Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
09.11.2010 17:12
Kolumni
Degu on vilkas laumasielu
Reetta Mikkola
Kirjoittajan kolumnit
Degu on pieni, mutta valloittava tuttavuus. Se on sosiaalinen, älykäs, leikkisä ja utelias eläin. Jyrsijäksi degu hyvin pitkäikäinen lemmikki. Oikein hoidettuna ja lajitovereiden läheisyydessä se saattaa elää jopa liki 10-vuotiaaksi.
Degun lajinimi on joskus suomennettu torvimyyräksi. Nimitys viittaa häntään, joka muistuttaa muodoltaan hieman trumpettia. Häntää degu käyttää ilmaisemaan tuntemuksiaan.
Jyrsijöiden mittakaavassa ainutlaatuisesta älykkyydestä kertoo, että degut oppivat käyttämään työkaluja ravintoa saadakseen. Niiden tiedetään tavoittelevan ruokaa mm. puutikkujen avulla.
Etukäpälistään degu on kätevä. Se käyttää niitä rakennelmien tekemiseen. Esimerkiksi laumanjohtajana oleva uros ilmaisee asemaansa rakentamalla keon onkalonsa suulle.
LEMMIKKINÄ degu ei ole jyrsijä helpoimmasta päästä. Se on aktiivinen ja tarvitsee tilavan ja korkean häkin. Virikkeitä on oltava runsaasti, esimerkiksi juoksutunnelit, portaat ja runsaasti jyrsittävää puuta. Chinchillahiekkaa tarvitaan hiekkakylpyhetkiin.
Kiipeily ja kaivaminen ovat degulle luonnollista puuhaa. Rakentelutaitoiset harrastajat ovatkin yhdistäneet korkean häkin alaosaksi terraarion. Näin kaivuupuuhissa purut pysyvät seinien sisällä, mutta korkeus riittää kiipeilyyn.
Ruokkiminen ei ole hankalaa, mutta se vaatii runsaasti tietoa. Vääränlaisella ruokinnalla on valitettavan usein lyhennetty lemmikin elämää.
Luonnossa degut syövät lehtiä, heinää, juurisipuleita ja juuria. Ravinnossa on paljon kuituja ja vähän energiaa. Sokeria degun ruoansulatus ei siedä lainkaan, mikä teki niistä aikanaan suositun koe-eläimen diabetestutkimukseen.
Lemmikkidegulle tarjotaan päivittäin laadukasta heinää ja marsun tai chinchillan pellettiä. Kasvikset, kuten juuriselleri, kurkku, tomaatti ja kiinankaali ovat sallittuja herkkuja. Luonnosta voi poimia ja kuivattaa lehtipuiden lehtiä tai nokkosta. Tuoreherkkuna maistuvat myös ruoho ja ratamo.
DEGU KUULUU samaan lahkoon kuin lemmikkeinä tutummat marsu ja chinchilla. Ne kaikki ovat kotoisin Etelä-Amerikan vuoristoista. Suomessa degujen asioista vastaa gerbiiliyhdistys, vaikka gerbiili ja degu eivät sukulaisia olekaan.
Deguja elää luonnossa Chilen alueella yli kilometrin korkeudessa. Vuoriston lohkareiden suojaan tai matalien pensaiden alle degut rakentavat pitkiä maaonkaloita, joissa ne elävät yhteisönä noin sadan lajitoverin kanssa. Yhteisö muodostuu deguperheistä, joilla kullakin on onkalomuodostelmassa oma reviirinsä.
Deguilla on monipuolinen äänimaailma, jota ne käyttävät kommunikoidessaan keskenään. Ne käyttävät erilaisia huutoja ilmaistessaan mm. epämukavaa oloa tai varoittaessaan lajitovereitaan ja kurisevat, sirkuttavat tai pulputtavat tyytyväisinä. Välejä selvitellään muristen tai hampaita kalistellen. Poikaset piipittävät hiljaa.
Lajitoverit ovat tärkeitä. Degut hoivaavat yhteistuumin koko lauman jälkeläisiä ja vartioivat yhdessä aluettaan. Eläimet myös lämmittävät toisiaan olemalla lähekkäin.
Ne kiintyvät oman perheeseensä ja yhteisöönsä, ja osoittavat sen nuuskimalla kuonoja sekä nuolemalla ja näykkimällä hellästi poskia, niskaa ja kaulaa. Lemmikkidegu voi kiintyä vahvasti omaan ihmishoitajaansa, mutta tarvitsee välttämättä myös lajitoverin seuraa. Yksinäinen degu on lyhytikäinen ja apaattinen.
Lemmikit-palsta ilmestyy joka toinen keskiviikko. Kysymyksiä ja ideoita voi lähettää osoitteeseen reetta.mikkola@keskisuomalainen.fi.
