Maksoiko ruplahyöky välieräpaikan?

18.02.2008 18:00 Tuomas Heikkilä

Huomisen HIFK-JYP –ottelun jälkeen kummallakin viimeistä suoraa playoff-paikkaa jahtaavalla joukkueella on jäljellä kuusi ottelua. JYPin lista on Lukko (v), Kärpät (k), TPS (v), HPK (k), Ilves (k), Pelicans (v), HIFK:n puolestaan Ilves (v), Tappara (v), Lukko (v), Kärpät (k), Pelicans (v), TPS (k). Ohjelmat ovat sen verran tasaväkiset, että se pieni ero saattaa hyvinkin syntyä huomisessa ottelussa.

JYPin tavoite kuluvalle kaudelle oli selviytyä runkosarjassa kuuden sakkiin ja painella sen jälkeen niin pitkälle kuin sielu sietää. Parhaimmillaan, tuossa joskus joulun alla, kausi oli jyväskyläläiselle kiekkoväelle mannaa suoraan taivaasta. Ja aina tammikuulle saakka JYP tappeli jopa kotiedusta.

Nyt uhkaavat sääliplayoffit – ja ihan tosissaan. Jos JYP sinne joutuu, tulee vastaan nuorekas TPS tai keskenään kinasteleva Lukko. Kummastakin JYP voi selviytyä, mutta säälien kautta puolivälieriin kiivenneen joukkueen kausi päättyy viimeistään kuuden puolivälierämatsin jälkeen, uskokaa pois.

Jyväskylässä on ollut havaittavissa pientä buuminpoikasta. Joukkue on voittanut enemmän kuin hävinnyt, kymmenen vuotta odotettu halliremontti on vihdoin tosiasia. Jne. Mutta nyt käsiä ylös, kiekkoväki. Kenen mielestä kausi lässähtää täysin perseelleen, jos kevään lopputulema on voitettu sääliplayoff-sarja ja sen jälkeen lähtö lauluun kuudessa ottelussa puolivälieristä? Oman käpäläni nostan pystyyn välittömästi.

JYP on nyt pelannut 18 ottelua ilman Sinuhe Wallinheimoa. Suoraan suuriin saappaisiin hypänneen Pekka Tuokkolan piikkiin ei voi kovin montaa menetettyä pistettä laskea. Jos katsotaan pelkästään em. herrojen fyysistä suorittamista, erot eivät ole häikäisevän suuria. Eräillä osa-alueilla, esimerkiksi mailapelissä, Tuokkola on Wallinheimoa parempi.

Mutta joukkueen sielusta ja sydämestä viilattiin jotakin pois sinä marraskuisena iltana, kun veli venäläinen pyöri rahasäkkeineen Hippoksella. Se tapahtui nimenomaan siinä hetkessä. Ei enää sinä päivänä, kun JYP myi ja Wallinheimo allekirjoitti.

Jos JYP ei olisi myynyt 400 000 eurolla ja Wallinheimo allekirjoittanut 600 000 eurolla, kumpikin taho katuisi sitä vielä tänäkin päivänä.

Pelottavinta tässä on se, että kyseessä oli vasta ennakkotapaus. Vastaavia ruplahyökyjä on luvassa lähivuosina kautta maan. Tuottoisiahan ne ovat, mutta urheilupuolella tämän ensimmäisen hinta saattoi olla välieräpaikka.

Melko kallista.

10 kommenttia

pitkäkiekko kirjoitti 18.02.2008 18:42

kyllä siinä vain niin kävi..vituttaa kun tässä kaudessa ois ollu mahikset vaikka mihin!!!!eikä tähän kaupunkiin taida menestystä tulla ikinä jypin osalta,aina on jotain häikkää.siirtorajan umpeutuessa huomas ketkä joukkueet ovat halukkaita menestymään..kaikki pahimmat kilpailiat vahvistu jyp ei.

