Saarijärveläinen Juha, 35, elää unelmaansa: "Joka päivä on mukava lähteä töihin"

Ammattikalastaja Juha Piilola ei kadu uravalintaansa. Kesällä toimeentulo hankitaan rysä- ja nuottakalastuksella.

Kalastaja Juha Piilolan katseesta näkee Saarijärven Pyhäjärven selällä, että mies on oikeassa ammatissa. Poikamainen innostus kajastaa 35-vuotiaan miehen kasvoilta, kun kaikuluotaimen näyttöön alkaa piirtyä toinen toistaan suurempia välivedessä liikkuvia muikkuparvia.

– Poikanenhan minä kalastajana vielä olenkin, seitsemän vuotta Saarijärvellä ammatikseen kalastanut Piilola virnistää.

Tilastot puoltavat miehen sanoja. Suomesta löytyy parisataa täysipäiväistä ammattikalastajaa, joiden keski-ikä on lähempänä kuutta- kuin viittäkymmentä vuotta.

– Moni kalastaja pohtii sukupolvenvaihdosta, mutta jatkajia ei ole jonossa tulossa. Epävarmuus kalastusluvista on yksi asia, joka jarruttaa monen intoa tarttua lajiin, Piilola arvelee.

Uravalinta ei kaduta

Työtä lupien saaminen toimeentuloon vaadittavalle pyydysmäärälle on teettänyt Piilolallakin. Hän on vuokrannut osuuksia vesialueisiin muun muassa Metsähallitukselta ja Saarijärven kaupungilta.

Mies ei kuitenkaan ole katunut uravalintaansa päivääkään.

– Joka päivä on tuntunut, että töihin on mukava lähteä. Tosin ensimmäiset vuodet olivat taloudellisesti tiukkoja, eikä tuntipalkkoja aina kannata nykyäänkään laskea, hän myöntää.

Kaupallista kalastajaa, kuten virallinen nimike kuuluu, kannattelee talvisin kuhan kalastus verkoilla Saarijärvestä ja Summasesta. Keväällä kala käy myös katiskoihin. Kesä on kalastajan kannalta haastavinta aikaa, sillä kala liikkuu laiskemmin.

– Kesällä pyydän Pyhäjärvestä muikkua ja keväällä kuhaa rysillä Saarijärvestä. Nuotanvetoa kokeilemme nyt ensimmäisiä kertoja. Kokemukset ovat olleet positiivisia, mutta saa nähdä miten tänään käy.

Elokuisen auringon painuessa lähelle horisonttia kurvaavat Piilola ja Padasjoelta kaveriksi tullut kokenut kalastaja Juha Hiltunen veneensä yhteen järven selällä. Muikkuparvien liikkeitä on haarukoitu kaikuluotaimien avulla ja on aika heittää nuotta järveen.

– Minulla oli nuotta, muttei lupia. Päätimme Juhan kanssa kokeilla yhteistyötä, kun häneltä puuttui nuotanvedon taitava kaveri. Tämä on pohjanuotta, joka on kohotettu pintaan, puhelias Hiltunen selvittää ohjatessaan nuottaa järveen.

Samassa kesäinen ilta vaihtuu nopeasti kaatosateeksi ja navakaksi tuuleksi. Aallot kohoilevat korkealle nuottaveneenä toimivan armeijan vanhan syöksyveneen laitoihin nähden.

– Tämä kuuluu lajiin. Saaliit ja säät vaihtelevat takuuvarmasti, Piilola naurahtaa ja nykii sadetakkia tiukemmin niskaansa.

"Liian helppoa kai tämä olisi, jos aina saisi kalaa"

Kun nuotta on saatu järveen, erkanevat venekunnat nuotan molempiin päihin.

– Vedämme nuottaa perämoottorien avulla noin 15 minuuttia. Sitten otamme taas veneet yhteen ja aloitamme nuotan nostamisen, Piilola kuvailee.

Pian edessä onkin urakan raskain vaihe, kun Juhat Piilola ja Hiltunen aloittavat nuotan nostamisen veneeseen käsipelissä. Kolmas Juha (Järvenpää) avustaa nostamalla nuotan ala-ainaa. Rauhallisesti tasatahtiin taaksepäin nojaillen nuottakasa veneen pohjalla karttuu. Kun nuotan perät on saatu veneen viereen, välkehtii verkon sisässä kirkaskylkisiä muikkuja.

– Melkein tyhjä taitaa olla, veettiinkö vesiperä, hämmästelee Hiltunen.

– Olisiko tässä viisikymmentä kiloa. Ei oikein onnistunut tällä kertaa. Varmaan sadekuuro sotki homman, kun keli pimeni. Mutta liian helppoa kai tämä olisi, jos aina saisi kalaa, toteaa Piilola kun muikut on saatu jäihin.