Numerolla 3, Lasse Riitesuo.
Jossain vaiheessa sen piti tapahtua. En kuitenkaan olisi koskaan uskonut, että se yllättää näin pahasti puun takaa. Eihän tätä ikää ja kokemusta vielä ole karttunut kuin karvan verran yli 30, mutta siitäkin huolimatta nuoremmat katsovat kummallisesti meikäläisen muistellessa menneitä aikoja. Jyväskylän urheiluhistoria on kuitenkin muistelemisen arvoinen ja joskus on katsottava taaksepäin ja kunnioitettava menneitä aikoja, jotta tulevistakin osaisi nauttia.
Monnari täyttää tänä vuonna kunniakkaat 30 vuotta. Synnyin itse kaksi vuotta aiemmin, mutta hallin rakentamisvaiheesta itselläni ei muistikuvia ole. Myöhemmiltä ajoilta kylläkin. 80- ja 90-luvun taitteesta muistan koripallo HoNsU:n tarjoilemat finaalihuumat. Markkanen, Heikkinen, Lanki ja Nieminen tarjoilivat unohtumattomia elämyksiä Monnarin täpötäydelle katsomolle Helimäen koutsatessa. Tuo kaikki on vieläkin tuoreessa muistissa Keskisuomalaisen housumainoksineen - logo, jota myöhemmin luultiin Jypin merkiksikin. Monnarin naapurissa pesisstadionilla samainen HoNsU ja sinivalkoinen Kiri väänsivät täysille katsomoille Pyhälahden, Jaatisen, Luoman, Rajalan, Mutikaisen, Falinin ja Kuusiniemen voimalla hiekkapinnalla jonka pomput olivat aina arvoituksia. Tupa oli aina täysi, Kelo löi takalaittomat tekojäälle ja aurinko paistoi. Pallopojan silmissä silloiset pelimiehet näyttivät jumalolennoilta.
Oma pesisinnostus loppui kuitenkin D-poikiin, vaikka isä pelasi ja johti peliä Kirin eri joukkueissa ja olipa isoisäkin toiminut 50-luvulla seuran puheenjohtana. Pesiskentän takana pelattiin lätkää. Muistan kuumat Milkkikset ja kukkulankuningasleikit lumikinoksissa. Mikkilän ja Summasen kiemuroista ulkojään divarimatseissa en isäni ja äitini tarinoista huolimatta vielä muista mitään muuta kuin sen, että valmentajan nimi oli käsittämättömästi Erkka. Vuonna 1982 valmistuneen jäähallin puolelta muistoja on sitäkin enemmän. On uskomatonta kuinka nuoren pojan päähän voi jäädä niin paljon niin tarkkoja muistikuvia. Aku Lehtosen Cooper ja Salevan Henkan VM erottuivat muun joukkueen Torspoista selkeästi. Torspo oli kova juttu. Ensimmäinen kohottamani lämäri lähti Torspo Classfibre 700 mailalla jäähallin viereiseissä kaukalossa nykyisen Vivecan paikalla. Se oli elämäni hienoimpia hetkiä. Ei se vielä ehkä lähtenyt kuin Raasakan ja Kurkisen ranteet mutta melkein ainakin. Torspolla pääsin koittamaan rankkarissa Viljo Viljasenkin yllättämistä ottelussa G-pojat vastaan Miehet. Veto meni Viljon puikoista ja tuuletin jo maalia, kunnes huomasin kiekon menneen maalin ohi. Luullakseni tästä juontuvat nykyisetkin ongelmat rankkaria ammuttaessa… Huoneeni seinää komisti Salevan suippolapainen Torspo jossa oli koko joukkueen nimmarit. Se jos joku oli kovaa valuuttaa!
