Riikka Palander - sininen punainen

RIIKKA PALANDER

sininen punainen

Sanasato 2011. 70 s.
Riikka Palanderin (s.1986) toinen kokoelma sininen punainen vahvistaa hänen runoutensa filosofisia lähtökohtia ja hänen maailmankatsomuksellisia kysymyksenasettelujaan.

Jo esikoisteoksessa Maa muistaa matkustajan (Sanasato 2010) oli nähtävissä runoilijan persoonallinen tapa jäsentää olemisen kysymystä luontokuvien liikkuvina prosesseina, visuaalisena, subjektiivisena sisäisenä tapahtumana.

Staattisten kuvien sijaan Palanderin runot keskittyvät elementtien väliseen liikkeeseen, niiden heijastuspintojen emotionaaliseen tarkkailuun. Kuva-runojen sijaan visuaalinen efekti on säännöllisesti tapahtuma, kuin sisäinen filminauha, jota ohjaa emotionaalinen sysäys; enemmän luonteeltaan kuitenkin fenomenologinen kuin psykologinen prosessi.

Tämä prosessi muistuttaa fenomenologiasta tuttua eideettisistä reduktiota, asioiden luonteen "olemuksellista katselemista ja näkemistä". Runon subjekti pyrkii ikäänkuin katselemaan ilmiöiden olemusta osana subjektiivisen kokemuksen tapahtumaa ja maisemaa. Runous on tällöin näiden kokemusten reunaehtojen kuvallistamista, niiden subjektiivista määrittelemistä ja kokemusten intuitiivista, muistiin palauttamista.

Palanderin kirjoittamisen lähtökohdat määrittyvät puhtaasti seuraavan kaltaisesta runosta. Tässä on mukana hänellä jopa runousopillinen tendenssi. "Kun laitan peilit toisiaan vasten/ syntyy käytävä kuviin, huone huoneen sisään./ Kuinka tahtoisinkaan nähdä ensimmäisen huoneen./ Kynnyksen johon katse murtuu."

Joskus kuvan maagisuus rakentaa näkemisen ja olemisen arvoituksellisuutta kohtalokkuuden näkökulmasta. Sitä puhutellaan kuin metafyysistä lähimmäistä, joka onkin arvoitus itsessään.

"Ikkunan takana joku katsoi/ sisältä ulos / läpi näkymättömän// tulla nähdyksi, ei enää/ näyttää itseltään:/ kuva näyttää sinut".

Angstin viima puhaltaa joskus. Silloin ahdistuksen kuvat eivät ole kovinkaan kaukana, kun mennään tarpeeksi paljaisiin kokemuksiin, sanojen peilien ja arkisten kokemusten tuolle puolen. Tässä metafyysisessä matkassa, matkanteon sisäisissä tarkkailupisteissä on sekä Uuno Kailasta että Eeva-Liisa Manneria mukana.

Eetillinen vivahde voisi joskus vahvistaa, paikoin jopa konkretisoida Palanderin runojen joskus liiankin harsomaista, eteeristä otetta. Palander on niin hyvä kirjoittaja, että tähän monipuolistamiseen hänellä olisi ilmiselvästi varaa, ehkäpä sitten seuraavan kokoelman runojen myötä.