Jäitä hattuun kirjoitti 18.02.2008 20:20

Itse asiassa SaiPa:kin saattaa vielä kivuta tuonne säälipleijareihin!!! Sehän se olisi hupaisaa kun Tenkanen tiputtaisi hurrikaanit jatkoajalla kesälomalle.

Markkinavoima kirjoitti 18.02.2008 22:42

Osakeyhtiömuotoiselle liiketoiminnan harjoittamiselle ruplahyöky paransi tulosta ja pienensi riskejä. Valitettavasti jääkiekon liigajoukkue JYPin osalta ruplahyöky löi mitalimissiolta jalat alta ja jätti ikuisen jossittelun paikan: miksi silloin kun asiat sujuvat hyvin aina käy näin... eli asiat ryssiintyvät pelillisesti ulkopuolisilla asioilla. 

Jotain lähti SInkun myötä, ehkä juuri se itsevarmuus ja orastava tiukkojen pelien voittamisen taito. Jäljelle jäi jollain tavalla se tunne, ettei se menestys olekaan se JYPin juttu, jonka eteen vaikka syödään ne kiekot. Ei Peki ole mitään pettänyt, itseasiassa pelannut paremmin kuin odotin, mutta joukkue on "myyty". Pistekeskiarvoon Pekin aikana olen syvästi pettynyt. Jos nykyinen pistekeskiarvo olisi toteutunut jo alkusyksystä, oltaisiin nyt 70 pisteellä 8. sijalla säälipleijarirajalla, eli siellä missä aina ennenkin! No tässä tapauksessa ei tarvinnut Immosta myydä.

Ymmärrän siirron ja jollakin älyllisellä tasolla hyväksynkin sen, mutta kyllä samalla menetin sen jotakin, voisiko sanoa kotijoukkueen. Nyt jääkiekko on taas "vain" miellyttävää, mutta hieman yhdentekevää seurattavaa. Ei sellaista johon lippuja viitsisi jonottaa tai radiota aukaista pelin seurantaa varten, kun tuloksen näkee kyllä sitten valmiina netistäkin.

Ei Sinkku ratkaise, vaan se asenne ja voittamiseen kasvanut yhteishenki. Toivottavasti JYPPI tulee takaisin jo ensi kaudelle. Tai onhan huomenna HIFK kaadossa uuden nousun ja käännepisteen mahdollisuus jo tälle kaudelle... täytyy huomenillalla tsekata netistä miten kävi.

Jaksakaa te fanit kannustaa.

Sinkku kirjoitti 19.02.2008 16:49

Ensinnäkin nuo summat olivat taas vedetty aivan hatusta.  Miksei siellä Keskisuomalaisessa voida hiukan kysellä asioita kolleegalta? En minä tuollaisia summia saa... Oikein harmittaa, kun toimitaja vetelee tuollaisia summia hatusta... Toiseksi, ei se Peki niitä maaleja tee.  Peki on pelannut loistavasti.  Immosen, Hytösen, D.Helmisen ja Pihlmanin  jälkeen vaan on ollut liian hiljaista siellä maalintekosektorilla... Ensi vuonna varmasti saadaan tuohonkin muutosta.  Nimeenomaan niilla rahoilla, joilla lähdin tänne Jumalan selän taakse... Ja mitä siihen joukkueen sieluun tulee... Onpahan siellä ainakin yksi egoisti vähemmän pilaamassa sitä :-)

nm. Asioista erittäin tietoinen

Unto Mononen kirjoitti 19.02.2008 23:37

s:Lieneekö kyseessä toimituksen tarkoitushakuinen tehokeino saada jokin lukija kertomaan summat ääneen. Mene ja Tiedä. Tosiasiassa Tuokkola on osoittanut olevansa erinomainen torjuja, ongelmia enemmänkin on ollut puolustuspelin tiiviydessä uuden torjujan edessä. Peli on aina hieman erilaista eri maalivahdin edessä ainakin pakin näkökulmasta. Siinä maalinedessä on perkele LÖYSÄILTY!

