Paljaampi kuin koskaan

Kymmenen vuoden välein soololevyjä julkaiseva Tommi Liimatta maalaa vahvaa omakuvaa.

Tommi Liimatta

Rokokoo Computer

Diu Dau Records

Arvio: 4/5

Kirjailija, kuvataiteilija ja muusikko Tommi Liimatalla on millä tahansa mittareilla tarkasteltuna kiireinen julkaisusyksy. Hän julkaisi vastikään autofiktiivisen Jeppis-kirjasarjansa lähes 600-sivuisen kakkososan sekä Sami Yaffan elämäkerran Tie taipuu. Heti kirjojen perään on vuorossa kolmas soololevy, nimellään Radioheadin OK Computeriin viittaava Rokokoo Computer.

Absoluuttisen Nollapisteen keulahahmolla on poikkeuksellisen järjestelmällinen suhtautuminen soololevyjen julkaisuun. Liimatan ensimmäinen soololevy Liimatan Pan Alley ilmestyi vuonna 1996 ja sitä seurannut Tropical Cocktail vuonna 2006. Jos levyä ei olisi tänä syksynä kuulunut, olisi jo saanut huolestua.

Paitsi että Liimatan jokaisen soololevyn nimessä on intertekstuaalinen viittaus, ne myös noudattavat kirjasintyyppiä myöten samaa visuaalista koodistoa: etukannessa on Liimatan maalaama omakuva ja takakannessa mökkilaiturilla otettu alastonkuva. Takakannen kuvaan liittyy tällä levyllä aiempaa enemmän symboliikkaa, sillä Rokokoo Computer esittää Liimatan mahdollisesti paljaampana kuin koskaan.

Juurettomuutta käsittelevä Kuka mä oon (ja haluunko mä edes sitä tietää) on yllättävän suorapuheista ja tunnustuksellista Liimattaa. Niin ikään identiteettikriisistä ja yksinäisyydestä kumpuava pianoballadi Lähtökahvit on yksi hänen koskettavimpia kappaleitaan. Naivistinen Superjätkä on koottu Liimatan Aapeli-pojan one linereista.

Jeppiksen myötä Liimatta reflektoi paljon nuoruuttaan. Etenkin punkahtava, teini-ikää käsittelevä En tahdo mennä kotiin asettuu kirjojen kyytipojaksi ja osoittaa, että 40-vuotias Liimatta pystyy heittäytymään orastavasta keski-ikäisyydestään huolimatta yhä teinipojaksi. Ikääntyminen on juurikin Rokokoo Computerin keskeinen teema.

Levyllä on klassinen hampurilaisrakenne sekä kaikessa rovaniemeläisyydessään hyvin pohjoiskoreamainen, suljettu luonne. Paketin kasassa pitävät sämpylät ovat syntyneet auteur-henkisesti niin, että Liimatta on soittanut itse lähes kaikki instrumentit. Levyn keskivaiheilla Liimatan tukena on kolmihenkinen, vain rovaniemeläisistä muusikoista koottu The Hot Contents. Studiopäiväkirjan mukaan tamperelainen kosketinsoittaja ei päässyt levylle mukaan, vaikka olisi halunnut.

Vajaan 10 vuoden aikana syntyneiden kappaleiden laaja kirjo antaa kokonaisuudelle kiinnostavan kokoelmalevyn vaikutelman, mutta lopulliset äänitykset on tehty kuitenkin niin lähekkäin, että esteettisesti kokonaisuus on yhtenäinen.

Pääbändinsä eksentrisempään tyyliin verraten Rokokoo Computer on hillitympi ja lähempänä perinteisempää suomirockia. Soololevyillään Liimatta maalaa kiehtovaa omakuvaa ja neljännen levyn ilmestyessä hän on jo 50-vuotias. Vaikka sitä ei haluaisikaan kuulla yhtään aiemmin, ei silti malttaisi odottaa, mitä hän silloin keksii. Tai onko hän silloin jo riittävän pappa, että julkaisee kaikki soololevynsä yhtenä boksina.