Kirja-arvio: Lars Strangin romaanissa historia siivittää eläväistä kerrontaa

Lars Strang

Yhteen taotut

Kustannus Aarni 2016. 382 s.

Pohjanmaan ja Ruotsin 1600-luvun jälkimmäisen puoliskon vaiheisiin perehtynyt Lars Strang on luonut lukuromaanin, jossa reaalihistoria on läsnä, ei selittelevin faktoin, vaan luontevana osana tarinaa.

Yhteen taotut osoittaa faktojen tuntemuksen merkityksen myös mielikuvituksen käytölle. Sikäli liikutaan vaikkapa Mika Waltarin tai Laila Hirvisaaren jäljillä.

Aikakauden taitekohdat tuntuvat yksityisissä kohtaloissa. Seikkailu ei vie epookin uskottavuutta. Historiantutkimus siivittää eläväistä kerrontaa.

Strangin kirjassa henkilöluonteet voivat hyvä–paha-asetelmissa vaikuttaa mustavalkoisilta. Toisaalta tapahtumien kirjavuus ja vauhdikas tunnelma värjäävät ihmiskuvausta ja koko kerrontaa.

Nuori päähenkilö Antti kehittyy isänsä Gabrielin opissa sepäntyössä ja kasvaa kohtalokkaiden iskujen myötä ihmisenä. Hän ei juuri tingi ehdottomasta oikeudenmukaisuudesta, mutta hänessä on myös inhimillinen pienuutensa.

Anttia ja hänen läheisiään vastassa ovat köyhää kansaa sortavat valtapiirit, ensi sijassa vouti, jonka mahdista he ovat riippuvaisia. Asetelmasta kehkeytyvä dramaattinen tapahtumaketju vie nuoren sepän kuningas Kaarle X:n valloituspyrkimyksille valjastettujen ratsujoukkojen sotilaaksi.

Antin täytyy jättää lapsuudenkoti, sepäntyö ja kihlattunsa. Hän taistelee moninaiset vuodet kaukana kotoa. Hengenlähtöä hipovissa vaiheissa hän selviytyy usein kuin ihmeen kautta. Näin esimerkiksi Czestochowan luostarin jännittävästi kuvatussa yhteenotossa puolalaisia vastaan. Vähä-Beltin jäällä Antti pelastaa tanskalaisten saartamana jopa kuninkaan.

Lars Strangin teksti kuvaa tarkasti ja värikkäästi ympäristöä, olosuhteita, aikakauden askareita työ- ja muine käyttöesineineen, tai hevosineen. Lukija kokee kuljeskelevansa historiallisessa Kokkolassa ja ympäristössä ja pisimmillään Puolaan ulottuvien sotatapahtumien karuissa maisemissa.

Edelleen lukija osallistuu töihin sepänpajalla. Purjealukset käyvät melko tutuiksi. Myös tuntuma ankarakirkollisiin ja -oikeudellisiin käytäntöihin välittyy selkeästi.

Kun ihmissuhteet, ideaalinen rakkaus ja raadolliset tunteet ja tarpeet pysyvät laukkaavan juonen satulassa, eivätkä keskeisten henkilöiden väliset jännitteet katoa seikkailun melskeisiin, romaanissa on luettavaa sujuvuutta ja eheyttä.

Strangin havainnollinen historiankuvaus sivuaa edelleen mm. kansanuskomuksia, Jumala-kunnioitusta ja toisaalta luottamusta erilaisiin luonnonhenkiin ja taianomaisiin tai uskonnollisiin amuletteihin, joista kristitty Mustan Neitsyen kuva suojelee Anttia luostaritaistelussa.