Arvio: Liisankadun aarteita

Suomalaisen rytmimusiikin kiihkeä nousukausi kaivettiin esille YLEn arkistoista.

Pop Liisa: live in studio

Jazz Liisa: live in studio

Svart Records

Arvio: 5/5

Kaksi levysarjaa, kummassakin alkajaisiksi kaksi CD-levyä tai vaihtoehtoisesti neljä vinyyliä.

Turkulainen Svart Records on tekemässä Pop ja Jazz Liisoillaan kulttuuritekoa, ja tietää sen itsekin. Taustatyöt on tehty juuri niin huolellisesti ja kunnioittaen kuin ainutlaatuinen lähdemateriaali ansaitseekin.

Hauskaa sinänsä, että tarvittiin turkulaisia kaivamaan esille Helsingissä 70-luvulla tehtyjä progen ja jazzin merkkiäänityksiä.

Tallentamisesta saadaan kuitenkin kiittää YLEä. Liisankadun studioilta radioitiin vuosina 1972–77 parhaiden ja/tai mielenkiintoisimpien suomalaisten yhtyeiden studiokonsertteja, aikana jolloin levylle pääsy ei ollut kenellekään itsestään selvää.

Hämmentävää rohkeutta

Pop-termin merkitys on 70-luvulla ollut kovin eri kuin nykyään, ja niinpä kaikki Pop Liisan yhtyeet voi huoletta luokitella progeksi. Sarjan aloittavat yhtyeet ovat Tasavallan Presidentti, Jukka Hauru & Superkings, Wigwam ja Taivaanvuohi.

Ensimmäisiä Jazzliisoja puolestaan ovat Unisono Quartet, Taivaantemppeli, Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band ja KOM Quartet.

Osittain samat soittajat ovat mukana sekä proge- että jazzpuolen levyillä. Fuusiojazz olikin luonteva yhteinen temmellyskenttä eri suunnista tuleville muusikoille.

Radiosarjojen rohkeus on ollut hämmentävää, noin radiotoiminnan nykymittapuiden mukaan. Mukana on Wigwamin ja Tasavallan Presidentin kaltaisten isojen nimien ohella kosolti nuoria, tuolloin vielä tuntemattomia muusikoita.

Ennen kaikkea sisältö on ollut kunnianhimoista: pitkiä kiihkeitä konsertteja, joissa soitettiin hyvinkin pitkiä yksittäisiä teoksia. Se oli 70-lukua se, vaan miksei tällainen ajassa kuplivan musiikin agitointi voisi kuulua YLEn tehtäviin yhä edelleen?

Mielenkiintoisia löytöjä

Wigwamin huippuvire vuoden 1973 radioinnissa ei ole yllätys, olihan yhtye juuri valmistelemassa Being-mestariteostaan. Tyylillisesti yhtye oli hajoamassa kahteen leiriin, mutta Gustavson-progen ja Pembroke-popin yhteiselo toimii vielä maagisesti.

Samoin Tasavallan Presidentti on hurjassa iskussa, yhtye oli esiintymisissään peloton kokeilija. Pressasta puhutaan usein Jukka Tolosen bändinä, mutta radiolivellä basisti Häkä Virtanen ja rumpali Vesa Aaltonen tekevät yhtä lailla vaikutuksen, groove on tainnuttavan tiukkaa.

Levypinon mielenkiintoisia ”löytöjä” ovat kitaristit. Pekka Rechardt soittaa tällä kertaa fuusioyhtye Taivaantemppelin, ei Wigwamin riveissä. Nuori Sami Hurmerinta johtaa jännittävää Taivaanvuohi-yhtyettä ja kriitikkona myöhemmin elämäntyönsä tehnyt Jukka Hauru vakuuttaa Zappa-henkisenä yhtyejohtajana.

Lisää Liisankadun aarteita on tulossa julki kesäkuussa ja syksyllä. Vuoron ovat saamassa mm. Finnforest, Elonkorjuu, Kalevala, Nimbus, Wasama Quartet, Mike Koskinen Orchestra ja Jukka Linkola Octet.