Ulkomaiden edustustoille lähetetty kutsu Koiviston hautajaisiin

Nykykäytännön mukaan maiden edustajina ovat usein suurlähettiläät.

Presidentti Mauno Koiviston hautajaisiin on lähetetty kutsut kaikille ulkovaltojen edustajille Suomessa, kertoo protokollapäällikkö Matti Heimonen ulkoministeriöstä. Valtioneuvoston viestintä kertoo, että hautajaisiin on kutsuttu omaisten ja valtiojohdon lisäksi yhteensä yli 500 kutsuvierasta. Ulkovallat edustavat suurlähettilästasolla.

Vieraiden kutsumiseen valtiollisiin hautajaisiin ei liity Heimosen mukaan erityistä protokollaa.

– Mitä vieraita sen lisäksi mahdollisesti suoraan tulee, siihen en osaa ottaa kantaa. Nykyään avointa kutsua ei voi lähettää, koska sen hallinnoiminen on hyvin vaikeaa. Ei ole olemassa mitään kaavaa siitä, keille kutsu pitäisi lähettää.

Koivisto siunataan hautaan valtiollisissa hautajaisissa. Omaiset ovat mukana hautajaistoimikunnassa. Heillä on tärkeä rooli kertoa, keitä he haluavat hautajaisiin kutsua.

Koivisto haudataan ensi viikolla helatorstaina. Hautajaisia valmisteleva toimikunta kertoo tilaisuuden tarkasta kulusta ja yksityiskohdista maanantaina.