Kaikki dynastiat murenevat

04.03.2010 10:43 Hirvimettäläiset

SSV:n dynastia alkoi oikeastaan niistä ajoista kun suurin osa meidän pojista ei ollut vielä syntynytkään. Menestysputki sai alkunsa jo kaudella 1990, eikä mitalisateelle ole sen jälkeen loppua näkynyt vaikka muutamia pronssiin hairahtamisia onkin silloin tällöin nähty.

Pahin moka tapahtui kaudella 2002–2003 kun sarjan kakkoseksi sijoittunut SSV hävisi yllättäen sarjan seitsemänneksi sijoittuneelle nousevalle voimalle Classicille voitoin 1-3. Erhe kuitenkin korjattiin seuranneen kuuden vuoden aikana viidellä mestaruudella ja yhdellä hopealla. Legendaarista.

Toisen dynastian loppu on aina toisen alku. Kiinassa vaikuttaneet Shang- Tang- ja Ming-dynastiat tuntuivat aikalaisistaan varmasti loputtaman pitkiltä ajanjaksoilta, mutta nykypäivänä ne ovat kaukainen muisto vain. Dynastiat murenivat usein omaan mahtavuuteensa, sisäsiittoisuuteensa tai jonkin ennakkoluulottoman tahon kapinaan ja vallankaappaukseen.

Kaikki kunnia SSV-dynastialle, mutta murenemisen merkit ovat vahvasti ilmassa. Dynastia ei ole saavuttanut kansan suurta suosiota, eikä sen tyyli ja arvot ole olleet kaikkien mieleen vaikka tulos on ollut murhaavaa. Haastajiakin on ilmaantunut aika-ajoin, mutta ne ovat matkan varrella kirvonneet orastavasta vallastaan ja pudonneet paskaksi rattaille tai pelloille riisiä keräämään. Todellinen valta on pysynyt hiljaisen Pasilan linnoituksen tylsien seinien sisällä ikuisuuksia.

Kuten kaikki komeat dynastiat, tämäkin saaga sai alkunsa kahden heimon (Salibandy sulkapallo Vuosaari ja Vuosaaren viikingit) lyötyä voimansa yhteen. Kaikki saagat näkevät tuhonsa ja saapuvat tiensä päähän joskus – noustakseen voimiensa tuntoon taas jonain päivänä uudelleen. SSV-dynastia syntyi juurettomaksi seuraksi Itä-Helsingin leima otsassaan, eikä sen kotiutuminen Ilmala-Pasilan joutomaille ole koko suuruutensa aikana ottanut onnistuakseen menestyksestä huolimatta.

Palkkasoturit alkavat pikkuhiljaa mukavoitumaan haasteiden vähentyessä ja kannattajien (jos niitä on koskaan ollutkaan) mahat ovat aikaa sitten olleet täynnä. Johtavat soturit ovat pitäneet valtaa kauan käsissään ja vanha tieto ei jossain vaiheessa riitäkään kilpaintoisten haastajien keksiessä uusia keinoja dynastian murtamiseksi. Uudistuksia ei uskalleta tehdä ja vanhoista tottumuksista on vaikea päästä eroon. Näin on aina tehty ja aina on pärjätty. Miksi muuttaa toimivaa kaavaa?

Tämäkin dynastia on siis haastettavissa ja kaadettavissakin. Se tietää sen itsekin. Kilometrit painavat jo, menestys ei tuota sitä mielihyvää mitä se on joskus tuottanut, eikä kokemuskaan loputtomiin riitä. Se tietää myös, että se on valinnut kaksintaisteluun nousevan dynastian, koska uskoo olevansa edelleen sitä vahvempi, etevämpi ja kokeneempi.

Vielä tänä vuonna se voi sitä ollakin. Uusi dynastia ottaa paikkansa silloin kun aika on siihen kypsä ja sen taistelijat valmiita tarvittavan vastuun kantamaan. Se aika tosin voi olla jo nyt. Edessä on siis kahden suuren taistelu jossa on kaikki legendan ainekset. Legendaarista.

Takaan, että tulevaan taisteluun lähdetään kaikki kunnia pelissä ja omiin taitoihin ja arvoihin vahvasti uskoen. Taistelutantereena toimii Jyväskylän Monitoimitalo ja kapina käynnistyy maanantaina 8.3 klo 18.30. Sitä ennen käymme perjantaina tiedustelu- ja ryöstöretkellä Pasilassa.

Soturi nro 97

12 kommenttia

viking1 kirjoitti 04.03.2010 11:46

Mielestäni melko joutavaa hommaa verrata Ming dynastiaa SSVn menestykseen.
Suurin loukkauksista lienee siltä joka väittää että SSVllä ei ole faneja. Jyväskylässä ei faneja ainakaan näkynyt olevan...muutama pannahinen sukulainen vaan. Eiköhän Riitesuo ja Happeen "kannattajat" kaadu, ja tällä erää ilman saappaita.

Kysynpä vaan entäs Happee.. no Juuret ovat Jyväskylässä mutta munaa ei koko jengillä ole tunnustaa että pään aukominen ei auta mitään.

Olkoon KALU kovana mutta eiköhän se pehmene kauden päättyessä pakkolaskuun

willie kirjoitti 04.03.2010 12:26

Tämänkin viestin tarjosi 22vuotias miespuolinen henkilö, jolla on lapsi, pelottavaa.

