Kiista työurien pituudesta jatkuu

24.1.2010 00:01

Työurien pidentämistä pohtivan kahden eläkeryhmän työ on jumissa, vaikka ryhmät toimivat jo jatkoajalla. Työryhmistä toinen miettii työurien pidentämistä ja toinen pohtii, miten töissä jaksettaisiin pidempään. Selvitysten pitäisi olla valmiita tammikuun loppuun, mutta tilanne ei näytä lupaavalta.

Eläkeryhmän jäsenten Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) ja palkansaajajärjestöjen näkökannat ovat kaukana toisistaan. Keskeistä on, että EK haluaisi nostaa eläkeikiä ja palkansaajajärjestöt puolestaan vaativat parannuksia työelämään, jotta halukkuus eläkkeelle siirtymiseen vähenisi.

Poteroista huudellaan puolin ja toisin. Palkansaajajärjestöt epäilevät, että EK hakee laman varjolla mahdollisuutta tehdä eläkeleikkauksia ja unohtaa työryhmän lähtöajatus eli pyrkimys pidentää työuria. EK:n Lasse Laatunen päästäisi 63-vuotiaat eläkkeelle vain jos takana on 40 vuoden työura. Pitkälle koulutettujen on tästä turha haaveilla ja Laatusen mukaan se on oikein, sillä "turha sellaisia on puolustaa, jotka makaavat papan pussin päällä 30-vuotiaiksi".

Tällaiset argumentit eivät varmasti vie selvitystyötä eteenpäin.

Työuria tuskin saadaan jatkettua pelkästään nostamalla mekaanisesti eläkeikää. Rinnalla on oltava myös vaihtoehtoisia malleja kuten osa-aikaeläke ja mahdollisuus siirtyä eläkkeelle joustavasti 63-70-vuotiaana.

Kommentoi artikkelia