Raisa Jäntti: Läpilyöntikipu

Läpilyöntikipu

Runo-Kaarina -esikoiskirjapalkinto myönnettiin kuluvana syksynä tamperelaisen Raisa Jäntin (s. 1979) kokoelmalle Läpilyöntikipu.

Toimittajana ja kuvataidekriitikkona työskentelevän runoilijan esikoisteos ammentaa keskeisen motiivinsa 1970-luvulla keskelle Atlanttia kadonneen performanssitaiteilija Bas Jan Aderin (1942–1975) henkilöstä.

Jäntin teoksen aiheisto kiertyy, esikoislyriikalle varsin tyypilliseen tapaan, runominän ulottuvaisuuksia, muovautumista ja mahdollisuuksia tutkiskelevan ilmaisun ympärille. Kasvukivut kirjoittuvat runoissa häpeilemättömän ruumiilliseksi, havainnon, ilmaisun ja kommunikaation rajoja luotaavaksi kieleksi.

Samalla edesmenneen hollantilaisen taiteilijan kohtalo toimii teoksessa ikään kuin referenssipisteenä, jonka kautta runojen kielen, kuoleman ja taiteen sotkuisissa rihmastoissa operoivaa ilmaisua jäsennetään.

Tunnustuksellisilla sävyillä kuorrutettu kirjailijaksi kasvamisen kivuliaisuus ei esikoisteoksen aiheena ole niitä omaperäisimpiä mahdollisia. Näin synkkää lunastusta löytyy silti jopa debyyttikokoelmista jokseenkin harvoin. Ilmaisun intensiteetti tahtookin ajaa paikoin teoskokonaisuuden tasapainoisuuden yli.

Jäntin runokuvaston ajoittaista pateettisuutta esimerkiksi balettitossun kärkeen murskautuvine varpaankynsineen katsoo yhtä kaikki kernaasti läpi sormien. Läpilyöntikipu kun onnistuu parhaimmillaan takertumaan rujonkauniissa vetovoimassaan verrattain voimakkaasti lukijan iholle.

Poikkeuksellisen ja lukemisen väärtin kokoelmasta tekee myös sen tyylillinen monimuotoisuus. Lyyrisen minän vereslihalle kirjoitetut koettelemukset saavat kaivattua vastapainoa runojen alati vaihtelevasta, kautta linjan teknisesti hyvin toteutetusta esillepanosta.

Tekstuaalista rytmitajua henkivät ilmaisukeinot sekä fyysisesti suurikokoisessa kirjassa runoja ympäröivä runsas tyhjä paperitila antavat raskaalle tematiikalle kosolti tilaa hengittää.