Levyarvio: Is This Really Me -yhtyeen debyytti osoittautuu folkpop-aarteeksi

Is This Really Me

The Iron Door

Marsu

Arvio: 4/5

Jyväskylässä aikoinaan perustettu popyhtye Rollstons jatkaa edelleen toimintaansa ja musiikin tekeminen on verissä myös bändin entisillä jäsenillä. Yhtyeen kosketinsoittajan pestiä pitkään hoitanut Panu Artemjeff vetää nykyään folkiin päin kallellaan olevaa Is This Really Me -yhtyettä.

Helsinkiläisbändi teki vaikutuksen muutama vuosi sitten ilmestyneellä Boxer-singlellään. Ilmava soundi ja terävä biisikynä enteilivät hyvää kokopitkää, jota saatiin odottaa muutaman vuoden ajan.

Osaset tuntuvat loksahtaneen paikoilleen, sillä esikoisalbumi The Iron Door osoittautuu todelliseksi folkpop-aarteeksi. Hienot melodiset kappaleet, täyteläiset sovitukset ja tyylikäs tuotanto muodostavat harmonisen kokonaisuuden, jossa on jotain ajattoman kaunista. Yksittäisistä raidoista esiin nousevat albumin komeasti avaava Sun sekä haikea Folk Song.

Toivottavasti Is This Really Me löytää esikoisensa myötä tiensä myös ulkomaille, sillä tilausta näin hienolle musiikille löytyy aina.