Talveksi etelään: Luku 23
Autovuokraamossa Rautapää oli huumorilla ehdottanut Mäkiselle mahdollisimman päheen rassin ottamista. Esimerkiksi kunnon city-maasturi olisi kunnon kone verrattuna Lulun käyttämään Toyota Yarikseen. Normaalisti Mäkinen olisi automiehenä suostunut ilman muuta ehdotukseen mutta nyt häntä ei huvittanut mikään. Lulun petos kävi luonteen päälle. - En mä tarvitse, Mäkinen mutisi. - Mulla on ihan kunnon kokoinen penis muutenkin.
Mäkinen halusi rangaista itseään hyväuskoisuutensa ja tyhmyytensä. Hän valitsin listan halvimman kulkuneuvon, Nissan Micra 1.2:n. Isot miehet vääntävät suurempia pökäleitäkin. - Tämä kelpaa varsin hyvin.
Mäkisen tehtävä oli epätoivoinen. Hänellä oli kaksi mahdollisuutta. Joko Mäkinen soittaisi Lululla ja... Niin mitä sitten? "Kuulehan Lulu kulta, antaisitko ne meidän rahamme takaisin, joohan?" Tai sitten Mäkinen voisi yrittää löytää Lulun omin voimin ja tehdä sitten... Niin mitä sitten? Läpsiä vähän eukkoa avokämmenellä kasvoihin ja ottaa rahat pois väkisin? Normaalitilanteessa tuo olisi ollut ihan hyvä vaihtoehto mutta tämä ei ollut normaalitilanne. Ja miten Mäkinen yleensä löytäisi Lulun, jonka liikkeistä hänellä ei ollut aavistustakaan? Ehkä Mäkinen voisi sulkea silmänsä ja luottaa sitten Voimaan. Tai ehkä Iltasanomien päivän horoskoopista löytyy hyvä vinkki. Tai jotain muuta yhtä järkevää.
Mäkinen päätti aloittaa puhelinsoitolla, koska sen hän ainakin pystyi tekemään. Ei tilanne siitä kuitenkaan pahemmaksi voisi muuttua. Näin luullessaan Mäkinen oli väärässä mutta hänhän ei voinut sitä mitenkään vielä tässä vaiheessa tietää.
Lulu vastasi puhelimeen kohtalaisen nopeasti, kuin olisi odottanut yhteydenottoa. - Puhu, Lulu sanoi. Lulun puhelimen näytössä luki soittajan nimi "mulkku".
Mäkinen oli harvoin sanaton. Jos ei mitään muuta keksinyt, aina vastapuolta voisi homotella ja huoritella. Ei kovin omaperäistä mutta silti tyhjää parempaa.
- Mäkinen, minä tiedän, että se olet sinä. Kerro, puhu, mitä asiaa? Olet varmasti aika vihainen.
- En ole, Mäkinen vastasi lopulta. - Tästä tunteesta on vihaan vielä pitkä matka mutta sekin vaihe on varmasti vielä tulossa. Lähinnä olen hämilläni. Miksi teit sen?
- Ai vein rahat ja auton? Miksipä ei? Oli tilaisuus ja sopiva fiilis.
- Sähän olet rikas muutenkin! Me tarvitaan nuo rahat ihan oikeasti. Siinä on Rautapään vuoden palkka ja muidenkin.
- Teidän hommissanne on aika kehnot liksat. Kolmen miehen tulot mahtuu käteisenä helposti yhteen Vuittoniin.
Mäkinen hieman ihmetteli, miksi Lulu oli äkkiä alkanut kiroilla. Moista hän ei ollut aiemmin harrastanut. Mutta se ei ollut tässä vaiheessa tämän sotkun tärkein asia.
- Minä ansaitsin nämä rahat, koska oli ovelampi ja viisaampi kuin te, Lulu selitti. Rahat olivat vain symboliikkaa. Lulun puolesta käteiskasa olisi voinut yhtä hyvin olla vaikkapa Pez-ukko. Tämä oli oikeastaan lipunryöstöä ja lippu oli nyt Lululla.
