Kysymys joka salibandyn pelaajalle esitetään melkein jokaisen haastattelun yhteydessä kuuluu seuraavasti: ”Pystyykö salibandylla elättämään itsensä?” Muutamia pelureita varmasti löytyy jotka siihen hetkellisesti pystyvät, mutta onko puhdas ammattilaisuus ja siihen pyrkiminen loppujen lopuksi se järkevin vaihtoehto?
Täysammattilaisuudessa ei tietenkään sinänsä mitään pahaa ole ja usealle se on suuri unelma ja toiveiden täyttymys. On kuitenkin jokseenkin outoa, että koko laji arvotetaan sen mukaan kuinka paljon huiput tienaavat ja minkälaisia diilejä managerit milloinkin ovat onnistuneet rustaamaan. Voisiko olla niin, että nykyisen yhteiskunnallisen talous- ja työsuhdannemurroksen aikana olisi olemassa toisenlainen tapa toimia?
Suomessa puhdasta ammattilaisuutta esiintyy ainoastaan jääkiekossa ja siinäkin työvuodet ovat usealla pelurilla hyvin rajalliset. Koripallossa pyöritetään täysin järjetöntä muukalaislegioonaa melkein jokaisessa joukkueessa suomalaisten pyöriessä lähes statisteina taustalla. Usealla joukkueella kulurakenne on kasvanut mahdottomaksi ja miinusta taotaan kaudesta toiseen. Yhden keskipalkkaisen ammattilaisurheilijan palkkoihin sosiaali- ja vakuutuskuluineen kun hupenee helposti 50.000-80.000€. Verojen jälkeen tästä ei pelaajalle kuitenkaan jää sukan varteen uran jälkeiseen elämään juuri mitään, eikä 5-10 vuoden poissaolo työmarkkinoilta edesauta työn saantia. Seurojen budjeteissa pelaajapalkkioihin hupenee lajista riippuen käsittämättömän paljon euroja ja siitäkin huolimatta pelaaja voi solmia seuraavalla kaudella rahakkaamman diilin mihin päin maailmaa tahansa. Täytyy tietenkin myös muistaa, että on olemassa vähemmistö, joka hankkii pelaajauransa aikana laajan kielitaidon ja kattavat kansainväliset kontaktit. Näille taidoille on urankin jälkeen varmasti kysyntää.
Salibandyssa palkkoja on maksettu urheilijapalkkana, niin sanottuna sivutulona tai kulukorvauksina. 95% pelaajista opiskelee tai käy töissä pelaamisen ohessa, yhä useammalla on myös yritystoimintaa. Hyvät sosiaaliset taidot, korkean koulutuksen sekä laajat verkostot omaavat urheilijat ovat yritysten silmissä varsin haluttuja työntekijöitä. Näitä yrityksiä löytyy myös seurojen yhteistyökumppaneista ja parhaimmillaan yhteistyö tuottaa suuria hyötyjä myös seuran toiminnassa mukana oleville yrityksille. Uskon, että salibandyn suurimpia vahvuuksia tulevaisuudessa olisikin juuri pelaajien kyky ja taito toimia tuloksellisesti myös työelämän puolella. Tällainen hedelmällinen yhteistyö pitäisi seurojen kulurakenteen järkevänä ja se tarjoaisi samalla pelaajille etulyöntiaseman työnhakumarkkinoilla.
Tällaista toimintaa olisi yritystenkin järkevää ja kannattavaa tukea, vaikka näkyvyys ei ”ammattilaislajien” tasolle yltäisikään. Tiivis yhteistyö paikallisten yritysten ja koulujen kanssa mahdollistaisi myös entistä paremmin muodista hävinneen seurauskollisuuden ja ankkuroisi seuraa entistä enemmän kotikaupunkiinsa. Siteet kouluun ja työhön pitäisi pelaajat kauemmin paikkakunnalla ja kannattajien olisi helpompi kokea ylpeyttä “oman kaupungin pojista” Tätä tunnetta rahalla pilatussa ammattilaisurheilussa saa nykyään harvoin kokea. Vaikka historia ja juuret ovat iso osa seurakulttuuria pelaajien tullessa ja mennessä, niin kuinka kauan hyväksymme sen, että seurat eivät loppujen lopuksi olekaan mitään muuta kuin öljysheikkien ja kaasuparonien leikkikaluja?
Hyvin alkanut taipaleemme tämän kauden Salibandyliigassa saa jatkoa jälleen sunnuntaina klo 18.30, kun Hämeenlinnan Trackers saapuu vierailulla Monitoimitalolle. Olemme saaneet palautua edellisen ottelusuman jäljiltä ja rästitunnit kouluissa ja työpaikalla on saatu pikkuhiljaa kuitattua. Taistelevat oman kylän pojat nähdään siis parhaassa mahdollisessa iskussa, joten kannattaa saapua hallille kannustamaan! Lue ottelun ennakkoa www.happee.fi sivuilta.
Lasse Riitesuo
7 kommenttia
Kirjoituksen tarkoitus oli kyseenalaistaa puhtaan ammattilaisurheilusarjan järkevyyttä Suomessa jossain muussa lajissa kuin jääkiekossa. Ajatuksena oli myös miettiä vaihtoehtoja nykyiselle mallille jossa aina pyritään kohti ammattilaisuutta. Omasta puolestani ammattilaiseksi saa itseään nimittää vaikka tienaisi 500€/kk. Jalkapallo ei omasta mielestäni täytä ammattilaissarjan kriteereitä Suomessa. Syyksi riittää jo pelkästään se, että loppusyksyisiä Veikkausliigan otteluita seurasi n.1000 katsojaa useilla paikkakunnalla. Maksa siitä sitten 15 pelaajalle kuukausipalkkaa...
