Autolla ajetaan varo-varovasti tai sitten ei

Sanotaan, että jokainen brasilialainen tuntee henkilön, joka on menehtynyt auto-onnettomuudessa. Se kuulostaa hurjalta, mutta on varmasti totta. Liikenne täällä on aivan kuin sen asukkaatkin: Meluisa, vilkas ja nopeatempoinen.

Moottoritiet ovat kuumia ja niin ovat kuskitkin. Kun autoilijalla menee hermo toisiin kuskeihin, huudatetaan auton torvia ja huidotaan käsiä, sadattelun kera totta kai.

Pelkkä latinotemperamentti ei tosin selitä suurta liikennekuolleisuutta. Ihmisiä ja sitä myöten autoja on yksinkertaisesti niin paljon, että onnettomuuksia sattuu väistämättä.

Toisaalta brasilialainen on liikenteessä myös kohtelias ja toiset huomioon ottava. Se on pakkokin, sillä liikenne on niin vilkasta, että minä ensin -periaatteesta on pakko joustaa. Auton torvea ei töötätä vain painostamaan edellä ajavaa vaan myös kiitokseksi siitä, että toinen autoilija päästi edelle.

Käsimerkeistä olen täällä nähnyt vain peukun nostamisen. Sitä kuuluisaa keskisormen näyttämistä ei juurikaan harrasteta.

Kaupungeissa peltilehmien paljous pistää silmään. Kadut ja kadunvarret ovat täynnä autoja ja pysäköintiongelmat ovat jokapäiväinen riesa.

Lomien ja juhlapyhien aikaan moottoritiet ovat niin jumissa, että viisas autoilija ottaa mukaansa kolmen päivän eväät, retkikeittimen ja muutaman lautapelin viihdykkeeksi.

Julkinen liikenne on kaukana eurooppalaisesta tasosta. Linja-autoverkosto on melko kattava, mutta junaliikenne on lähes olematonta.

Se, miten ihmiset suhaavat paikasta toiseen tässä suuressa maassa, tapahtuu yläilmoissa. Lentomatkustaminen on nopeaa ja helppoa. Ekologista se ei kyllä ole.

Senkin takia toivoisi, että päättäjät vihdoin heräisivät laittamaan junaverkoston nykyaikaiselle tasolle. Onhan junalla matkustamisessa oma tunnelmansakin.

Koiraihmisenä toivoisi myös, että sekä junat että linja-autot alkaisivat hyväksyä nelijalkaiset ystävämme matkalle mukaan. Nyt se onnistuu vain palveluskoirilta ja syliin mahtuvilta haukuilta.

Ajokortittomana saa vain sivusta seurata muiden ajamista. Brasiliassa ajokortin hankkiminen olisi halpaa ja kuulopuheista päätellen myös helppoa. Liukkaan kelin harjoittelujakaan ei täällä sattuneesta syystä ole, joten moinen mahdollisuus on joskus jopa käynyt mielessä.

Tällä hetkellä taitaa riittää pelkääjän paikalla istuminen. Kun se tapahtuu 81-vuotiaan appiukon autossa, tuo nimike on enemmän kuin paikallaan.

”Katso, miten puhtaita kadut ovat täällä!” ”Katso, miten kauniita taloja!” ”Katso, miten ihania puutarhoja!”

Ja minä katson. Katson appiukon kättä, joka huitoo edessäni ja osoittaa milloin mitäkin lähistöllä olevaa. Samalla yritän tarkkailla mistä suunnasta tulee autoja, onko appiukolla turvavyö paikallaan (monesti ei ole) ja olemmeko omalla kaistalla (monesti emme ole).

Välillä appi pistää lauluksi eikä näytä murehtivan tuon taivaallista muusta liikenteestä. Sanotaan, että laulaminen vähentää stressiä, mutta pelkääjän paikalla istuvan stressiä se kyllä vain lisää.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Uusimmat

Kolumni

Sarja- katsoja tunnustaa

Dubaissa lähes mikä vain on mahdollista

Satraappi- kollegani Erkki ja minä

Super- sankarien vaate- ongelmat

Tv-tähti on lajin paras markkinoija

Antakaa meille uutta

Kolumni: Työttömyyden hoidossa on edelleen tehtävää

Kolumni: Soitin numerotiedusteluun, koska halusin jutella.

Kolumni: Montako lasta on riittävästi?

Kolumni: Rauhan asia - kenen asia?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.