Teuvo Hakkarainen ja Virpi Piippo: Kaikkea muuta kuin kohupari!

Viitasaarelainen kansanedustaja ja jyväskyläläinen toimittaja kertovat Viitasaaren Seudun haastattelussa olevansa sielunveljiä.

Paras kumppani ja sielunveli. Näin kuvailevat toisiaan viitasaarelainen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen, 57 ja jyväskyläläinen toimittaja Virpi Piippo, 48. Kaksikko valottaa suhdettaan tänään keskiviikkona ilmestyvän Viitasaaren Seudun kesälehden haastattelussa.

He ovat olleet läheisiä ystäviä jo kaksi vuotta. Keltaisessa lehdistössä heistä on tehty ”kohupari”, mutta he itse sanovat olevansa kaikkea muuta.

– Olemme parhaimmat kumppanit ja minulla on Virpiä kohtaan sataprosenttinen luotto joka asiassa, liittyi se sitten työhön tai arkeen! Hakkarainen kehuu.

– Seksi voisi pilata jotakin kaunista ja ainutlaatuista eikä se kuulu tämänkaltaiseen suhteeseen, Piippo pohtii.

Kaksikko kohtasi Viitasaaren ABC:llä toukokuussa 2015, kun Piippo tuli jututtamaan juuri toiselle kaudelle valittua kansanedustajaa. Haastattelu julkaistiin Keskisuomalaisessa viikon päästä. Kaksikko jatkoi tarinointia, kun toimittaja toi kansanedustajalle lehden. Maakuntalehden avustajasta oli tällä välin tullut Viitasaaren Seudun kesätoimittaja.

– Viihdyimme yhdessä ja kävelimme usein hautausmaalla ja muuallakin. Teuvon kautta tutustuin aika perinpohjaisesti Viitasaareen ja viitasaarelaisiin, Piippo kertoo.

– Kävimme järvellä, vuorella maisemia katsomassa ja vastoja tekemässä. Laavulla syntyi monenlaiset sopat, siinä oli erämeininkiä! Pyysin myös Virpiä erilaisiin tapahtumiin ”esiliinaksi”, koska kimpussa oli monenlaista surraajaa, Hakkarainen muistelee.

Yhteinen sävel löytyi nopeasti, vaikka ihmisinä he ovat erilaisia. Hakkarainen luonnehtii Piippoa taiteilijaluonteeksi ja itseään tekijäksi; Piippo on myös puheliaampi ja Hakkarainen enemmän kuuntelija.

Virpi Piippo kertoo, että hänen aviomiehensä Mikko on tavannut Teuvon pari kertaa. Miehet ovat jutelleet yritysasioista ja politiikasta sekä maailman tilanteesta tuntitolkulla nokikkain ja muutaman kerran myös puhelimessa.

Sekä Piippo että Hakkarainen ovat sitä mieltä, että mies ja nainen voivat olla myös pelkästään ystäviä.

– Tässä ainakin on käynyt niin päin, että vaikka alussa olisi ollut pieni flirtin poikanen silmäkulmassa, niin se on karissut. Tuntuu jopa koomiselta ajatella, että olisimme seurustelukumppanit!

Lue Hakkaraisen ja Piipon koko haastattelu Viitasaaren Seudun kesälehdestä, jonka vapaasti luettavissa oleva näköisversio löytyy täältä.