Armeijasta tuttu komento pitää kutinsa myös arkielämässä. Osa pelaajistostamme tosin on vielä tutustumatta armeijan sanastoon, mutta onneksi hekin saavat ensi kesän ja syksyn aikana paikattua aukon sivistyksessään. Edellisestä kirjoituksesta on jo vierähtänyt aikaa, mutta syy on sama kuin urheilussa niin monesti aiemminkin: takki oli täysin tyhjä.
Kauden viimeisen Pasilassa hävityn pelin jälkeen tuntui, että se mystinen takki olisi tipahtanut ainakin allekirjoittaneen päältä tyystin. Koko takki jäi makaamaan Pasilan kiiltävälle parketille, ohikulkijoiden ja vahtimestareiden potkittavaksi ja halveksittavaksi. Edes paikalla ollut fanibussijoukko ei saanut tuota mystistä vaatekappaletta näyttämään sillä hetkellä arvokkaalta. Viikko kauden päättymisen jälkeen otin kuitenkin takin takaisin huostaani. Huomasin, että pelkät edelliskauden hiet, seuran logon brodeeraukset tai sponsoreiden leimat eivät saa takkia pysymään ryhdikkäänä. Takin sisään tarvitaan ihminen, jolla pitää olla selkärankaa ja tekoja.
Tämä vertauskuvallinen jorina ei ole varmasti vain oma tarinani, vaan sama on leimannut koko Happeen edustuksen joukkuetta. Osa pelaajistamme sai vielä kunnian voittaa junioreiden SM- kultaa, siitä suuret onnittelut heille. Nyt ovat kuitenkin kaikki Happeen pelit päättyneet ja tyhjää on ollut kaikkien pelaajien takeissa sekä pääkoppien sisällä. Edelliskausi oli ainakin ulkopuolisten odotuksiin verrattuna menestys, mutta urheilun suola ja kirous on kunnianhimo. Vaikka moni ei uskonut mahdollisuuksiimme SSV:tä vastaan, oli joukkueella täysi usko ja luotto siihen, että kevään pelit jatkuvat pitkälle. Tästä syystä 3-0 tappio puolivälieräsarjassa otti koville. Tuntui, että tipahdimme kovaa ja korkealta. Ja se sattuu. Siitä syystä takkikin sai jäädä hetkeksi niille sijoilleen.
Vaikka ensivaikutelma kaudesta oli suuri pettymys, osaa pidemmällä aikavälillä kaudesta löytää myös paljon hyvää. Sulatteluaikaa tosin tarvittiin paljon. Kunnianhimon heikompi puoli näkyy siinä, että hyvään suoritukseen ei välttämättä osaa olla tyytyväinen. Välillä ihmisen on vain pakko tyytyä ja todeta, että enempää ei ollut tarjolla eikä enempää olisi ansaittukaan.
Myös kunnianhimon toinen puoli nostaa usein tässä vaiheessa päätään. Elämässä pitää olla arjen lisäksi unelmia ja haaveita ja urheillessa näitä haaveita ja osatavoitteita on helppo löytää. Unelma voi olla lottovoitto, perhe, rakkaus, hyvä työ, uusi auto, terveys… Tämän lisäksi unelmaksi voi löytää esimerkiksi urheilussa menestymisen edellisvuotta paremmin, sekä joukkueena että yksilönä. Unelmia voi olla monia ja kaikilla ihmisillä ne eivät välttämättä ole samansuuntaisia tai yhtä kirkkaita, mutta kukaan ei varmasti kiistä sitä, että kyynisessäkin maailmassa unelmia pitää olla. Edes muutama. Unelmat antavat meille tavoitteita, ja useimmiten oman toiminnan arvioiminen ja oman toiminnan taso nousevat, mikäli toimintaa on mahdollista tarkastella tavoitteiden ja niiden toteutumisen avulla.
Vaikka edelliskausi meni kokonaisuudessaan hyvin ja vaikka nuoret voittivat kolmannen peräkkäisen mestaruutensa, ei meillä ole varaa jäädä hetkeksikään paikalleen. Ensi kaudella kaikki lähtee jälleen nollista, vaikka ensi kauden pisteitä aletaan jakaa periaatteessa jo nyt. Menestys, kunnia ja pisteet on haettava sieltä, missä ne tällä hetkellä ovat, eli pururadoilta, punttisaleilta ja palloiluhalleista. Tarvitaan järkyttävä määrä sitoutumista, kunnianhimoa ja nöyryyttä. Ylimielisyydellä ja henkseleiden paukuttelulla ei saada mitään, ja vaikka saataisiinkin, sitä ei olisi todellisuudessa ansaittu. Tuleva kausi on myös MM- kisavuosi, eli jokainen huippupelaaja varmasti treenaa itsensä huippuiskuun kisoja varten. Pisteitä ei siis ole luvassa helpolla. Tällä hetkellä menossa on omatoiminen jakso, ja jokainen joukkueestamme vastaa siitä, kuinka sitoutunut ja valmis on yhteisharjoitusten alkaessa. Ainakin osalla meistä on jo viides peruskuntokauden viikko menossa, eli pidimme viikon tauon kauden jälkeen. Se saa riittää, sillä nälkää ei ole vielä tyydytetty.
Kiitos kaikille kannattajille, lukijoille ja tukijoille menneestä kaudesta. Toivottavasti näemme jälleen ensi kauden lähestyessä, kun takit ovat täynnä ja työhanskat yhä kädessä.
”Wer gut sein will müss leiden.”
- Jaska Kunelius #4
1 kommentti

