Kolumni: Bongattu tiellä laiska rannelaukoja

Voiko kaksi reissua matkailuauton kuskina tehdä ihmisestä karavaanarin? Kyllä voi, jos mittarina on se, että kaipaa kavereiden kädenheilautuksia. Heillä (tai meillä) on tapana, että tervehditään lajitovereita tien päällä.

Ihan junttia, olisin voinut ajatella pari vuosikymmentä sitten, mutta varsin mukavaa, mietin nyt. Kun ajelin henkilöautolla tasaisen tylsää tieosuutta olisi ollut piristävää bongailla samanhenkisiä kulkijoita ja heittää heipat.

Mielessäni on vielä tuoreena heinäkuun alun viikonloppureissu, kun olin asuntoauton ratissa. Sain olla räpylä pystyssä mennen tullen Hämeenlinnasta Jyväskylään. Tuntui, että puolet Suomesta oli liikkeellä matkailuajoneuvoilla ja jossain kohtaa alkoi huvittaa jatkuva huitominen. Aloin erottaa erilaisia tyylejä, joista tässä muutama.

Innokkaat ennakoijat. Heitä ei voi olla huomaamatta, koska kädet ovat pystyssä heti, kun he huomaavat karavaanarikaverin horisontissa. Heille heilautin tavallista isommin, etten tiputtaisi tunnelmaa, joka näkyi kilometrin päähän.

Laiskat rannelaukojat. Lepsauttavat kättä vähäeleisesti ranneliikkeellä ratin päältä. Ehkä ovat kokeneita karavaanareita ja lepuuttavat käsiään. Samaa taktiikkaa käytin välillä itsekin, etenkin kun vastaan ajoi toinen laiska.

Verkkaat sormiviittojat. Käsi irtoaa ratista ja sormi tekee rauhallisen kaaren ilmassa kuin meteorologi viittoisi sääkartan edessä. Ei osoita suurta intoa, vaan velvollisuutta vastaantulijaa kohtaan.

Kurkkivat vilkuttajat. Yleensä pariskunta, joka liikkuu vaunulla. Vilkuttavat kädet ja nenät lähes tuulilasissa kiinni ja kurkkaavat samalla, että oliko tuttu ja huomasiko se. Hymyistä päätellen haluavat olla kaikkien kavereita.

Viimetipan heilauttajat. Odottavat ensin, moikkaako vastaantulija ja huikkaavat hätäisen kuittauksen takaisin autojen kohdatessa. Saattavat säästää lapastaan tai ovat epäröiviä vasta-alkajia.

Tylsät tiukkapipot. Huomaavat kaverin, mutta eivät tervehdi takaisin. Eivät halua osallistua yhteiseen ilonpitoon tai tajua kuuluvansa joukkoon. Ei se mitään, ei ole pakko.

Onhan näitä muitakin, motoristeja, veneilijöitä ja ammattiautoilijoita, jotka moikkaavat omiaan, kun kohtaavat ja sitä hyvänä tapana pidetään.

Aivan oma lajinsa ovat mökkimatkoilla tervehtijät. Kun ajetaan tarpeeksi maalle, nousee satunnaisen vastaantulijan räpylä, vaikka ei taatusti tunneta. Ja tottakai siihen vastataan kättä nostamalla, koska maalla tehdään niin.

Tosin saattaa siinä isännän virneen taustalla olla sekin, että jos olet kerran samoilla kylillä kysynyt tietä perille, niin sana on kiirinyt. Että siellä se blondi on taas eksyksissä, vaikka samalla foortilla kävi kolme vuotta sitten.

Uusimmat

Kolumni

Mestari- kokeista parhaat

Kolumni: Mies kysyi neuvoa autoa ostaessaan, rasti seinään

Jukka Oksaharjun kolumni: Finnairin palkkiosotku on kuprun huippu

Kolumni: Viihdekeskuksen käyttö lähti lapasesta

EU-parlamentin syksy alkaa metsäpolitiikalla

Uusvanha on nyt muotia

Mafian verilöyly katkaisi italialaisten lomanvieton

Lontoosta Dohaan on pitkä matka

Elokuva ei ole sarjakuva

Ilahduttavan paljon kisaturisteja

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.