Mitä muuten peliin tulee, voisiko ajatella Jypin hävinneen maalilla muutamia otteluita. Miksi Risto pitää revolveriaan tyynyn alla? tänään uhiteltiin IFK:ta jo Filppulalla ja Hannuksella. Tätä Lisää rumpukalvomieheltä.

Hannus, paperitiikerimme ydinasehammas? 

Jmauno kirjoitti 20.02.2008 00:52

Oon samaa mieltä sinkun kanssa, että noilla iivanan rahoilla saadaan Jypiin myös ensi kaudeksi kovia ratkaisijoita... Jypiltä pitäisi vaan löytyä nyt löytyä niitä pelaajia, jotka kääntävät nämä tiukat pelit voitoiksi. Tänään Helsingissä aistittavissa oli jo oikeaa pleijarihenkeä :)

Markkinavoima kirjoitti 20.02.2008 15:40


Käännetäänpäs nyt hieman kurssia positiivisempaan suuntaan.

HIFK kaatui ja JYP-joukkueena sai hyvää itseluottamusta. Ei se mitali enää tunnu niin kaukaiselta tavoitteelta kuin sunnuntai-illan kähmäkkeessä.

Sinkulle terveisiä sinne itään, stemppiä sinne ja kertoile blogissasi uusia idänihmeitä. Ja tervetuloa takaisin ensi kaudeksi. Muista, että katsojat eivät ole äänestäneet jaloillaan, eikä yhden tia muutaman miehen katkera tilitys (blues) vielä merkitse yleistä mielipidettä, vaan sitä tarvittavaa korvien välin tuuletusta.

Tulee mieleen se vanha juttu bluesin kuuntelemisesta takaperin: koira palaa henkiin, maksa paranee, vaimo palaa takaisin kauniimpana ja lompakkoon ilmestyy seteleitä... kuulostaako tarpeeksi venäläiseltä, Sinkku?!

Neljä suoraa voittoa, lepoa ja välierän kautta mitalipeleihin (vaikka Bluesia vastaan). Ja pisteet kotiin tiukoista tilanteista!

nykässy kirjoitti 17.03.2008 01:36

Tuokkola on syvyydestä!
 

400.000€ kirjoitti 17.03.2008 01:49

 

 

Ensinnäkin nuo summat olivat taas vedetty aivan hatusta.  Miksei siellä Keskisuomalaisessa voida hiukan kysellä asioita kolleegalta? En minä tuollaisia summia saa... Oikein harmittaa, kun toimitaja vetelee tuollaisia summia hatusta... Toiseksi, ei se Peki niitä maaleja tee.  Peki on pelannut loistavasti.  Immosen, Hytösen, D.Helmisen ja Pihlmanin  jälkeen vaan on ollut liian hiljaista siellä maalintekosektorilla... Ensi vuonna varmasti saadaan tuohonkin muutosta.  Nimeenomaan niilla rahoilla, joilla lähdin tänne Jumalan selän taakse... Ja mitä siihen joukkueen sieluun tulee... Onpahan siellä ainakin yksi egoisti vähemmän pilaamassa sitä :-)

nm. Asioista erittäin tietoinen

(Sinkku 19.02.200

 

Kyllähän verotiedot aikanaan selvittää paljonko nettosit,ja samalla jypiltä katosTuokkolan aina jäässätyylin  takia mitalit...
 

oiseksi, ei se Peki niitä maaleja tee. kirjoitti 17.03.2008 01:53

Tekee se,imuroi omiin.
 

Kommentoi

Tuomas Heikkilä

Jääkiekkoiluun erikoistunut vapaa toimittaja Tuomas Heikkilä kommentoi ja ihmettelee blogissaan jääkiekkomaailman menoa. "Arvovaltaisen" Urheilulehden rankingin mukaan Heikkilä on Suomen 12:nneksi paras lätkätoimittaja.

Arkisto

2008