Reaktio-festivaalilla outous oli suhteellista

Kankaan vanha tehdas on inspiroiva tila. Miten sille voisi paremmin tehdä oikeutta kuin täyttää se taiteella, sillä vähän marginaalisemmalla?

Reaktio-festivaali torstaina ja perjantaina oli jotain uutta sekä Jyväskylälle että allekirjoittaneelle. Esittävän taiteen juhla tarjosi kaksiosaisen kattauksen: paikallisen Circus Uusi Maailman tunnin esityksen sekä monta pientä ohjelmanumeroa kiertävän Diverse Universe -festivaalin esiintyjiltä, jotka tulevat eri puolilta maailmaa.

CUM:n Globally Wanted oli ensi-illassa jo vajaat kolme vuotta sitten, mutta nykyinen versio on tiiviimpi. Akrobatian, musiikin ja tummanpuhuvan sanattoman teatterin keitos liikuttaa, naurattaa ja innostaa.

Tottumaton saattaa kummastella esitystä, joka ei pelkää absurdeja käänteitä tai esityskonventioiden rikkomista. Sisimmältään se on kuitenkin omituinen suunnilleen siinä määrin kuin ihmiset ja niiden väliset suhteet nyt oikeasti ovat, ei sen enempää.

Vielä kauemmas konventioista veivät vierailevien performanssi-, buto-, ääni- ja sanataiteilijoiden esitykset. Ne poikkesivat suuresti toisistaan niin toteutustavaltaan, merkitykseltään kuin estetiikaltaankin.

Yksi numero oli kuin sähkökitaran säestämä mystinen rituaali. Toinen taas muistutti katsomiskokemuksena enemmän perinteistä esitystä, vaikka pitikin sisällään scifi-kuvastoon viittaavaa, musiikillista ääntä tuottavaa tanssia yhdessä erilaisten metallielementtien kanssa.

Yksi taiteilija teki katsojasta työläisen pukemalla hänet kypärään ja huutamalla käskyjä kovaääniseen. Tämä esitys käytti sanoja yhteiskunnalliseen ja poliittiseen viestiinsä vapaudesta ja sen puutteesta.

Etelä- ja Pohjois-Korean historiallista tilannetta voi aivan hyvin kuvata allegorian ja buto-tanssin avulla. Moniselitteisempi oli veren estetiikkaa hyödyntävä esitys, joka kuulemma alkoi performanssina, päättyi kuvataiteena ja näytti hienolta.

Sanon kuulemma, koska oma näkökulmani siihen oli liian läheinen kokonaiskuvan muodostamiseen. Olihan minut aseteltu osaksi teosta, sidottu sormista punaisilla langoilla seinään, kun olin ensin ohjailtuna kirjoittanut siihen vereen kastetulla veitsellä.

Musiikin ja äänten runsas käyttö yhdisti esityksiä, samoin taiteilijoiden yhteinen asenne taiteeseen elämäntapana ja kaikkien oikeutena.

Tunnelma oli aisteja avaava mutta lämmin, ja jopa esiintymiskammoinen kirjoittaja tunsi olonsa aika turvalliseksi, vaikka jouduinkin osallistumaan peräti kahdesti.

Itse asiassa se avasi teoksia uusista kulmista, sisältä päin. Ohjailtavana oleminen oli erityisen mielenkiintoista, tuntui siltä kuin ohjaajan tahto ja tunnetila olisivat siirtyneet minuun.

Festivaali vaati vähän heittäytymistä, ei fyysistä rohkeutta tai irrottelua, vaan vain avointa mieltä ja irrottautumista opituista esityksen muotovaatimuksista. Se lempeästi pakotti kokemaan asioita kuin lapsi, uutena.

Outous on suhteellista. Kaikki esitykset pelasivat lopulta ihmiselle tyypillisen kommunikaatiokulttuurin varassa, koska siten meidät on geneettisesti ja kulttuurisesti rakennettu. Harva haluaa tehdä esityksen, jota toinen ihminen ei pysty vastaanottamaan.

Taidehan on kieli, jonka yksi tärkeä tehtävä on herättää kokija uudesti todellisuuteen. Jos valmiita esitysgenrejä noudattavat taiteilijat puhuvat tuttuja fraaseja ja kliseitä, kokeellisimmat keksivät itse sanoja ? sellaisia jotka paremmin kuvaavat heidän kokemustaan maailmasta.

Tärkeintä ei lopulta ole yksittäinen esitys vaan se, mitä osallistujassa heräsi. Sovitaanko toiset treffit, Reaktio? Uusia sanoja tarvitaan aina.

Uusimmat

Kolumni

Olipa ohjelma, tehkää perässä

Kavennetaan tuloeroja, panostetaan koulutukseen

Lyhyet

Kun Saarasta tuli meidän tyttö

Ajellaan ihan muina Räikkösinä

Ne ihmeäijät

Superväkevä Juhani-passio

Suomessa osataan sittenkin palvella

Kolumni: Sinua vedätetään – huutokauppa-tosi-tv ei ole totta nähnytkään

Kolumni: Torilla tavataan, Saara

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.