Jukka Takalo - Kahden hengen disko

Jukka Takalon viime vuonna ilmestynyt Vastarannan laulut oli yhteiskunnallisesti vahvasti kantaa ottava levy, jossa sukellettiin syvälle ajan ilmiöihin. Jokainen on vähän homo -kappale nousi melkoiseksi nettihitiksi. Tuore Kahden hengen disko eroaa hyvin paljon Vastarannan lauluista.

Haukiputaalta maailmalle ponnistava, aikanaan Aknestik-yhtyeessä vaikuttanut Takalo on itse luonnehtinut soolouransa kolmatta levyä ultimaattiseksi kesälevyksi. Ja tällainen äärimmäinen kesälevy myös c-kasettina julkaistava Kahden hengen disko tosiaankin on. Kesä ja aurinko ovat läsnä niin laulujen nimissä, fyysisessä ympäristössä kuin henkisessä miljöössä. Teemalevy kulkee tekstit ja tunnelma edellä. Aurinkoiset tunnelmat, kesä ja romantiikka ovat olleet esillä Takalon vanhemmassakin tuotannossa, joten hänen voi sanoa palanneen tuttuihin teemoihin.

Melodioissa on tarttuvuutta, mutta levy ei etene isojen kertosäkeiden varassa. Rantavahdin sadepäivät kulkee eteenpäin suomirockina.

Kato taivaalle, ota rennosti -avausraidalla hyödynnetään soittimien lisäksi jalkoja ja käsiä, joilla luodaan tehokasta taustabiittiä. Kesän viimeinen hellepäivä -päätösraita on puolestaan J.Karjalaisen mieleen tuovaa jammailua. Oi aurinko, anna mennä! -kappale tyylittelee lattarihengessä.

Levyn teksteissä on runsaasti huolettomuutta ja hetkeen tarttumista. Kaihoa ja nostalgisuuttakin löytyy, mutta tuskaa ja angstia on hyvin vähän. Sanoitukset on pidetty keskimäärin simppeleinä, riimittelyssä on lorumaisuutta ja niukkaa maalailua.

Levyltä löytyy Takalolle ominaista pilkettä silmäkulmassa -asennetta. Tietynlaisesta helppoudesta huolimatta levyltä löytyy syvyyttä ja pohtivat sielutkin löytävät halutessaan materiaalia.

Levyllä on monia vähintään hyviä kappaleita. Yksi parhaista on pelkällä kitarasäestyksellä etenevä koruton Vie mut aurinkoon. Sanoituksessa ja kokonaistunnelmassa on rehellisyyttä ja aitoutta. Laulu puhuu kauniisti rakastumisen ja tunteiden voimasta ja hehkusta. Kysymys ei ole hetken hekumasta. Vaan ajasta ja hetkistä, jolloin eilinen on kaukana, eikä huomista vielä ole.

Vastarannan laulut oli teemojensa ja ehkä käsittelytapojenkin kautta painavampi levy kuin Kahden hengen disko. Mutta kelpo levy tämäkin on. Takalo jatkaa soolouraansa hyvällä otteella.