- Meillä oli suhde. Minä rakastin sinua ja luotin sinuun.
- Mikä ihmeen suhde ja mikä rakkaus? Me pantiin toisiamme pari kertaa. Ihan kivaa oli mutta siinä kaikki. Ethän sinä sentään rakasta jokaista naista, joiden kanssa samaan sänkyyn pääset?
- Itse asiassa...
- Olet sinä ihmemies, Mäkinen. Viimeisenä olisin olisin sinua epällyt porukan romantikoksi. Oli kuinka monta naista olet elämäsi aikana "rakastanut". Kahtakymmentä? Viittäkymmentä? Sataa?
- Neljää, sinut mukaan lukien, Mäkinen tunnusti rehellisesti.
- Neljää! Ja nyt sentään eletään 2000-lukua. Minulla on opiskelukavereita, jotka hoitavat neljä tyyppiä viikossa, hurjimmat kaikki neljä yhdellä kertaa.
- Tiedän, ja se on hyvin surullista, Mäkinen sanoi. Ei hän ollut ollut Lululle näin avoin edes silloin, kun hän luuli ilmassa vielä olevan tosirakkautta. Mutta kun mies saavuttaa henkisen tilan, jossa millään ei ole mitään väliä, hän voisi varsin hyvin olla vaikka sitten rehellinen.
Nainen numero 1: Anne. Mäkinen menetti neitsyytensä vasta 19-vuotiaana. Vuosi, pari aiemmin Mäkinen oli päässyt viinan makuun ja oli matkallaan alkoholisti vaiheessa nimeltään viikonloppujuoppo. Mäkisen viikonloput vain tuppasivat kestämään neljä tai viisi päivää eivätkä ne välttämättä olleet edes peräkkäisiä päiviä. Kaljoitteluilta autonvirityskavereiden kanssa oli venähtänyt pitkäksi. Yhdessä vaiheessa Mäkinen kavereineen oli tavannut porukan kauppaopiston naisia. Yhdellä heistä, Annella, oli synttärit. Kaverit antoivat Mäkisen Annelle syntymäpäivälahjaksi. Seuraavana aamuna Mäkinen oli varma siitä, että Anne oli se oikea. Anne oli kohtalaisen varma siitä, että oli sunnuntaiaamu. Nuoren miehen sydän särkyi ensimmäistä kertaa.
Nainen numero 2: Mäkinen oli täyttänyt 22-vuotta, kun hän hetken mielijohteesta päätti ottaa osaa kansalaisopiston puhetaidon tunneille. Itsekeskeisen näyttelijän pitämästä kurssista ei jäänyt muuta käteen kuin ikätoveri lempinimeltään Melli. Seurustelua kesti kolmisen vuotta eikä Mäkinen turhaan säästellyt r-sanan käyttämistä. 1055 vuorokautta kestänyt suhde päättyi Mellin ilmoitukseen siitä, että hän muuttaa muualle. Mäkisen mielestä kaikki oli ihan hyvin. Hän oli täysin valmis elinikäiseen sitoutumiseen. Puoli vuotta myöhemmin entinen pelkkä Mäkinen tunnettiin nimellä mulkku-Mäkinen.
Nainen numero 3: Useimmat naiset pysyivät mieluummin erossa kaupungin vittumaisimmasta miehestä mutta joitakin moinen maine suorastaan kiehtoi. Martta oli seitsemän vuotta Mäkistä vanhempi patologi, joka tuntui nauttivan henkilökohtaisista loukkauksista. 180-senttinen amatsoni. Niiden terässäärten varaan olisi voinut rakentaa keskisuuren kaupungin pääkirjaston. Upeat rinnat. Mäkinen luuli yli vuoden ajan, että kyse oli heidän keskinäisestä vitsailuistaan. Kukaan ei jaksa olla mulkku vuorokaudet ympäriinsä kuukaudesta toiseen. Kun Martta tajusi Mäkisen olevan loppujen lopuksi avioliittoa, kotia ja lasta kaipaava perusmies, Mäkinen meni pikaisesti vaihtoon. Miksi naiset rakastuvat renttuihin?
