Suomalaiset ovat saanet uudet 13 edustajaansa Euroopan parlamenttiin. Minkälaisen joukkueen me saimme?
Suomalaiset mepit edustavat työssään kansalaisia ja toimivat poliittisten ryhmiensä kautta, mutta silti heitä voi arvioida myös ”Suomen meppeinä”. Mitä parempi joukkue on, sitä parempi se on esimerkiksi Suomen maineelle ja Suomen poliittisten päättäjien uskottavuudelle Euroopan politiikan kentillä.
Suomen meppijoukkuetta voi luonnehtia kohtuulliseksi. Suurin osa heistä on ammattipoliitikkoja, joiden motiivissa päästä parlamenttiin on vähemmän kyselemistä kuin julkkisehdokkaiden. Monet läpimenneistä ovat saaneet äänestäjiltä vankan tuen aiemminkin. Toivottavasti se ei johda siihen, että he tottuvat suosioonsa liikaa ja unohtavat, että heidät valittiin tekemään töitä ahkerasti.
Varsinkin kokoomuksen ja vihreiden mepit ovat kaikki kokeneita ammattilaisia. Esimerkiksi Eija-Riitta Korhola (kok.) kuului kuluneen vaalikauden loppumetreillä hyvin painaviin valiokuntiin. Ainakin elinkeinoelämässä riemuittaneen, että sen eduille myönteinen ympäristöosaaja sai jatkokauden vastapainoksi vihreiden Satu Hassille ja Heidi Hautalalle.
Keskustan kolmikossa on kaksi kokenutta poliitikkoa: Anneli Jäätteenmäki ja Hannu Takkula. Jäätteenmäki kuului kuluneen kauden alkupuoliskon sisämarkkinavaliokuntaan, mutta loppukaudesta he kumpikin vaikuttivat muissa kuin painavimmiksi rankatuissa valiokunnissa. (Valiokuntia vaihdetaan kauden puolivälissä.) Läpimurron tehnyt Riikka Manner on ilmoittanut kiinnostuksensa muun muassa maatalousasioihin. On hienoa, jos suomalaismeppien nuorin työntyy ennakkoluulottomasti vaikeiden asioiden kimppuun. Parlamentin valta maatalousasioissa on vielä rajallinen, mutta jos Lissabonin sopimus tulee voimaan, se valta kasvaa.
SDP:n tilanne on heikko. Liisa Jaakonsaareen luotetaan ansaitusti, mutta puolueen listalta valitun sitoutumattoman Mitro Revon edesottamuksia odotetaan varpaillaan. Revon poliittisesta hajusta saatiin huolestuttavaa esimakua television aamulähetyksessä. Hän sanoi Euroopan liberaalien voittaneen vaaleissa, vaikka heidän paikkansa vähenivät. Jos Repo ei ryhdistäydy, se voi tahrata suomalaismeppien yleistä mainetta.
Kristillisdemokraattien Sari Essayah ja RKP:n nuori Carl Haglund hoitanevat työnsä mallikkaasti. Kummallakin on poliittista taustaa, eikä heitä tunneta höperyyksistä. Eri asia on, nousevatko he suomalaismeppien kärkikaartiin.
Perussuomalaisten Timo Soini lähtee Brysseliin kovalla tohinalla yhteistyöhön EU-kriittisten meppien kanssa. Positiivinen yllätys on, jos Soini myös ansioituu EU-työssään eikä vain jatka populistisen puheen linjalla. EU-työssä voi ansioitua, vaikka suhtautuisi unioniin kriittisesti.
EU:ta arvostellaan paljon siitä, että se puuttuu liian moneen asiaan. Myös Euroopan parlamentin työskentely rönsyilee epäolennaisuuksiin. Olisi tärkeää, että se keskittyisi varsinaiseen lainsäädäntöön ja jättäisi muuta sälää vähemmälle – varsinkin kun parlamentin kehutaan nousseen suuressa osassa asioita tasavertaiseksi lainsäätäjäksi ministerineuvoston rinnalle. Ministerineuvosto edustaa jäsenvaltioiden hallituksia.
Myös suomalaisten meppien soisi keskittyvän lainsäädäntötyöhön. Mitä ”kovempiin” valiokuntiin he yrittävät päästä ja toivottavasti pääsevät, sen parempi. Silloin ei tarvitsisi kauhistella, että merkittävät EU-lait valmistellaan aivan muissa pöydissä. Lainsäädäntötyöhön keskittyminen ei myöskään tarkoittaisi suoraan sitä, etteikö meppi voisi puhua tärkeiden arvojen, kuten tasa-arvon ja ihmisoikeuksien, puolesta.
PS. EU-vaaleja hehkutettiin välillä jännittäviksi. Siltä se itsestänikin tuntui: jääkö keskusta jopa kahteen paikkaan, miten suuren menestyksen perussuomalaisten ja kristillisdemokraatttien vaaliliitto saa, putoaako joku istuva meppi ja niin edelleen. Eräs televisiossa haastateltu miesäänestäjä pudotti minutkin maanpinnalle: hänen mielestään vaaleissa ei tullut esiin mitään sellaista asiaa, josta äänestäjille olisi tullut pakottava tarve sanoa mielipiteensä. Mies osui oikeaan: vain 40,2 prosenttia äänioikeutetuista kävi uurnilla.
Outi Laatikainen
