Suomi jätti tunteikkaat jäähyväiset – katso suuri kuvasarja presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

Presidentti Mauno Koivisto laskettiin haudan lepoon helatorstaina 25. toukokuuta 2017.

Presidentti Mauno Koivisto laskettiin haudan lepoon helatorstaina 25. toukokuuta 2017. Presidentille järjestetyt valtiolliset hautajaiset olivat tunteikkaat eikä kyyneleiltä vältytty.

Arvokkaat hautajaismenot päättyivät torstaina vasta iltakymmeneltä, kun haudan ympärillä ollut kunniavartio poistui paikalta ja hautausmaa suljettiin.

Hautaamisen jälkeen kansalaiset pääsivät vierailemaan haudalla jättämässä hyvästejä, kynttilöitä ja kukkatervehdyksiä. Väkeä riitti aina sulkemisaikaan saakka.

Koivisto haudattiin sotilaallisin kunnianosoituksin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle alueelle, johon on haudattu myös presidentit Urho Kekkonen ja Risto Ryti.

Ennen hautaan laskua hautajaisvieraat veisasivat virren Sun haltuus, rakas Isäni ja presidentin leski Tellervo Koivisto laski arkun päälle punaisen ruusun. Hautaan laskua Kaartin soittokunta säesti Porilaisten marssilla.

Suomen yhdeksäs presidentti Mauno Koivisto kuoli toukokuun 12. päivänä 93-vuotiaana. Arviolta yli 30 000 ihmistä seurasi surusaattoa Helsingissä.

Katso suuri kuvasarja hautajaisista.

Kuvasarja: 70 kuvaa Mauno Koivistosta kattaa Suomen historiaa sota-ajasta nykyhetkeen

"Hän oli mies, joka teki tälle maalle hyvää"

Kolumni: Muistan sinut Mauno Koivisto

Tellervo Koivisto hyvästeli miehensä punaisella ruusulla

Kirkonkellot ympäri Helsingin saattoivat presidentti Koiviston hautaan

Kommentointi on suljettu