Merkkipaalut, otteluennakot, voittoputket, maaliputket, maalittomat putket, tiettyä vastustajaa vastaan tehdyt maalit, henkiset yliotteet, pelaajien väliset jännitteet, pelipaikan kiroukset, kotitaika yms. tuntuvat olevan suomalaisille palloilupiireille ja medialle vieraita käsitteitä. Kun muissa oikeasti urheilusta kiinnostuneissa maissa hehkutetaan pelejä ennakkoon ja puidaan kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä – niin kotosuomessa korkeintaan kiistellään, että tuupataanko tuukkaa kostohengessä, pelihengessä vai missä hengessä, ja samassa keskustelu ajautuu jo kaukaloväkivaltakysymykseksi ja valtakunnallisiksi katugallupeiksi. Lajikulttuuria tietysti tämäkin…mutta.
Raporttia pukkaa
On outoa, että Suomessa ei ole ymmärretty otteluennakoiden, ennakkospekulaatioiden ja yleisesti koko seuran ja lajin historian merkitystä. Jalkapalloilevassa maailmassa on normaalia, että sanomalehdet ja netti ovat täynnä ennakoita ja lieveilmiöitä jo viikkoja ennen suurta ottelua. Itse ottelun raportointi ei ansaitse läheskään yhtä suurta palstatilaa – sillä kaikkihan jo tietävät kuinka pelissä on käynyt. Luulisi myös toimittajien kyllästyvän ainaiseen jankkaamiseen pelin tapahtumista, ne kun eivät sinällään ole vuosien varrella mihinkään muuttunut. Yleensä peli ratkeaa toisen joukkueen parempaan liikkeeseen: ”oltiin tänään jalalla vahvempia ja haluttiin enemmän”, tai parempaan tahtotilaan: ”haluttiin tänään voittoa enemmän kuin kaveri”. Jos aivan villiksi heittäydytään niin sitten voi haukkua tuomarit tai olosuhteet. Kovimmat jätkät haukkuvat edellä mainittujen lisäksi myös toimittajat: ”Neiti on hyvä ja ottaa tästä klubitakin niskaan ja tulee tänne itse luomaan tällaisen buumin”.
Urheilun ydin on perinteissä
Suomalainen palloilukulttuuri ei vielä osaa kunnioittaa tarpeeksi itseään, perinteitään ja saavutuksiaan, jotta se pystyisi saamaan itselleen fanaattisia kannattajia. Perinteiden ja kunnioituksen puute näkyy myös suoraan itse pelin keskiössä, eli areenoilla joilla joukkueet riittinsä suorittavat. Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa seurojen hallit ja stadionit on verhoiltu seuran värein ja logoin. Joka puolella näkyy viittauksia historiaan ja seuran legendoihin. Jokainen vierailijakin voi tuntea legendojen läsnäolon, seuran hengen ja fiiliksen kävellessään pyhätön käytävillä. Suurin huoli kannetaankin yleensä siitä kuinka vanhan hallin henki ja tunnelma saadaan siirrettyä uuden hulppean areenan steriiliin ympäristöön. Koko urheilun ydin on sen perinteissä ja niiden vaalimisessa, koska ainoastaan niihin pystytään ankkuroimaan seuran ja joukkueen arvostus ja kannatus.
Salibandylla on mahdollisuus määritellä itsensä
Salibandyssa on kuluvalla kaudella jo vilkkaastikin näkynyt otteluennakkoja seurojen sivuilla, ja lajilla alkaa pikkuhiljaa löytyä jo historiaa johon viitata. Otteluennakoiden myötä on mahdollista rakentaa jännitteitä pelaajien, valmentajien ja joukkueiden välille. Yksittäisen pelaajan ”gorillaa”, lähestyvää merkkipaalua tai upeaa pisteputkea on myös syytä hehkuttaa, sillä näihin on yleisönkin helppo tarttua etukäteisjauhannoissaan. Joissakin halleissa on viritelty viirejä kattoon mestaruuksien merkiksi ja jossain on jäädytetty muutama pelipaitakin. Edelleen olisi kuitenkin paljon tehtävää seuran historian, värien ja tarinan välittämisessä eteenpäin. Tämä ei välttämättä vaadi suuria ponnisteluja, vaan yksinkertaisillakin pikkujutuilla on mahdollisuus saada paljon aikaan. Näihin liittyvät nimenomaan muistamiset merkkipaaluista, kuukausittaiset palkitsemiset liiga- ja seuratasolla, otteluennakoiden tekeminen historiaa hyväksikäyttäen ja oman kotiluolan verhoilu seuran näköiseksi edes pelipäivinä. (jos kaupungin päättäjät siihen luvan antavat) Näihin temppuihin ei tarvita jumbotronia tai erillistä markkinointiosastoa. Salibandylla on itse omalla toiminnallaan mahdollisuus ottaa paikkansa urheilulajien paljoudessa ja jopa erottua siellä edukseen! Se vaatii kuitenkin entistä enemmän itsekunnioitusta ja tekoja lajin eteen.
Kulttuurin luominen on elinehto
Perinteet ja lajin arvostus kulkevat käsi kädessä. Historian tuominen mukaan halliin, otteluennakoihin ja muu ennakoiva spekulointi maalaavat joukkueesta kokonaisvaltaisemman kuvan ja yksittäisen ottelun merkitys ymmärretään osaksi suurempaa kokonaisuutta. Joukkueen lisäksi sen yksilöt nostetaan korkealle jalustalle kantamaan seuran sen hetkistä kunniaa ja menestystä. Tämän merkityksen ymmärtävät niin kannattajat kuin pelaaja itsekin. Historia ja tietoisuus siitä, että pelissä on muutakin panosta kuin ottelusta jaettavat sarjapisteet, tekevät jokaisesta tapahtumasta seuraamisen arvoisen ja erikoislaatuisen.
On kerrottu, että fyysisesti heikompi ja huonommin kylmyyttä kestänyt Homo Sapiens laji selvisi ja jatkoi olemistaan nykypäiviin saakka kulttuurinsa ja onnistuneen perinteiden siirtämisen avulla. (nyk. Homo Sapiens Sapiens) Kun tiedot, tarinat ja perinteet eivät kuolleet ihmisen mukana, sen heimosta tuli vahvempi kuin yksittäisistä vahvemmista ja paremmin kylmyyttä kestävistä Neandertalinihmisistä - jotka sittemmin kuolivatkin sukupuuttoon. Tämä sananmukaisesti kaukaa haettu teoria antaa kuitenkin viitteitä siitä, kuinka suuri merkitys perinteiden jakamisella ja vaalimisella on.
Vaikka lajillamme salibandylla ei ole jalkapallon, jääkiekon tai Homo Sapiensin veroista pitkää historiaa takanaan, on se kuitenkin onnistunut luomaan reippaan 30. vuoden aikana useita huipputapahtumia ja nimeltä tunnettuja legendoja ja seuroja. Yksittäisten pelaajien saavutusten, joukkueiden menestyksen ja seuran historian esille tuominen ja huomioiminen ovat tärkein tekijä ajatellen lajin tulevaisuutta.
Suurin virhe olisi varmasti ajatella perisuomalaisittain ja todeta, että “Kel’ ei kummaa suurempata eipä sitten paljo mittää”.
Hyvää uutta vuotta
97
Lasse Riitesuo
1 kommentti
