Play off -pelit ovat kuulemma aivan oma maailmansa. Itse olen pelaamassa
elämäni ensimmäisiä pleijjareita, ja kyseinen väite on osoittautunut
osittain paikkansa pitäväksi. On totta, että näissä väännöissä on
omanlaisiaan toimintatapoja, mutta toisaalta peli ja laji ovat samat kuin
runkosarjassakin. Suurimmat erot tulevat esille puolustuspelin tarkkuudessa,
henkisessä sodankäynnissä ja paineensietokyvyssä. Nämä ovat aivan kuin
arvostetun jääkiekkoanalyytikon, Juhani Tammisen teesejä, mutta ei
salibandyssa niin suuria eroja ole, etteivätkö nämä asiat pätisi myös
kaukalossa ilman luistimia.
Puolustuspeli SSV:tä vastaan on ollut erittäin haastava tehtävä. Yksi
mieleenpainuvimmista esimerkeistä oli ensimmäinen puolivälieräottelumme
Pasilassa. Paul Kotilaisen johtama kakkoskenttämme pelasi mielestäni melko
vahvasti kaksi ensimmäistä erää, saimme luotua tilanteita ja pidimme omassa
päässämme vaarallisimman alueen, eli maalinedustan, puhtaana. Toisen erän
yhdessä vaihdossa minulle, pakkiparilleni ja sentterillemme tuli
merkkausvirhe, jonka seurauksena vastustaja jäi keskustaan vapaaksi ehkä
noin kolmen sekunnin ajaksi. Seurauksena oli välittömästi maali omiin.
Nämä pelit ovat erittäin haastavia, koko ajan täytyy olla tarkkana, eikä
nukahduksia sallita edes muutamaksi sekunniksi, muuten taitava vastustaja
kyllä rokottaa. Ja meidän kannaltamme kyseisellä rokotuksella ei ollut
lainkaan positiivisia vaikutuksia. Mitään joukkueurheilulajia ei pelata
pelkällä fysiikalla, myös pään pitää toimia. Otteluiden jälkeen on koko
porukasta huomannutkin sen, että pelkästään jalat eivät ole hapoilla, vaan
myös pää.
Henkisessä sodankäynnissä olemme olleet vielä askeleen vastustajaamme
jäljessä. Näissä peleissä on oltava sopivalla tavalla ilkeä, rottamainen ja
uskallettava tehdä likaista työtä. Itse olemme pelanneet välillä ehkä liian
kiltisti, tai sitten sortuneet ylilyönteihin, joista on rangaistu jäähyillä.
Kaikki keinot eivät ole sallittuja, ja ylilyöntejä on tullut varmasti
molemmilta porukoilta, mutta kovissa peleissä tätä sodankäyntiä tarvitaan.
Paineensietokyvystämme jokainen katsoja sai varmasti käsityksen sekä Pasilassa
että Monitoimitalolla. Ensimmäisessä ottelussa hävisimme liikaa
kaksinkamppailuita emmekä pelanneet omaa peliämme, syynä oli luultavasti
pieni jännitys. Reilusti yli puolet joukkueestamme pelasi tuolloin
ensimmäisen miesten play off- ottelunsa, eli sinänsä ei olisi ihme vaikka
pientä mailan puristamista olisi ilmoilla ollut. Kotiottelussamme taas
tapahtui lopussa vaikka mitä omituista, mutta kaikista selityksistä
huolimatta se oli meidän joukkueemme joka ottelun hävisi. Tunteet kävivät
kuumina, mutta ei näissä asioissa voi paeta tuomaritoiminnan tai muun
taakse. On totta, että tuomareille tuli virheitä, mutta niin tuli meillekin.
Ja ennen kaikkea, ottelun loppu olisi pitänyt hoitaa JOUKKUEENA fiksummin.
Emme hävinneet yksittäisiin ratkaisuihin, vaan siihen, ettemme vielä
pystyneet joukkueena voittoa ottamaan.
Onneksemme sarja ei ole vielä ohi. Nyt kun kokemuksen kuumoittavan kantapään
kautta tiedämme mitä voittoon vaaditaan, pitäisi meidän siihen pystyäkin.
Valmentaja Seppo Pulkkisen sanoin, tilanne on sama kuin viikko sitten.
Jatkoon menoon mennäksemme meidän pitää napata kolme voittoa. Eikä kukaan
ole alkanut riisumaan saappaitaan. Hirvilauma taistelee vielä.
- Jaska Kunelius #4
Kolmas puolivälierä SSV- Happee lauantaina 13.3. klo 17.00 Pasilan
urheilutalolla. Happee järjestää paikalle fanibussin, lue lisätietoja
sivuiltamme www.happee.fi. Tervetuloa kannustamaan!
Älä jaska seuraa Riitesuon esimerkkiä ethän.
