Yle: Lastentarhanopettajan kerrotaan osallistuneen itse lapsen potkimiseen

Porin varhaiskasvatuksen aluejohtaja Vesa Harell sanoo Ylelle, että hänen tietojensa mukaan myös lastentarhanopettajan kerrotaan osallistuneen potkimiseen.

Iltalehti ja Ilta-Sanomat kertoivat aiemmin tänään, että porilaisessa päiväkodissa lastentarhanopettaja kehotti tällä viikolla muita lapsia potkimaan viisivuotista tyttöä.

Harell kertoo kuitenkin nyt kuulleensa muilta, että työntekijä on itse ollut mukana potkimisessa. Hänen mukaansa potkiminen ei ole ollut erityisen voimakasta vaan kyse on ollut enemmänkin jaloilla tökkimisestä, Yle kertoo.