Kivat eläimet ja puuhat odottavat Veijari-puistossa – katso kuvasarja

Eläinten ystävät voivat seurata puistossa muun muassa kanien, kalojen, kilpikonnien, lemmikkilintujen, käärmeiden ja liskojen elämää.

Saarijärveläisen Puuha- ja eläinpuisto Veijarin eläinlajien määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Tämän kesän uutuuksia ovat kotieläinpihan karvaiset villapossut sekä aksolotlit, jotka asustavat puiston akvaariotalossa. Aksolotlit ovat sammakkoeläimiä, jotka elävät koko elämänsä vedessä.

– Puistoon on myös rakennettu kaksi uutta kanalaa, joissa on monien eri rotujen kanoja ja kukkoja. Lisäksi kotieläinpihan eläimille, kuten vuohille, lampaille ja poneille, on tehty uudet aidat, puiston yrittäjä Kari Iso-Markku kertoo.

Eläinten ystävät voivat seurata puistossa muun muassa kanien, kalojen, kilpikonnien, lemmikkilintujen, käärmeiden ja liskojen elämää. Eläintenhoitajat esittelevät eläimiä kävijöille.

Puistossa on paljon tekemistä monenikäisille lapsille. Puuhapisteistä suosittuja ovat esimerkiksi korkea ilmatäytteinen liukumäki, erilaiset pomppulinnat sekä rinnepompputalo. Vauhdin hurmaan pääsee myös polkuautoilla sekä maastopyöräilyradalla.

Pienimmille lapsille on omat kiipeilytelineet ja hiekkalaatikot. Veijari-puistossa voi pelata muun muassa minigolfia ja pingistä. Kappelilammen ympärille rakennetussa puistossa on myös uimapaikka. Vesille pääsee soutuveneillä, kanooteilla ja lautalla.

Puiston yhteydessä toimii lohenongintapaikka Kalastajakylä.