi.

Yksi ryhmä ovat ne, jotka haluavat kadota omasta tahdostaan, eivätkä kaikki pakoile esimerkiksi poliisia tai vankilaa.

– He ovat saaneet tarpeekseen eivätkä vaan halua eri syistä olla enää kenenkään kanssa tekemisissä, edes omaistensa, erakoituvat tai muuttavat ulkomaille, eivätkä ilmoita kenellekään. Eläkeläisiä on kateissa tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Heidän epäillään matkustaneen ulkomaille ilmoittamatta. Jos henkilö löytyy, niin tällaisissa tapauksissa poliisi ilmoittaa omaisille ainoastaan hänen olevan elossa ja hyvissä voimissa.

Parikymmentä jää kateisiin

Vuosittain pidemmäksi aikaa kateisiin jää 15–20 henkilöä.

– Kaikki tapaukset ovat erilaisia, ja niihin liittyy monenlaisia tarinoita. On onnettomuuksia, hukkumistapauksia, itsemurhia. Henkilöitä ei vaan ole löydetty maastosta tai vesistöstä. Henkirikoksen arvioidaan liittyvän 10–15 prosenttiin kateissa olevista eli se tarkoittaa noin 3–4 vuodessa. Usein juttuja tutkitaan heti alusta asti myös rikosasiana, sillä alkutiedoista ja olosuhteista näkee monesti, ettei kaikki ole kohdallaan.

Koottu rekisteri kadonneista on mahdollistanut KRP:ssä myös laaja-alaisemman tilanteen tarkastelun.

– Rekisteriä on katsottu myös sillä silmällä, voisiko tilastoista lukea, että esimerkiksi tietyn ikäisiä henkilöitä häviäisi tietyiltä alueilta tietyin väliajoin. Hälytyskellot eivät ole alkaneet soimaan ainakaan vielä tähän mennessä, Wennqvist toteaa.

Harva haudataan tuntemattomana

Ihmisiä katoaa eri puolilta Suomea tasaisesti suhteessa paikkakunnan asukaslukuun, eikä Suomen tilanne ole poikkeava esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna.

– Se ero on, että heillä on hyvin paljon enemmän maahanmuuttajataustaisia, mitä meillä on tähän mennessä ollut. On esimerkiksi tultu maahan ja anottu turvapaikkaa, mutta kun prosessi on kestänyt, onkin lähdetty muualle, ja ystävät ovat tehneet katoamisilmoituksen, Wennqvist luonnehtii.

Pohjoismaiden välillä yhteistyö on sujuvaa. Vuosittain yhteisiltä vesialueilta löytyy vainajia, joiden henkilöllisyyttä selvitetään rajojen yli. Suomalaiset vainajat tunnistetaan Wennqvistin mukaan liki sataprosenttisesti.

– Jos on mennyt luurankoasteelle, eikä ole mitään mihin verrata, niin aikaa voi mennä enemmän, mutta hyvin harvoin joudutaan hautaamaan tuntemattomana. Ongelmia on ollut enemmän ulkomaalaisten kanssa: jostakin syystä tänne on tullut ihmisiä Keski-Euroopasta tekemään itsemurhia ja niiden kanssa on jouduttu tekemään todella paljon työtä.