Nainen numero 4: Lulu.
Mäkinen oli siis harrastanut seksiä elämänsä aikana neljän naisen kanssa ja rakastanut heistä jokaista. Neljä kertaa nainen oli jättänyt Mäkisen. Moisesta jää herkkään ihmiseen väkisinkin jäljet.
- On sulle itsellesi parasta, että annat ne rahat mulle sovinnolla, Mäkinen yritti sovitella. - Mikäli Rautapää löytää sinut ennen minua, se repii tuollaisen pikkutytön kahtia.
Mäkinen tiesi varsin hyvin, että Rautapää ei noin radikaaleihin toimenpiteeseen ryhtyisi.
- Minusta se mies ei aivan tuollaiselta tyypiltä vaikuttanut. Eihän Rautapää sietänyt edes aseita keikalla. Olette melkoisia pehmomiehiä koko roistosakki.
Mäkinen ei viitsinyt loukkaantua. Sitä paitsi Lulu taisi olla aivan oikeassa. Mäkinen ei vain ollut ajatellut asiaa siltä kantilta aikaisemmin. Ehkä hän, Rautapää ja Teemu hankkivat elantonsa rikoksella siksi, että he olivat liian herkkiä normaaliin työelämään, jossa kuulemma vallitsi viidakon lait.
- Jospa me tavattaisiin jossakin niin yritetään solmia jonkinlainen kompromissi, Mäkinen ehdotti. - Jos haluat tunnustuksen siitä, että päihitit meidät kaikki, se käy varsin hyvin.
- Eihän siinä ole mitään hienoa, jos itse sitä ehdotat. Luovutusvoitto ei ole kunnon voitto.
- Voitto kuin voitto, vain lopputulos ratkaisee.
- Ei minun pelissäni eikä minun sääntöjeni mukaan. Pysy puhelimen ääressä, niin soittelen.
- Milloin? Mäkinen kysyi.
- Sitten kun siltä tuntuu. Ehkä vartin päästä, ehkä joulupäivänä. Olkaa varuillanne ja valmiina pikaiseen lähtöön.
- Tuo ei ole reilua... Mäkinen ehti aloittaa ennen kuin Lulu katkaisi puhelun.
Vasta tässä vaiheessa eräs oleellinen pienenpieni tiedonpalanen oli poistunut Mäkisen alitajunnasta ja ryöminyt tietoiseen tajuntaan. Eräs taustaääni, jossa ei olisi ollut mitään iloa ryöstöporukan muiden jäsenten korville. Mutta Mäkinen oli heistä kaupungin ainoa alkuperäisasukas, joten hän tunsi paikkakunnan selvästi muita paremmin. Tämä ei koskenut pelkästään maisemia ja epäloogisten yksisuuntaisten katujen muistamista ulkoa, vaan myös äänimaisemaa. Taustalta kuului ystävällinen pehmeä miesääni, jonka puhumista yksittäisistä sanoista ei saanut mitään selvää. Mutta puheen tasainen nuotti oli Mäkiselle tuttu. Juna-aseman, tai oikeastaan matkakeskuksen, kuuluttaja kuulosti juuri samalta.
Tämä voisi tietenkin tarkoittaa kaikenlaista. Ehkä Lulu jättää Toyotan ja matkustaa junalla tai linja-autolla ties minne. Mutta se tarkoitti pelin jäämistä kesken eikä Lulu kuulostanut siltä, että hän aikoisi niin tehdä. Mäkinen muisti luonnollisesti hotellin, jonka sviitissä hän oli Lulun kanssa aiemmin muhinoinut. Sinne Lulu ei taatusti palaisi takaisin. Mutta aivan matkakeskuksen vieressä oli kaksikin keskitasoista suurehkoa hotellia. Kun rahasta ei tehnyt tiukkaa ja takana oli varhain alkanut pitkä ja rasittava päivä, hetki lepoa tekisi hyvää. Mäkisen lyhyen kokemuksen perusteella Lulu tuntui hotellien suurkuluttajalta. Minnepä muuallekaan ihminen itselleen oudossa kaupungissa menisi yöksi kuin hotelliin? Lepoa kaipasi Mäkinenkin mutta hotelliteoria pitäisi tutkia ennen sitä.