Ei kai yksittäisten otteluiden yleisömäärillä ole mitään tekemistä sarjan tai pelaajien ammattimaisuuden kanssa? Seurajohtohan sen laskee mitä pelaajille pystytään maksamaan ja ovatko pelaajat täysipäiväisiä urheiljoita - esim. juurikin Veikkausliigassa näin on vaikka osa pelaajista onkin jossain oppilaitoksissa kirjoilla. Kovin montaa muussa ansiotyössä käyvää pelaajaa ei sarjassa liene joten tämän luulisi olevan se nimenomainen peruste sarjan ammattilaisstatukselle?
Ennen kuin vedetään herneitä nenään kovin syvälle siitä mikä rankataan ammattimaiseksi ja mikä ei, niin ei kuitenkaan unohdeta alkuperäistä kolumnin ajatusta, joka ei suinkaan ollut millä kriteeteillä mikäkin laji mielletään ammattimaiseksi.
Mielestäni Lassen kolumnissa oli tavoiteltu juuri oikeaa ajatusta siitä miten pienessä maassa ja pienissä lajeissa voidaan parantaa kansallista tasoa ja pitää laji katsojien kannalta kiinnostavana samalla kun turvataan lajin harrastajien tulevaisuus työelämässä sekä pidetään paikalliset yritykset mukana tukemassa paikallista urheilua.
Kyllä. Aihe sinänsä olisi tietenkin myös se, että onko järkeä pyörittää seuraa jonka sisääntuleva raha on 500.000€ ja ulos menevä 3 milj.€. Tämä aihe on toistaiseksi vielä omalta kohdaltani kokemuksen puutteesta sellainen jota ei kannata yksityiskohtaisemmin miettiä...
Kolumnin ajatuksena tosiaankin oli miettiä vaihtoehtoja ehdottomalle ammatilaisuudelle. Pelaajien palkkaaminen seuraan valmennus-, markkinointi-, viestintä ja nuorisotyötehtäviin erilaisia tukitoimiakin hyödyntäen voisi olla pitkällä aikajänteellä se viisain ratkaisu. Uskon ja tiedän, että puolipäivätyötä tekevä urheilija ei täydelle ammattilaiselle suurtakaan tasoitusta anna. Usein voi olla juuri päinvastoin. Idea kirjoitukseen lähti juuri siitä, että tämä kysymys esitetään aina mallia; "Voiko pelkällä salibandylla elää? Koko kysymys kertoo mielestäni vääristyneestä arvomaailmasta urheilua kohtaan nykypäivänä. Itse olen ammattilaisena saanut hetken aikaa pelata, eikä se mielestäni vastaa sitä ruusuista mielikuvaa joka kyseisellä statuksella on olemassa.
Nimimerkki Jouni tiivisti edellisessä ajatukseni hyvin. Jotta amatöörisarjoissakin saadaan pidettyä pelaajat pidempään seuroissa, olisi sen varaan mietittävä muita vaihtoehtoja kuin täysi ammattilaisuus.
Minkä takia esim. MIFK siirtyi puoliammattilaisuudesta täysammattilaisuuteen? Tulokset ovat nähtävissä... Seuran johto ja päävalmentaja Lyyski ovat moneen otteeseen sanoneet että tälläkaudella ei tarvinnut antaa tasoitusta muille sillä että pelaajat kävivät osa-aika töissä.. Toki vaikka kuningaslaji ei saa täällä ansaitsemaansa arvostusta, ja seuroilla on hyvin pienet budjetit, niin on se selvästi toiseksi isoin laji suomessa.. Koripallo,pesäpallo,Salibandy,Lentopallo yms. jäävät kuitenkin aika kauaksi taakse.. Sinun kannattaisi Lasse käydä perehtymässä johonkin Veikkausliigan joukkueeseen, ja verrata heidän toimintaansa esim. Happeen tai SPV:n vastaavaan. JJK ei toki tästä ehkä parasta esimerkkiä anna ;) Tänään sit verkot tötterölle trackersia vastaan. Tsemppiä matsiin.
Jep. Ei mennyt verkot tötterölle ;) Oli kaveri parempi tällä kertaa. On mennyt sarja eteenpäin edellisvuosista kun katsoo miten ristiin pelit ovat menneet. Osansa varmasti sillä, että harjoittelun laatu ja olosuhteet ovat parantuneet kaikilla joukkueilla.
Uskon kyllä, että täysammattilaisuudella on puolensa, enkä epäile Maarianhaminan tapaustakaan. Kysymys lähinnä on siitä, että onko täysammattilaisuus nuorille urheilijoilla se paras ja järkevin vaihtoehto? Tässä asiassa on monta puolta.
Toivoin, että tämä kirjoitus herättäisi keskustelua koska jonkilaisessa murrosvaiheessa tässä aiheessa ollaan. Kaikki lajit haluavat ammattimaisempaan suuntaan ja jokaisessa haastattelussa kysytään, että joko tällä touhulla elättää itsensä. En kuitenkaan usko, että Suomen kokoisella markkina-alueella voisi menestyä jääkiekon, jalkapallon, koripallon, salibandyn ja usean muun lajin ammattilaissarjat.
Seuratoiminnan tulevien vuosien menestyjinä saattavatkin toimia seurat jotka pystyvät tarjoamaan kokonaisvaltaisen paketin nuorelle urheilijalle. Seuran, oppilaitoksien ja yhteistyökumppaneiden tiivimmällä yhteistyöllä tämä voisi olla mahdollista. Osittain salibandyssa tähän onkin jo päästy...