Joskus 90-luvun alkupuolella katselin samassa hallissa kun Trio juhli mestaruutta Utran, Vanhalan ja Lehikoisen voimin hedelmäaakkoshousuissaan. Peli näytti nopealta ja viihdyttävältä, niin ja ne housut tosi upeilta. Muutamaa vuotta myöhemmin sain naputella Lehikoisen, Korkki Korhosen ja Utran passeista palloja rysään. Mestaruutta ei voitettu, mutta pronssia saatiin keväällä –98. Ja mikä parasta, hedelmäaakkoshousuillakin sain pelata!
Samoihin aikoihin alkoi salibandy tehdä nopeaa nousuaan kaukalopallon jämähdettyä lupaavassa kehityksessään paikoilleen. Salibandy olikin seuraava sydämeni viejä. Sitä vientiä onkin sitten kestänyt viimeiset kymmenen vuotta. Jarmo Myllymäki veti meille 80-luvun alusta saakka sählykerhoa Norssilla ja sählymaila (toisessa Torspo) oli kädessäni oikeastaan koko kouluiän. Kilpailumielessä jääkiekko ja kaukismailat vaihtuivat säbämailaan vasta vuosituhannen alussa kun uskalsin tehdä totaalisen hypyn salibandyn pariin. Muutamaa vuotta aiemmin olin ollut seuraamassa Happeen pronssimatsia tuvan täydessä Monnarissa ja huuma oli sen suuruista, että päähäni iskostui ajatus, jota en ääneen uskaltanut lausua… Koirikiven suupit, Kohosen Mikan ja Välimaan Timin upeat maalit tekivät minuun yhtä suuren vaikutuksen kuin nuorena poikana nähdyt kiekkomatsit. Tuolloin en olisi uskonut, että muutamaa vuotta myöhemmin saan latoa Mihun passeista palloja verkkoon tuutin täydeltä. Niin kuitenkin kävi ja keväällä 2005 saimme juhlia hopeisia mitaleita Pulkkisen Sepon johdattamana täyden ja riehakkaan Monnarin yleisön kanssa. Sepon viikset väpättivät samaan malliin kuin Monnarin 80-luvun puolivälin kuumissa Kirin ja Weikkojen lentopallokarkeloissa. Niin ja joukkueeseen minut valitsi kesällä 2001 (pakkina!!) tuolloin valmentajana toiminut Timo Välimaa.
Lehdon Mikon ja Kaukon Petrin kanssa näitä juttuja voi vielä muistella, mutta loppuosa joukkueesta ei muista Jukka-Pekka Paloa ja Megavisaa. Juppikauden loppuvuosina ja lamakauden aikana syntyneet superlahjakkaat junnut ovat ottaneet nyt tilan haltuun. A-nuorten mestaruutta on juhlittu kaksi kertaa putkeen Monnarilla ja tunnelmaa on ollut lehtereillä entiseen malliin muutaman vuoden jälkeen. Vuodet vierivät ja sukupolvet vaihtuvat mutta historiaa tehdään joka vuosi. Toivottavasti saan jatkaa uraani vielä useita vuosia, sillä Monnarilla juhlitaan varmuudella täyden tuvan edessä tulevina vuosina Salibandyn Suomen mestaruutta miestenkin puolella. Siitä pitävät huolen Kotilaisen veljekset, Tikan Otto ja kumppanit. Toivottavasti vanhemmasta veljestä Monnarista pidetään tulevaisuudessa yhtä hyvää huolta kuin sen pikkuveljestä jäähallista on pidetty. Jäähallikin innostui rempan jälkeen heti juhlimaan mestaruutta…(Onnittelut myös Jypille mestaruudesta ja halliin investoimisesta!)
Jyväskyläläispalloilun historiaa kirjoitetaan jälleen 3 ja 4. lokakuuta kun pelaamme Monitoimitalon 30v. ja Happeen 20v. juhlaviikonloppuna Seinäjoen Peliveljiä ja Vantaan AC HaKia vastaan. Tervetuloa seuraamaan uuden aikakauden alkua ja kunnioittamaan menneitä!
Lasse Riitesuo
1 kommentti