Mäkinen ei ollut koskaan ymmärtänyt kotikaupunkinsa hotellien määrää. Mihin ihmeeseen tarvittiin keskisuuren suomalaisen kaupungin keskustan lähes kymmentä hotellia? Vuodessa oli noin kolme tapahtumaa, joiden aikana hotellit olivat täynnä. Se autokilpailu oli niistä suurin. Muita aikoina kaikki nähtävyydet - Mäkisen penis, suhteellisen viihtyisä kävelykatu liikkeineen ja Alvar Aallon piirtämä ruma ja epäkäytännöllinen talontapainen - oli nähty kahdessa tunnissa. Siinä ajassa ei juurikaan hotellipalveluita ehtisi kaivata.
Mäkinen ei koskaan muistanut hotellien nimiä. Hänellä ei ollut niihin mitään asiaa juuri koskaan. Mäkinen parkkeerasi Micransa lähimmän hotellin viereiseen kortteliin ja käveli loput. Henkilökunta tuskin kertoisi mitään vieraistaan ja Lulu käyttäisi varmasti täälläkin väärää nimeä, mutta Mäkisellä oli idea. Lulun käytössä ollut Toyota olisi mitä luultavammin hotellin alla parkkihallissa. Löydä Lulun auto, niin löydät Lulun.
Reissu ensimmäisen hotellin parkkihalliin oli turha. Tai ei nyt aivan turha. Suurena autojen ystävänä Mäkinen näki oikein mielellään Cadillac STS 4.6:n, Porche 911 Carreran ja Audi TT Coupe 3.2:n. Mutta tällä kertaa hän kaipasi eniten ihan tavallista Toyota Yarista, tämän vuoden mallia, mittarissa muutama sata hassu kilometri, kuskina petollinen nuori nainen.
Oikea auto löytyi viereisestä hotellista noin sadan metrin päästä. Siinä se nökötti Fiat Punto 60:n ja betoniseinän välissä parkkihallin kauimmaisessa nurkassa. Täysin loogisessa paikassa, mikäli oletetaan, että autoa halutaan syystä tai toisesta piilotella. Nyt sellainen syy löytyi ja helposti se toinenkin.
Mäkinen kiipesi rappuset ylös katutasoon. Vastaanottotiski oli kymmenkunta metriä etuvasemmalla. Ei Lulua vielä tässä, hyvä. Ei ruuhkaa muutenkaan, hyvä. Viime aikaiset tapahtumat olivat hyvä osoite siitä, että Mäkinen ei tuntenut Lulua kovin hyvin. Nyt hän myönsi sen jo itsekin. Mutta sen hän tiesi, että Lulu oli tottunut laatuun, eikä hänen tarvinnut ottaa kustannussyistä tavallista hotelliyksiötä. Jos Lulu olisi talossa, hän olisi melko varmasti isoimmissa ja laadukkaimmissa huoneissa, ellei peräti huoneistoissa.
Mäkinen kokosi itsensä ja yritti saada kadonnutta itsetuntoaan hieman takaisin. Edes hetkeksi. Mutta mulkku-Mäkisen sijaan kohta esiintyisi maailman sympaattisin ja ystävällisin mies.
- Mäkinen, päivää, Mäkinen esitteli itsensä respan nuorelle ja viehättävälle naiselle. - Minulla olisi ongelma.
- Kertokaa toki, ehkä voin auttaa.
- Meidän firmaan on tulossa vieraita ulkomailta. Ihan näin meidän kesken: ne saattavat ostaa koko yrityksen. Tämä porukka on tottunut vähän tavallista parempaan tasoon ihan kaikessa, myös hotelleissa.
