Kotimaa

Yli tuhat alaikäistä joutuu vuosittain ulosottoon

Vanhemmat ja pummilla ajo vievät alaikäisiä velallisiksi. Alle 18-vuotiailta karhuttiin viime vuonna yli 600 000 euroa.

Alle vuoden ikäinen sylivauva oli viime vuonna nuorin velallinen ulosoton asiakkaana Suomessa. Lapselta perittiin maksamattomia jäännösveroja yli 6 500 euron arvosta. Tapaus on harvinainen, muttei ainutlaatuinen, sillä ulosoton asiakkaina on joka vuosi yli tuhat alaikäistä lasta ja nuorta.

– Alaikäiselle pienikin ulosottoon joutunut maksu voi aiheuttaa merkittäviä tulevaisuuteen ulottuvia vaikutuksia. Velkasumman ei tarvitse olla suuri, kun nuorella on riski ylivelkaantumisesta, toteaa alaikäisten asemaa ulosotossa tutkinut oikeustieteen tohtori Maarit Hovila Lapin yliopistosta.

Nuorten velallisten suojeluun olisi Hovilan mukaan kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota.

– Jälkikäteinen puuttuminen tapahtuu liian myöhään, jos lapsi tai nuori on jo ehtinyt velkaantua.

Enemmistö velallisista nuoria

Viime vuonna alaikäisiä oli ulosotossa Oikeusrekisterikeskuksen mukaan yhteensä 1 552, osa heistä täysi-ikäistyi vuoden aikana. Ulosottovelkaa alaikäisillä oli yhteensä 645 325 euroa.

Enemmistö velallisista on 15–17-vuotiaita nuoria, jotka ovat rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan, ja joilla on oikeus määrätä itse ansaitsemistaan varoista. Velallisina oli edellisvuosien tapaan kuitenkin myös nuorempia, yhteensä 23 enintään kymmenvuotiasta lasta.

Valtakunnanvouti Juhani Toukola muistuttaa, että alaikäiset ovat ulosoton asiakkaissa pieni ryhmä. Alaikäisten määrää on Toukolan mukaan myös saatu vähennettyä muun muassa tehostetun ilmoituskäytännön ja velkojien ohjeistamisen avulla. Ulosottomiehen tulee ilmoittaa alle 18-vuotiaasta velallisesta maistraatille, joka selvittää lapsen edunvalvonnan tarpeen. Myös, jos alle 15-vuotiaalta peritään ulosotossa jotakin muuta saatavaa kuin veroa, tulee maistraatin tarkistaa, onko lapsi maksuvelvollinen.

– Useisiin maistraatteihin ilmoituksia tulee kuitenkin niin paljon, että vakavimpia tilanteita on vaikea seuloa joukosta, Maarit Hovila sanoo.

Perintöverot rästissä

Alle 15-vuotiaan velkaantuminen johtuu yleensä vanhemmista, esimerkiksi maksamatta jääneistä perintö-, lahja- tai jäännösveroista.

– Lapsi on esimerkiksi saanut perintö- tai lahjaveron alaista varallisuutta, mutta vanhemmat ovat laiminlyöneet veron maksamisen ­– ja pahimmillaan käyttäneet lapsen perinnön tai lahjan omiin tarkoituksiinsa, Hovila luonnehtii.

Tyypillisin syy nuoren, 15–17-vuotiaan, ulosottoon joutumiselle ovat maksamattomat joukkoliikenteen tarkistusmaksut ja liikennevakuutukset. Niitä oli ulosoton asioina viime vuonna yli 600.

Ulosottoon päätyi myös peruuttamattomasta, käyttämättömästä hammaslääkärikäynnistä tulleita hammashoitomaksuja, sekä rangaistusmääräyksiä, kuten mopolla ajetusta ylinopeudesta saatuja päiväsakkoja.

Velkaa vajaat 500 euroa

Jos velallinen jättää velkansa maksamatta, velkoja voi viedä asian ulosottoon. Verot ja osa vakuutusmaksuista ovat suoraan ulosottokelpoisia, muissa tarvitaan käräjäoikeuden ratkaisu.

Aluksi velallista lähestytään maksukehotuksella. Mikäli rästejään ei maksa, tuloja tai omaisuutta voidaan ulosmitata.

Alaikäisiä tai vuoden 2015 aikana 18 vuotta täyttäneitä velallisia oli Oikeusrekisterikeskuksen mukaan ulosotossa viime vuonna 1 552. Kaikkiaan ulosotossa oli 485 000 ihmistä.

Alaikäistä kohden velkaa oli ulosotossa keskimäärin 416 euroa, summat voivat kuitenkin vaihdella rajusti.

Uusimmat

Kotimaa

Sipilä mukana tapaamassa Saksan liittokansleria

Lännen Media: Rinne vahvoilla jatkokaudelle SDP:n johtoon

Yli sadan hengen mielenilmaus vaati turvapaikanhakijoita pois Forssasta – katso kuvasarja

Rakennusala haluaa mukaan kilpailukykysopimukseen

Nurmeksen keskustassa evakuoitiin kerrostalo tulipalon takia – yksi loukkaantui vakavasti

Polttoainelastissa ollut säiliöauto suistui ojaan Uuraisilla

Perustulokokeilu: 2 000 satunnaisesti valittua henkilöä pakolla mukaan, 560 euroa kuussa käteen

Ampiaisen pistosta huolestuneet työllistävät terveyasemia Jyväskylässä – Näin toimit, jos pörriäinen pistää

Euroa venytetään hävikkiä laskemalla ja rinnakkaislääkkeitä suosimalla

Hallitus kaavailee lisäsäästöjä diabeetikoiden lääkekorvauksiin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.