Rahapolitiikka purjehtii nyt uusilla vesillä

Maailmantalous on viime vuosikymmenen finanssikriisin jäljiltä yhä heikko. Kokonaistuotanto ei ole palannut kriisiä edeltäneelle kasvu-uralleen. Inflaatio on pysynyt keskuspankkien tavoittelemaa alhaisempana. Olemme jo saaneet esimakua deflaatiosta.

Monet, etenkin amerikkalaiset ekonomistit puhuvat vielä vuosia kestävän taantuman riskistä. Kansalaiset ovat menettämässä uskoaan poliittisten päättäjien haluun ja kykyyn hallita talouskehitystä. Demokratia on koetuksella.

Talouspolitiikan päättäjät ovat kriisin pitkittyessä joutuneet hakemaan uusia keinoja tilanteen hallitsemiseksi. Kun finanssipolitiikka on eri maissa ollut kipsissä valtioiden velkaantuneisuuden, poliittisen tahdonpuutteen tai – erityisesti euroalueella – institutionaalisten rajoitteiden takia, on päävastuu jäänyt rahapolitiikalle. Siinä on askel askeleelta edetty poikkeustoimiin, joita vielä muutama vuosi sitten pidettiin poissuljettuina.

Monet keskuspankit ovat alentaneet rahapoliittiset ohjauskorkonsa negatiivisiksi. Nyt ne painavat alas myös pitkiä korkoja ostamalla valtioiden, pankkien ja yritysten pitkäaikaisia velkasitoumuksia. Negatiiviset korot ovat yleistyneet kymmenvuotisten valtionobligaatioiden osalta. Keskuspankit yrittävät ohjata markkinoiden odotuksia ja ylläpitää inflaatiotavoitteensa uskottavuutta lupaamalla jatkaa poikkeustoimiaan siihen asti kunnes inflaatio yltää tavoitehaarukkaansa.

Mutta rahapolitiikan tie käy yhä kivisemmäksi, jos kansainvälinen talous pysyy heikkona ja deflaatiopaine jatkuu. Pankkien tila heikkenisi, jos korkojen vajoaminen entistä pidemmälle negatiiviselle alueelle käynnistäisi talletuspaon ja seteleiden hamstrauksen kassakaappeihin. Tällöin pitäisi löytää uusia keinoja.

Keskustelu uusista poikkeustoimista on jo virinnyt.

Käteiskassojen verottaminen on nostettu esille. On jopa vilautettu mahdollisuutta poistaa koko käteisraha ja siirtyä puhtaaseen tilirahaan. Tämä parantaisi edellytyksiä edetä pidemmälle negatiivisten korkojen suuntaan. Mutta koko kriisin taustalla oleva ylivelkaantuneisuus ei tällä purkautuisi.

Jos yleisen hintatason odotettaisiin yhä jatkuvan, kotitalouksien ja yritysten haluttomuus kuluttaa ja investoida pysyisi heikkona. Talouden seisetila jatkuisi.

Entä pahamaineinen setelirahoitus? Siitä puhutaan nykyään usein helikopterirahana. Tehokkain tapa elvyttää tällä keinoin olisi kaiketi se, että keskuspankit ostaisivat valtionobligaatioita ja lukitsisivat ne lunastamattomina holveihinsa ikiajoiksi. Valtioiden velkataakka kevenisi. Ne voisivat keventää verotusta tai lisätä tulonsiirtoja, julkista kulutusta ja infrainvestointeja. Jos vielä eri maat toimisivat rinta rinnan, vähenisi pelko ulkomaankaupan alijäämistä elvytyksen esteenä.

Tällainen elvytysaskel ei ole vielä näköpiirissä. Sen tiellä on monia poliittisia ja teknisiä esteitä. Mutta jos maailmantalouden heikkoudentila jatkuu, voi uusille, entistä ennakkoluulottomammille keinoille tulla tarve.

Kirjoittaja toimii osa-aikaisena professorina Jyväskylän yliopiston Kauppakorkeakoulussa.

Uusimmat

Kolumni

Viriilit miehet ja Vanhanen

Mainos muuttaa muotoa

Kolumni: Suomalainen melankolia on kaukana nepalilaisen television ilonpidosta

Elisabethissa tiivistyy suomalaisuus

Herra C from 1999

Keski-Suomen talous kasvaa hyvältä pohjalta

Onko jotain uusimatta?

Kyse on myös rahasta

Lyhyet

Peukalolla kyyti ja kahvit

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.