Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
21.11.2009 19:27
Kolumni
Arktisen upeeta pohjoismaisuuden ideaa etsimässä
Hannu Waarala
Kirjoittajan kolumnit
Pienimuotoinen pohjoismaisten elokuvien tapahtuma Arktisen upeeta on järjestetty nyt Jyväskylässä jo yhdennentoista kerran.
Arktisen upeeta on nyt oikeastaan ainut säännöllinen elokuvatapahtuma Jyväskylässä ja Jyvässeudulla, kun Jyväskylän Kesäkin on totaalisesti ja katastrofaalisella tavalla unohtanut elokuvan omasta ohjelmistostaan. Varmaan sillä perusteella, että "näkeehän sitä muutenkin".
Elokuva, joka syntyi sirkuksen ja muiden alempien taiteiden esiinmurtautumisen ja teknologisten keksintöjen myötävaikutuksella, havitteli kokonaistaideteoksen ideaa "taiteiden synteesinä". Tämä ulottuvuus jos mikä sopisi Jyväskylän Kesän klovneriaystävälliseen profiiliin. Elokuvan historiaan sisältyy muun muassa eräänlainen komiikan ja klovnerian muisti.
Alusta lähtien Arktisen upeeta-festivaali on toiminut muistuksena siitä, että Pohjoismaissa tehdään yhteiskunnallisesti kiinnostavia ja laadukkaita elokuvia. Ja aihepiiri koskettaa läheisesti myös suomalaista elämänmenoa. Tämä on myönteistä.
Ansiokkaasti tapahtumassa on ollut vuodesta toiseen esillä lasten ja nuorten elokuva. Niin kuin tänäkin vuonna, korkeatasoisen ruotsalaisen Flickan-elokuvan muodossa. Tosi asia on, että muissa pohjoismaissa panostetaan lasten ja nuorten elokuvaan aivan eri tavalla kuin meillä. Ja se näkyy laadussa, Suomen tappioksi. Tästäkin seikasta Arktisen upeeta -tapahtuma muistuttaa.
Arktisen upeeta -festivaalin profiili elokuvatapahtumanana on jäänyt kuitenkin aina kokonaisuutena hieman vaisuksi ja satunnaiseksi. Muutama hyvä uutuuselokuva on saanut suomalaisen kantaesityksensä tapahtumassa. Mutta se ei vielä riitä kohottamaan tapahtuman profiilia valtakunnallisesti mielenkiintoiseksi festivaaliksi.
Jokavuotinen teema on festivaalilta aina puuttunut. Vaikka elokuvan jos minkä ympärille voisi rakentaa kokonaisen teemojen verkoston. Mauritz Stiller, Victor Sjöström, Carl Th. Dreyer, Ingmar Bergman, Vilgot Sjöman, Jörn Donner, Matti Kassila olisivat hyviä lähtökohtia.
Historiallinen perspektiivi elokuvan vuosikymmeniin luo aina ryhtiä tapahtumaan. Se on valitettavasti puuttunut. Historiallinen perspektiivi ei näytä nyt kovin muodikkaalta, mutta se jos mikä jättäisi varmasti kokijoihinsa pysyvän muistijäljen.
Vaikka "pohjoismaisuuden idea" voi kuulostaa hieman juhlalliselta, korkealentoiselta ja abtraktilta, se on kuitenkin olemassa. Sibeliuksen musiikissa, parhaiden pohjoismaisten elokuvien luontokuvissa, Sillanpään proosassa, Strindbergin ja Ibsenin näytelmissä, maalaustaiteessa. Pohjolan kaunottarissa: Greta Garbossa, Ingrid Bergmanissa, Harriet Andersonissa, Asta Nielsenissä, Armi Kuuselassa...
Tietysti kyse on aina rahasta ja resursseista, mutta myös tahdosta ja näkemyksistä. Ja siitä, onko Jyväskylällä enää varaa minkäänlaiseen näkemykselliseen kullttuuripolitiikkaan? Kun menneisyys on kuitenkin valtakunnallisestikin niin komea.
Kirjoittaja on kriitikko ja kulttuuritoimituksen vakituinen avustaja.
