Elokuva-arvio: Siinäpä Se - yli kaksituntinen kauhumöhkäle

Se

3/5

Tässä se nyt on, se Se. Se Stephen Kingin legendaarinen Se, jossa on se paha klovni. Tiedättehän, se pahamaineinen Se, joka houkuttelee lapsia punaisilla ilmapalloilla ja raahaa uhrinsa syvälle viemäreihin. Sen on viimein saattanut valkokankaalle Andrés Muschetti, jolla on ollut pokkaa tehdä Kingin tuhatsivuisesta kauhuromaanimöhkäleestä yli kaksituntinen kauhuelokuvamöhkäle.

Ja tässä on vasta Sen se puolisko, jossa kasvukipujen kanssa painiva varhaisteinijoukko lyö demoniselle pellelle luun kurkkuun. Ilmeisesti myöhemmin on luvassa toinen osa, jossa nuoret ovat kasvaneet aikuisiksi ja palaavat tekemään Siitä lopullisesti selvää.

Möhkäle siis kääntyy möhkäleeksi kohtalaisella pieteetillä. Siksi en tiedä, voiko Muschettin sanoa osoittavan suurtakaan pokkaa. Alun perin ohjaajaksi oli kiinnitetty True Detectiven luonut Cary Fukunaga, joka lähti projektista taiteellisten erimielisyyksien. Kenties hän olisi saanut romaanista paremmin esiin niitä aineksia, jotka nyt tallautuvat kaiken kauhuttelun jalkoihin.

Ei ole kuitenkaan Muschettin vika, että Se on täynnä toinen toistaan tympäisevämpiä ja loppuunkalutumpia aineksia. Epäilen sen olevan tuottajien tekosia, sillä ohjaajan aliarvostettu esikoisteos Mama kuuluu viime vuosien fiksuimpiin kauhuelokuviin. Nytkin Muschettin jälki on parhaimmillaan silloin, kun mörköilyn takaa paljastuu yleismaailmallisia pelon aiheita: aikuisten tuhoavuus, maailman turvattomuus, viattomuuden menetys.

Jotain täytyy tietysti myös sanoa siitä Siitä. Pennywise-klovnin roolissa esiintyvä Bill Skarsgård on sitä hyytävämpi mitä vähemmän häntä valkokankaalla nähdään. Koska pirullinen pallonenä palloilee kuvassa aivan liikaa, on parempi keskittyä ”Häviäjien kerhoksi” itseään tituleeraaviin nuoriin. Heissä elokuva on vahvimmillaan. Kunkin kasvukertomuksessa on omat kauhunsa, joita kauhuelokuvan tyyli onnistuu vain latistamaan.