- Ymmärrän, meillä on kolme sviittiä ylimmässä kerroksessa. Iso olohuone, iso makuuhuone, sauna ja parveke. Sviiteistä kahdessa on poreamme, hymyilevä nainen esitteli luontevasti. Sana "poreamme" sattui Mäkiseen, sillä sellainen oli ollut myös Lulun edellisessä hotellissa. Koska Lulu ei voinut etukäteen tietää päätyvänsä poreammeeseen Mäkisen kanssa kahdestaan, hänen täytyi pitää vedestä ja poreista soolonakin.
- Ovatko ne hyvinkin varattuja?
- Ihan mahdotonta sanoa. Mutta jos hyvissä ajoin varaa, niin tuskin tulee ongelmia. Milloin vieraanne olisivat tulossa?
- Tuota... siihen on vielä muutama kuukausi. Onko niissä sviiteissä juuri nyt ketään? Poreamme olisi ihan kiva.
- Toinen on varattu, toinen on vapaa. Voin tulla näyttämään teille huoneistoa ihan kohta, kunhan kollega palaa tauolta tähän tiskin ääreen.
- Se olisi hienoa. Voinko mennä sinne hissillä jo etukäteen? Vähän vilkaisemaan maisemia ja haistelemaan tunnelmia.
- Kiva, tehdään niin, mutta saattaa olla, että en itse pääse sinne vielä kymmeneen minuuttiin. Joudutte odottelemaan yksin, respan nainen sanoi niin vilpittömän tuntuisesti ja hymyillen, että Mäkiselle tuli hieman huono omatunto valehtelemisesta. - Siellä on kyllä pari nojatuolia käytävällä, missä voi istua.
Mäkien kiitti ja meni hissillä hotellin ylimpään kerrokseen. Hän seurasi suites-kylttiä nurkan taakse vasemmalle ja löysi nopeasti etsimänsä. Kaksi sviiteistä oli aivan vastakkain, joten Mäkinen koputti niiden molempien ovia ja jäi odottamaan.
Mäkinen ei tiennyt sitä, että heti, kun hissin ovet olivat hänen takanaan sulkeutuneet, respan ystävällinen nainen kaivoi esiin kännykkänsä ja tarkasti äsken saaman multimediaviestin valokuvan. Kyllä, sama mies meni juuri äsken hissiin, asia oli aivan varma. Respan nainen soitti äskettäin hotelliin saapuneen nuoren naisen huoneeseen ja kertoi havainnostaan. Vieras kiitti ja lopetti puhelun saman tien. Respan nainen oli juuri rikastunut tuhat euroa.
Mäkinen kuuli toisesta sviitistä selviä askelten ääniä. Kului kymmenen sekuntia eikä kukaan avannut ovea. Mäkinen koputti uudelleen. Nyt ovi rämähti auki alle sekunnissa. Mäkinen säpsähti ensin vaistomaisesti ja sitten siksi, että ei muutakaan voinut tehdä. Mäkinen putosi polvelleen ja sitten kasvoilleen lattialle. Hänen raajansa sätkivät ja suu huusi tuskasta. Hermoston ja lihasten välinen yhteys oli poikki. Näin käy miehelle kuin miehelle koosta huolimatta, kun 50000 volttia kulkee hänen lävitseen.
Etälamautin, jumalauta, Mäkinen tajusi. Hän yritti irrottaa sähköjohtojen päissä olleita hakasia rintamuksestaan mutta kädet eivät totelleet. Samassa hetkessä sviitistä syöksyi Mäkisen luokse suurikokoinen hahmo. Oli hän sitten kuka tahansa, mutta Lulu hän ei ainakaan ollut. Hahmo, suuri ja vahva mies, Mäkinen tajusi nyt, otti Mäkisen syliinsä ja kantoi tämän sviitin puolelle vaivattomasti ja salamanopeasti. Oven avautumisesta Mäkisen edestä sen sulkeutumiseen hänen takanaan kului aikaa hädintuskin viittä sekuntia. Viisi vitun pitkää ja tuskaista sekuntia!
