Kirja-arvio: Ei tullut maisteria, tuli pelle

Uusi elämäkerta avaa Speden työteliäisyyden ja ristiriitaisen luonteen, mutta yksityishenkilö Pertti Pasanen jää yhä piiloon.

Tuomas Marjamäki

Spede, nimittäin

Docendo 2017. 424 s.

”Minä kun luulin, että meidän Pertistä tulisi valtiotieteen maisteri, mutta tulikin pelle”, parahti Speden isä Kusti Pasanen, kun ymmärsi poikansa suuntautuvan akateemisen uran sijasta viihteen pariin.

Kuopiolainen Pertti Pasanen oli vasta aloittanut opinnot Helsingin yliopistossa syksyllä 1953 – tai pikemminkin Savolaisen osakunnan yleisviihdyttäjänä.

Hyvinhän pellelle lopulta kävi, jopa paremmin kuin maisterille: Pertistä tuli Spede, monilahjakas kansanviihdyttäjä ja valtakunnan julkkis, myöhemmin viihdeimperiumin johtaja ja monimiljonääri.

Speden uraa ja elämää muistellaan Tuomas Marjamäen kirjoittamassa elämäkerrassa. Keskeinen tieto- ja kuvalähde on Speden sisko Virpi Torri. Myös entinen vaimo Pirjo Pasanen ja tytär Pirre Alanen sekä ystävät ja työtoverit avautuvat Spedestä. Materiaalina ovat lisäksi lehtijutut, haastattelut ja Speden kouluaineet. Aiempaa Tommi Aition Spede-elämäkertaakin (2002) siteerataan.

Speden itsensä kertomaa kirjassa on harmillisen vähän, ja Marjamäki tapasi Speden kasvotusten vain kerran.

Kun Spedestä kertovat läheiset kollegat kuten viihdekonkarit Vesa-Matti Loiri, Simo Salminen, Ere Kokkonen ja Jukka Virtanen, legendat vaikuttavat vain paranevan. Todistetuksi tulee ainakin, että Spede ei luonut menestystään yksin vaan tarvitsi ympärilleen luottomiehiä.

Kirjan nimen mukaisesti keskiössä on viihdepatruuna Spede. Kuudella vuosikymmenellä hän näytteli, ohjasi ja tuotti Suomen katsotuimpia elokuvia, kuunnelluimpia radiohupailuja ja seuratuimpia televisiosarjoja.

Spede antoi myös menestyksen näkyä niin modernissa Laukkaniemen kodissaan kuin punaisen Mustangin ratissa jo 1960-luvulla. Myöhemmin rahaa riitti rutkasti paitsi viihdetuotantoihin myös Lapin lomapaikkoihin ja laskettelukeskukseen, Floridan ja Espanjan loma-asuntoihin, golf-osakkeisiin ja keksintöihin.

Yksityishenkilö Pertti Olavi Pasanen (1930–2001) jää kirjassa muiden kertomana Speden ulkokuoren ja julkisuuden taakse. Spede tarvitsi julkisuutta, mutta Pertti Pasanen rajasi ja ohjasi visusti yksityiselämänsä uutisointia.

Spede avioitui nuoren somistajan Pirjo Vainimäen kanssa 1965. Pariskunta avautui harkitusti ja näennäisen avoimesti avioelämästään joissakin lehtihaastatteluissa – vain pitääkseen tirkistelevät toimittajat loitolla. Avioliitto päättyi ”pehmeään laskuun”. Kun myöhemmin lehtikuvaaja yllätti Speden ja hänen uuden kumppaninsa Riitta Väisäsen yhdessä, Spede repi kameran kuvaajalta ja valotti filmin uhkauksien saattelemana.

Ikääntynyt Spede löysi vielä 19-vuotiaan missitytön Maria Drockilan ja nosti hänet suoraan viihdeyhtiönsä toimitusjohtajaksi. Temppu herätti ansaittua ihmetystä. Speden ja Drockilan suhdetta kirja kuvaa varovaisesti ”vakavaksi ystävyydeksi”.

”Pertti Pasanen osasi kaikkea, onnistui kaikessa ja voitti kaikki leikiten”, hehkuttaa Marjamäki.

Toisaalta Pasasen luonnekuva ei aina mairittele entisten tyttö- ja työkavereiden muisteloissa: äkkiväärä, aggressiivinen, mustasukkainen, huono häviäjä, johtaja joka halusi pitää kaiken näpeissään.

”Spede oli hyvin hauska seuramies niin kauan, kun huumori ei kohdistunut häneen. Jos hänestä laskettiin leikkiä, pinna paloi nopeasti”, muistelee Speden nuoruuden heila, aikansa Paula-tyttö Anja Mustamäki.

Hän muistaa myös tapauksen, jossa Spede otti kilpakosijan puhutteluun ja tumppasi tupakan hänen käteensä.

Ikäviä luonnehdintoja selittänee sekin, että Spede ennätti suututtaa monet urallaan. Kun Suomen elokuvasäätiö jakoi vain murusia tai ei lainkaan tukirahaa Spede-elokuville, hän haukkui julkisesti rahaa toisilleen jakavat säätiön hallituksen jäsenet. Kriitikoiden kestittämisen Spede lopetti – ”kirjoittakoot nälkäisinä ja selvin päin” – ja lupasi tapporahan päämedian nihkeästä kriitikosta.

Vaimo Pirjo ja tytär Pirre muistavat kuitenkin kotioloista mukavan ja leikkisän miehen ja isän. ”Ei Pertti hiljentänyt töissä tahtiaan, mutta sen aikaa kun hän oli kotona, hän oli hyvä isä. Ja hyvä aviomies”, kertoo Pirjo.

Urheilullisena tunnetun Speden elintavat olivat kuluttavat: päivittäin pari–neljä askia tupakkaa ja litratolkulla maitoa, joskus voinappeja sellaisenaan.

”Pääasia, että on kivaa”, kuului Speden Peter Pan -henkinen motto. Tiedetään myös, että elämä on pääasiassa muuta kuin kivaa, eikä se aina kivaa ollut seitsenkymppisellä Spedelläkään. Terveys alkoi reistailla, hän eristäytyi ja luotti vain pariin läheiseen kuten Matti Saarikkoon ja nastolalaiseen keksijäystäväänsä Raimo Kaukiseen.

Loppu lähestyi, ja Marjamäen mukaan Spede tiesi sen. Siksi hän myi yhtiönsä ja teki asioita selviksi ystävien ja sukulaisten kanssa vain vähän ennen kuolemaansa. Saarikon seurassa Spede kuoli sairauskohtaukseen Sarfvikin golfklubilla syyskuussa 2001. Tapahtumat esitetään melodramaattisesti kirjassa.

Vaikka Spede pilkkasi korkeakulttuuria, hän kaipasi toisaalta kulttuuriväeltä tunnustusta työlleen.

Ehkä Spedeä imartelisi, että hän sai viimeisen leposijan Hietaniemen Taiteilijakukkulalta monen muun kansallisen huipputaiteilijan tavoin.