 

Jyväskylässä on parempi meininki kuin Helsingin pasilassa, ja sille sinä parhain Viking1 voi mitään :)

zenoj kirjoitti 04.03.2010 12:41

Hieno kirjoitus, näitä tosiaan tarvitaan lisää Salibandyn parissa. Ja tosiaa vaikea ottaa viking1 kovin tosissaan kun mies ei tosiaa osaa edes kirjoittaa.
 

rebel kirjoitti 04.03.2010 13:05

Happeen voittoa toivoo jokainen lukuun ottamatta SSV:n 36 fania, jotka urheasti jaksavat raahautua Pasilaan.

Hirvi kirjoitti 04.03.2010 15:22

Tuli vaan mieleen että onhan SSV kuitenkin kehittänyt pelitapaansa puolustusvoittoisemmaksi...riittääkö se Happeeta vastaan on toinen juttu?

BoaKyy kirjoitti 04.03.2010 15:28

SSV:n ja  Happeen faneissa on se ero, että SSV:n kannattajan tunnistaa lähes kadullakin: Eihän siellä ole kuin se yksi pitkätukkainen laiha poika (saattaa olla jo mies, en ole pariin vuoteen käynyt Pasilassa/Ilmalassa), joka jaksaa lippua heiluttaa...
ps. on muuten päheet sivut, http://ssv.suntuubi.com/?cat=24

rahkasilmä kirjoitti 04.03.2010 15:51

Erittäin rohkea, mutta asiallinen kirjoitus. Urheilu on aina kovaa peliä, etenkin silloin, kun aletaan taistelemaan lopullisista sijoituksista sarjassa. Täytyy nostaa hattua soturille nro 97 siitä, että uskaltaa tuoda ajatuksiaan julki ja nostaa esille asioita, jotka muitakin ovat aikojen kuluessa ihmetyttäneet. On varmasti totta, että SSV:ssä hoidetaan asioita pelillisesti ja pelaajien kannalta loistavasti, mutta onhan se harmi, että todellista fanikulttuuria ja hypeä ei ole saatu rakennettua. Jostain juurettomuudesta sen on pakko kertoa.

 

Keskustelupalstalla on aina helppo huudella nimimerkkien suojassa (kuten itsekin teen), mutta ainakin osaan arvostaa sitä, että joku uskaltaa tuoda mielipiteensä esille omalla nimellä ja näin suoraselkäisesti. Toivon Happeelle menestystä, ja tiedän, että kannattajia on muitakin. Happee joko voittaa tai häviää, mutta olen varma, että saappaat pysyvät jalassa koko porukalla.

Marko kirjoitti 04.03.2010 17:48

Hyvä kirjoitus!
 

Itse uskon, että dynastia jatkaa kulkuaan vieläkin. Eikä se huono juttu ole. 

Pasilan hiljaisuuden sinfoniaa pitänee yrittää itsekkin päästä paikalle kuuntelemaan. Hieno paikka seurata peliä, ylimääräinen meteli ei häiritse keskittymistä itse peliin!

Lakeuden kirjoitti 05.03.2010 09:07

Mutta missä on hirvimettä-blogikuvassa viilettävä isänsä poika Hirvonen?

:) kirjoitti 05.03.2010 14:33

Humoristinen kirjoitus, eikä mitenkään SSV:tä loukkaava. Tosikot painukoot mäkeen.

Toivotan Happeelle menestystä loppukauteen, olkoon se sitten kolmen, tai viidentoista pelin mittainen.

 

 

 

tk kirjoitti 05.03.2010 17:54


Näinhän se menee niinkuin soturi 97 kirjoitti. Kyllä SSV saattaa Happeen vielä tänä vuonna voittaa mutta tuskin enää seuraavalla kaudella mikäli Happeen nuori joukkue pysyy kasassa. Kaikki kunnia SSV:lle ja Ahoselle hienosta menestyksestä mutta nyt valta vaihtuu.

jolu kirjoitti 06.03.2010 10:04

Mielestäni melko joutavaa hommaa verrata Ming dynastiaa SSVn menestykseen.
Suurin loukkauksista lienee siltä joka väittää että SSVllä ei ole faneja. Jyväskylässä ei faneja ainakaan näkynyt olevan...muutama pannahinen sukulainen vaan. Eiköhän Riitesuo ja Happeen "kannattajat" kaadu, ja tällä erää ilman saappaita.

Kysynpä vaan entäs Happee.. no Juuret ovat Jyväskylässä mutta munaa ei koko jengillä ole tunnustaa että pään aukominen ei auta mitään.

Olkoon KALU kovana mutta eiköhän se pehmene kauden päättyessä pakkolaskuun

(viking1 04.03.2010 11:46)

viking1 sä oot vitun tyhmä

Kommentoi

Hirvimettäläiset

Happeen Hirvimettässä Monnarilla kaikuu hirvien ja vasojen äänet.

Salibandyn SM-liigassa pelaavan Happeen blogia kirjoittavat neljä hirvimettäläistä:

- Jaska Kunelius, opettajaksi valmistuva kovaa luutiva puolustaja. Hienostuneesti päästään sekaisin.

- Joni Haapamäki, nuoremman polven rauhoittava kynäilijä. Hirvenvasa Hirvimettässä.

- Pasi Kotilainen, kokeneempi Hirvimestari, joka availee pelin syvempää olemusta.

- Lasse Riitesuo, pitkän linjan palloilija.

Arkisto