Moni tahtoisi Keskisuomalaisen päätoimittajaksi

14.02.2008 15:51 Keskisuomalainen

Kuva: Mikko Voutilainen

Eduskunnassa päivätöissä käyvä Keskisuomalaisen hallituksen puheenjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi ei suostunut vielä paljastamaan, kuka on seuraava Erkki Laatikainen.

Keskisuomalaisen päätoimittajavaihdos aiheuttaa Arkadianmäellä vilkasta keskustelua. Eduskunnassa työskentelevä kansainvälisten asioiden neuvos, Keskisuomalaisen hallituksen puheenjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi kertoo saavansa jatkuvasti päätoimittajavaihdosta koskevia kysymyksiä.

Konkaripäätoimittaja Erkki Laatikainen on vahva vaikuttaja valtakunnassa, se on selvä, ja se myös näkyy Laatikaisen seuraajaan kohdistuvana kiinnostuksena.

Kangaskorven mukaan päteviä päätoimittajaehdokkaita on tarjolla useita. Niitä on haettu. Ja niitä ilmoittautunut.

Valintaan liittyvien yksityiskohtien ja aikataulujen suhteen Kangaskorpi pitää suun supussa. Vetäisee vielä arvoituksellisen hymyn päälle.

Sen hän suostuu sentään sanomaan, että uusi päätoimittaja valitaan tämän vuoden aikana.

Eduskunnan käytävillä supistaan Keskisuomalaisen uuden päätoimittajan lisäksi myös siitä, kuka on demareiden seuraava puheenjohtaja. Asiasta lyödään jo vetoakin. Keskiviikkoiltapäivän täysistunnossa lehdistölehterin veikkauksissa yksi vahvoista vaihtoehdoista oli Tarja Filatov.

Kuppilakeskusteluissa uskottiin kuitenkin, että puheenjohtajaksi nousee joku ihan tuore nimi. Äitiyslomalle helmikuun lopussa jäävä jyväskyläläinen Susanna Huovinen heläytti hersyvät naurut, kun Kangaskorpi kysyi Pikkuparlamentin ruokalassa ohimennen hänen mahdollista puheenjohtaja-kaavailuaan. Huovisella on kuitenkin mielessä ihan muut suunnitelmat.

Mikko Voutilainen ja Pauliina Kinnunen
Keskisuomalaisen uutistuottaja Mikko Voutilainen ja toimittaja Pauliina Kinnunen osallistuvat tällä viikolla eduskunnan toimittajaohjelmaan. He kertovat blogissa siitä, miltä eduskunnassa näyttää ja kuulostaa.

3 kommenttia

Fatser kirjoitti 14.02.2008 17:21

Keskisuomalaisen päätoimittajavaihdos aiheuttaa Arkadianmäellä vilkasta keskustelua. Eduskunnassa työskentelevä kansainvälisten asioiden neuvos, Keskisuomalaisen hallituksen puheenjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi kertoo saavansa jatkuvasti päätoimittajavaihdosta koskevia kysymyksiä. Konkaripäätoimittaja Erkki Laatikainen on vahva vaikuttaja valtakunnassa, se on selvä, ja se myös näkyy Laatikaisen seuraajaan kohdistuvana kiinnostuksena.Kangaskorven mukaan päteviä päätoimittajaehdokkaita on tarjolla useita. Niitä on haettu. Ja niitä ilmoittautunut.Valintaan liittyvien yksityiskohtien ja aikataulujen suhteen Kangaskorpi pitää suun supussa. Vetäisee vielä arvoituksellisen hymyn päälle.Sen hän suostuu sentään sanomaan, että uusi päätoimittaja valitaan tämän vuoden aikana.Eduskunnan käytävillä supistaan Keskisuomalaisen uuden päätoimittajan lisäksi myös siitä, kuka on demareiden seuraava puheenjohtaja. Asiasta lyödään jo vetoakin. Keskiviikkoiltapäivän täysistunnossa lehdistölehterin veikkauksissa yksi vahvoista vaihtoehdoista oli Tarja Filatov. Kuppilakeskusteluissa uskottiin kuitenkin, että puheenjohtajaksi nousee joku ihan tuore nimi. Äitiyslomalle helmikuun lopussa jäävä jyväskyläläinen Susanna Huovinen heläytti hersyvät naurut, kun Kangaskorpi kysyi Pikkuparlamentin ruokalassa ohimennen hänen mahdollista puheenjohtaja-kaavailuaan. Huovisella on kuitenkin mielessä ihan muut suunnitelmat.Mikko Voutilainen ja Pauliina KinnunenKeskisuomalaisen uutistuottaja Mikko Voutilainen ja toimittaja Pauliina Kinnunen osallistuvat tällä viikolla eduskunnan toimittajaohjelmaan. He kertovat blogissa siitä, miltä eduskunnassa näyttää ja kuulostaa.

 

pilipali kirjoitti 14.02.2008 17:35

kuka lienee.

Vaskol kirjoitti 14.02.2008 18:07

Pekka Tiihonen päätoimittajaksi Keskisuomalaiseen

Kommentoi

Keskisuomalainen

Kirjoitettiinko lehdessä taas roskaa? Tässä blogissa Keskisuomalaisen toimittajat kertovat miksi. Selitysten lisäksi tarjolla on toimitustyön taustoja, muiden haukkumista ja häpeilemätöntä omakehua. Viitekehyksenä on media, muuten touhu on aivan rajatonta.

Arkisto

2008