Sarjakuva-arvio: Talvisodan ihme jälleen kerran, nyt sarjakuvana

Pekka Lehtosaari & Hannu Lukkarinen

Raatteen tie

Otava 2017. 68 s.

Suomen historiankirjoituksen paradokseja: kun juhlitaan satavuotiasta Suomea, muistellaan enemmän 78 vuoden takaisia tapahtumia kuin sadan vuoden takaista itsenäistymistä. Eikä ihme – itsenäistymiseen liittyy sisällissotaan johtanut sisäinen hajaannus, kun taas talvisota yhdisti kansan.

Yhden korren talvisotamuisteloiden kekoon kantavat Pekka Lehtosaari ja Hannu Lukkarinen Raatteen tien taistelusta kertovalla sarjakuvallaan. Sen henki on vahvan isänmaallinen, mutta samalla sodan traagisuutta korostava. Suomalaiset sotilaat tekevät velvollisuutensa, neuvostosotilaat ovat ennen kaikkea Stalinin uhreja.

Päähenkilöiksi on nostettu nuori aviopari, Taisto ja Rauha, joka osallistuu sotaan, mies rintamalla, nainen lääkintälottana. Tai paremminkin: heidät on yritetty nostaa päähenkilöiksi. Taiston ja Rauhan yksilölliset kokemukset jäävät kuitenkin sotahistorian varjoon siinä määrin, että kun albumin lopussa kerrotaan aukeaman verran heidän vaiheistaan sodan jälkeen, lukija oikein hätkähtää: ai niin, tällaisetkin tyypit tässä kulkivat mukana.

Tarinan mielenkiintoisin hahmo on neuvostoliittolainen herrasmieslentäjä, kunnian mies, joka pitää kiinni periaatteistaan jopa Stalinin edessä. Tällaisen hahmon varaan voisi rakentaa hienon, koskettavan tarinan, mutta talvisodan ihmettä hehkuttavassa kertomuksessa hän jää vain statistiksi.

Piirtäjä Hannu Lukkarinen on erikoinen tapaus suomalaisessa sarjakuvassa. Hän on kuvittaja, joka on parinkymmenen vuoden ajan tehnyt syrjähyppyjä myös sarjakuvan puolelle, yhteistyössä niin Arto Paasilinnan kuin Juha Ruusuvuoren kanssa.

Lukkarisen mustavalkoinen tyyli on komean kolhoa. Rakennukset ja sotakoneet hän piirtää hyvin tarkasti, ihmiskasvot asteen verran karrikoidummin. Komeimmillaan jälki on maisemakuvissa. Öinen metsä on yhtenäinen musta muuri, josta vain latvukset erottuvat terävinä yksityiskohtina.