Useita suomalaisfilmejä Toronton elokuvajuhlilla

Toronton elokuvajuhlilla on tänä vuonna runsas suomalaisten elokuvien edustus. Torstaina alkavilla festivaaleilla nähdään Suomesta kolme pitkää elokuvaa, yksi lyhytelokuva sekä kaksi kansainvälistä yhteistuotantoa, joissa suomalainen tuotantoyhtiö on mukana vähemmistöosuudella.

Maailman ensi-iltansa saa Torontossa Teemu Nikin ohjaama elokuva Armomurhaaja, joka tulee kotimaassa teatterilevitykseen 24. marraskuuta. Lisäksi elokuvajuhlilla esitetään Zaida Bergrothin ohjaus Miami sekä Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen.

Torontossa nähdään toukokuussa edesmenneen Erkki Kurenniemen lyhyt matkaelokuva Firenze vuodelta 1970.

Lisäksi suomalaiset tuotantoyhtiöt ovat olleet mukana Janus Metzin elokuvan Borg/McEnroe ja Boris Khlebnikovin elokuvan Arrhytmia teossa.