Jyväskylä aikoo päästä eroon homekouluista

27.10.2008 14:31 (Päivitetty 27.10.2008 14:31)
Kuva: Tiina Mutila

Kaupunginjohtaja Markku Andersson esitteli budjettiesitystä maanantaina.

STT

Uuteen Jyväskylään on suunnitteilla ennätyssuuret investoinnit. Jyväskylän kaupungista, maalaiskunnasta sekä Korpilahden kunnasta muodostuva kaupunki aikoo panostaa tulevalla valtuustokaudella erityisesti homekoulujen korjaamiseen ja sisäilmaongelmien nujertamiseen.

Talousesityksessä varaudutaan pelkästään talonrakennusinvestointeihin noin 171 miljoonalla eurolla. Siitä suurin osa eli 80 prosenttia käytetään uuden Jyväskylän päiväkoti- ja koulurakennuksiin sekä terveyspalvelutiloihin.

Uusi kunta aikoo panostaa investointeihin yhteensä massiiviset 250 miljoonaa euroa kaudella 2008-2013.

Huomattavasta investointi-innosta huolimatta monen asukkaan verotus kevenee. Maalaiskunnan ja Korpilahden veroprosentit laskevat nykyisen Jyväskylän tasolle eli 18,5 prosenttiin. Lainamäärä asukasta kohden sen sijaan hieman kasvaa.

Kommentit

SamppaSaari kirjoitti 27.10.2008 14:53


Taitaa mennä korpiin kaikki rahat ja kaupunkilaiset jäädä kokonaan ilman.

Yksinäinen setämies kirjoitti 27.10.2008 15:16


Ja missä on pihvi? Tämä ei ole uutinen siinä mielessä että asia ei ole millään tavalla uusi, vaan tässä artikkelisa mainitut asiat ovat olleet tiedossa jo kaksi kuukautta ellei enemmänkin.  Yhtään utta asiaa ei artikkelista löydy. STT on siis varsin hidas "tietotoimisto".

Toisekseen asiassa on vielä monta muttaa. Miksei uutisessa mainittu sitä että järjestelytoimikunta on tilannut seinäkonsultilta selvityksen, jolla investoinnit pyritään mitätöimään kun lapset tungetaan samaan kouluun keskustaan?

Se olisi uutinen että uudet valtuutetut tilaavat konsultilta selvityksen mitä seinien sisällä pitäisi tapahtua, jotta lakisääteinen opetustoimi voitaisiin hoitaa niin että lapset oppisivat ja voisivat koulussa niin hyvin että minimoitaisiin äärimmäisen pahoinvoinnin vaara joka on viime aikoina johtanut useisiin tragedioihin. Vai onko uusi valtuusto ollenkaan laatimassa kouluhyvinvointistrategiaa vai onko se keskittymässä vain seinienja Jyväskylän kassan hyvinvointiasioihin.

Iso J kirjoitti 27.10.2008 21:02

Näihin remontteihin pitäisi saada joku järki,nyt kaikki konsultit,suunnittelijat ja urakoitsijat rahastavat kalliimman mukaan kuntaa.

Rahaa on kirjoitti 27.10.2008 21:40

Miten Jyväskylän kaupunginjohtaja Andersson joukkoineen aikoo päästä eroon Rauhalahden voimalan aiheuttamasta uudesta rahanmenosta ensi vuonna . Eikö 40 miljoonaa ole aika kova paukku tavarasta joka on 'romua' .

Jotta asia selviäisi lehdistön kautta , käykääpä uudet rohkeat valtuutetut ensi maanantaina kysymässä kaupunginjohtajilta, mistä tuo 40 miljoonaa riihikuivaa euroa saadaan, kuka rakennusyhtiö tai muu mahdollinen ulkoinen  osapuoli' on mukana järjestelyssä. 

"Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. "    sanoo Iso Kirja. 

Kertauksen vuoksi . Rauhalahden voimala 40 milj.  Keljonlahden voimala n 280 milj teineen ja linjoineen . Yhteensä 320 miljoonaa .  Kunnan tehtävä on mm. sivistys , kasvatus ja perusturvapalvelut . Kunnan tehtävä ei ole epäonnistuneen voimalapolitiikan tukeminen jopa hämäräperäisiltä vaikuttavin toimin.

Keskustelupalstan uudistuksen takia tätä artikkelia ei voi enää kommentoida. Halutessasi keskustella aiheesta voit avata keskustelupalstalle uuden viestiketjun.