Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä

Kertosäkeessä kameran silmä

Keski-Suomen kirjallisuuden läänintaiteilija Vesa Lahden runot halkovat pilviä kynällä. Havainnoidaan yhtäläisyyksiä luonnon ja vuorokaudenaikojen merkkien ja runoilijan kielellisten ”raapaisujen” kanssa. Sanat jäävät aina vähän jälkeen. Tuuli karkaa kirjoitusta. Runoilijan kannalta se tapahtuu niin inhimillisesti, että tunne jää, hämmentää ja saa kynän sitä kerta kerralta jäljittämään.

"Kirjoitin valon / yöllisiin sadepisaroihin ja / hohtavan äänen täysikuulle, / kuusimetsän laitaan."

Hän heittäytyy tuntemuksiin, kosketuksia kohti. Runot ovat liki personifioituvien luonnonilmiöiden kohtaamisten synnyttämiä jälkikuvia, kuin valokuvia. Luonnosta hahmoteltu odotus tuntuu leimaavan varsinkin Huomenna on eilen -osaston säkeitä.

"Tuuleen pedatussa vuoteessa / keinumme aistit avoinna. / Silmien kirkkaat mykiöt. / Hermosäikeiden vuotavat haavat. / Huomenna on eilen."

Lahti on aforistisesti ja japanilaisittain pelkistävä tiivistäjä. Joskus hän lähettää kirjeen kuin pullopostin. Alati runoilija näkee luonnossa ja taivaalla vastauksia. Usein hän kameran tavoin myöhästyy ja jää kuin kertosäkeeseen. Näkymät kuitenkin muuttuvat ja voivat merkitä uutta mahdollisuutta.

Odotus on aaltoilevaa. Lahden runojen sisältö muistuttaa vähän Donovanin klassikkolaulua Catch the Wind. Tavoitellaan yhtä aikaa tuulta ja ihmistä. Luonnossa hahmottuvan vision kanssa käytävä dialogi toimii tunnetilan vastaanottovalmiuden ehdoilla. Usein se huokaa surumielellä. Joskus se on välähdys ilosta.

Johdattajina toimivat nopeat ja kohta katoavat varjot ja valot, joskin viitteinä myös tarinat, tarut ja unien pilvet ja niiden liikekuvat. Valveilla ja kirjoittaessa ne herkästi sirpaloituvat, koteloituvat, sitovat ja tavallaan saavat koettamaan omistamattoman omistamista, muotoilemattoman muotoilemista, valokuvaamattoman valokuvaamista.

"Siinä talossa oli / yksisilmäiset huoneet, / sielu puhdasta sydänpuuta / ja me asuttiin se arpia täyteen."

Vesa Lahden ilmaisu on subjektin tasolta yleistyvää; tutuilla jos myös yllättävillä näkymillä ja tuntemuksilla itseään ympäristössä havainnoivaa lukijaa lähellä.