Kirja-arvio: Humoristisesti ilimasten

Antti Heikkinen maalaa Jaakko Teposta elävän näköismaalauksen.

Antti Heikkinen

Jaakko Teppo – Suuri elämäkerta – Multakurkun muistelmia

Fun Pandemia 2016. 343 s.

Ei siitä ole kymmentäkään vuotta, kun ensimmäinen Jaakko Teppo -elämäkerta ilmestyi, kuopiolaisen Martti ”Maksi” Kaukosen toimittama Jaakko Teppo – haaska mies. Mutta vähän vaatimattomaksi pokkariksihan se jää tämän syksyn kovakantisen tiiliskiven rinnalla.

Antti Heikkinen nousee Jaakko Teppo – Suuren elämäkerran myötä viralliseksi itäiseksi kulttuurielämäkerturiksi. Kirjojen kansiin saatellut Juice Leskinen, Heikki Turunen ja Jaakko Teppo on kova savokarjalainen kolmen suora, ja lukijan mieli ryhtyykin askartelemaan, että kenet työhullu nilsiäläinen kerturoi seuraavaksi. Alangon veljekset, Sakari Kuosmanen, Katri Helena, Tuomas Holopainen, Markku Pölönen?

Ehkä kuitenkin Esa Pakarinen, jonka lavea ja teatraalinen elämä mahdollistaisi värikkään sanapensselin heilutuksen, jossa pääsisi paneutumaan Heikkisen yhteen suureen rakkauteen, esittävään taiteeseen. Maarit Niiniluodon elämäkerta Hanuri ja hattu ilmestyi jo aikaa sitten, 1980, Pakarisen vielä eläessä, ja Jaakko Teppo -kirjassa törmätään Pakarisen varjostavaan hahmoon useammassakin kohdassa.

Evästys: Elä kaanistele

Jaakko Teppo -elämäkerta on tilaustyö perheeltä. Ilja Teppo pyysi Antti Heikkistä kirjantekoon isästään Joensuun ravintola Sointulan pöydässä syksyllä 2014, jolloin Suomi kohisi Heikkisen tarkasta Juice-kirjasta.

Kohteelta itseltään tuli kirjan tekoon kuulemma vain yksi evästys:

– Elä kaanistele.

Ohje toteutuu melko hyvin. Silkkihansikkaiden sijaan käsissä ovat näppylähanskat elleivät peräti raksamiehen rukkaset, kun Heikkinen käy läpi Tepon romahdusvuoden 1994, epäonnistumisen sanomalehtibisneksissä Iisalmella, perheen Ylämyllylle pystytetyn talon menetyksen lainantakauksiin, laulajan aivoinfarktin ja työkyvyttömäksi joutumisen.

Jotakin jää kertomattakin. Heikkisen haastateltujen listalla ei ole Cyde Hyttinen, joka toimi 2000-luvulla Tepon uuden nousun taustavoimana, esitti Tepon lauluja Alangon veljesten kanssa Sössölandian Kultakurkuissa, kokosi 2006 Onnen kerjäläiset -dvd:n ja 2009 Pörsänmäen Sanomat -tribuuttilevyn, jolla Teppoa tulkitsivat Nightwishin ja Kotiteollisuuden kaltaiset rock-sukupolven edustajat. Näillä toimilla 80-luvun alussa muistetuimmat laulunsa laulaneesta multakurkusta rakennettiin nuoremmankin sukupolven tietämä ikoni.

Nykyään Jaakko Tepon asioita ja hänen musiikkinsa ympärille rakennettuja kiertueita hoitaa oma perheyritys Fun Pandemia, tämänkin kirjan julkaisija. Toimitusjohtaja on Ilja Teppo.

Ilo pintaan, vaikka syän märkänis

Elämäkertojen perusratkaisu on esitellä kohteensa kasvuympäristönsä, perheensä ja ajan hengen tuotteena.

Maailmansielujen kohdalla ratkaisu ei välttämättä toimi, ajatellaanpa vaikka syrjäisissä kolkissa kehittyneitä Timo K. Mukkaa, Erno Paasilinnaa ja Kalervo Palsaa, jotka ajattelivat vanhempiaan suurempia jo alaikäisinä ja kohosivat vähin aineellisin edellytyksin alojensa huipuille.

Antti Heikkisen maalaus Jaakko Teposta tuntuu elävältä. Iisalmen Peltosalmelle rintamamiestaloon vuonna 1953 syntyvä poika saa savolaiseen petrimaljaan ympätyt karjalaiset geenit, siis itäisen ilon ja slaavilaisen surun. Talossa kokoontuu Suistamolla syntyneen isän evakkokavereita, joilta nuori Teppo imee juttuja ja altavastaaja-asennetta, joka vuosien varrella jalostuu vasemmistolaiseksi maailmankatsomukseksi. Timo Soini ei tule Teppoa perussuomalaisiinsa saamaan, vaikka yrittää.

Omassa suunsoitossa ja esiintymisvietissä on kompensaatiota alemmuudentunteesta, rumaksi arvellusta naamataulusta ja huonoista hampaista. Teppo elää maaltamuuton ja rakennemuutoksen ja muokkaa havainnot taiteensa näyttämöksi, kuvitteelliseksi Ruikonperäksi, jonka hahmogalleriaan moni suomalainen voi itsensä sijoittaa.

Tepon lauluja kuunnelleet tietävät, että humoristista on vain pinta tai pinnalle näkyvä jäävuoren kärki. Syvätaso on se, joka Tepossa vetoaa, kun pierulle, krapulalle ja anopille on naurettu. Näin Teppo itse kuvailee ehkä suurinta lauluaan Hilmaa ja Onnia:

– Minusta se kitteyttää aika mukavasti minun koko tuotannon punasen langan eli sen, jotta humoristisesti ilimasten tuuvaan juluki hyvinnii vaikeita asioita.

Siis ilo pintaan, vaikka syän märkänis. Karjala on antanut suomalaiselle kulttuurille paljon, mutkan kautta myös Jaakko Tepon.