Ei ole teinin vika, jos saurus ei vaan tajua

Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 06.03.2010 18:27

Kirjoittajan kolumnit

Siinä ne taas notkuvat. Tukkimassa tieni kylmäkatseisena laumana. Räkimässä kauppareitilleni. Muistuttamassa, etten pääse enää niiden pään sisään. Teinit.

Miksi ne ovat aina siinä? Eikö niillä ole mitään tekemistä? Ja kenen vika se sitten on?

DINOSAURUSTUMINEN ON alkanut, olen nuori aikuinen, tuoresaurus. Ylittänyt kynnyksen, jonka jälkeen nykynuoriso on ikuisesti käsittämätöntä. Vielä en silti suostu uskomaan, että se olisi toivotonta. Päinvastoin. Heti ei tule mieleen toista ikäryhmää, johon olisi varastoitunut yhtä paljon energiaa ja villiä luovuutta. Seassa vellonee reilu kauhallinen kiukkua, turhaumaa ja ihan perinteistä kestoketutusta, mutta niin kuulukin. Angstista voi rypemisen lisäksi ammentaa energiaa taistelussa tuulimyllyjä vastaan.

Nuoriso on kärkäs huomaamaan, kun jossain mättää - ja avaamaan asiasta myös suunsa. He kun ovat juuri pyristelemässä eroon vanhoista auktoriteeteista eivätkä ole ehtineet polvistua uusien edessä, tai alistuneet siihen tosiasiaan, että näin se maailma makaa.

Miksi kävelykatuun sitten on pinttynyt selvä, hitaasti laajeneva sylkiläikkä?

EN TIEDÄ, mutta saatan arvailla. Yksi ikkuna teinien maailmaan on nimittäin itsellekin vielä avoin. Kohdalle osuneen geenilottorivin tähden saan usein vahingossa tietää, miten ympäristö "nykynuoreen" suhtautuu. Ei tarvita kuin littanaksi kulunut tennaripari, huppari ja äkillinen tarve juosta lähikauppaan ennen sulkemisaikaa. Äkkiä huomaa aiheuttavansa paheksuntaa ja nyrpeitä suupielijuonteita jo pelkällä olemassaolollaan.

Nuoremmaksi naamioituminen olisi helppo tapa irrottautua hetkeksi arjen suorituspaineista: teiniltä kun ei odoteta yhtään mitään. Hiljan vaateostoksilla seurailin mielenkiinnolla, kuinka myyjätär opasti pääni yli mukaan tullutta perheenjäsentä ostokseni huollossa ottaen siinä sivussa jopa ystävällisesti osaa:

- Meilläkin on kotona teinejä, tiedän, millaisia ne on.

Kyse oli villakangastakin hoito-ohjeesta. Edes sitä ei oletetun 16-vuotiaan uskottu sisäistävän. Ei siitä kannattanut teinin kanssa suoraan puhua. Eihän ne takkejaan itse hoida.

PÄÄSTÄÄN TAAS kysymään, kenen vika lopulta on, jos teinistö sylkee kaupunkia kamaraan sen sijaan, että purkisi energiaansa vaikkapa sen hyväksi? Tuoreimmistakaan ideoista ei ole paljon hyötyä, jos niitä ei pääse toteuttamaan, koska kukaan ei kuuntele tosissaan. Jos katsotaan alaviistoon (tai pään yli) ja todetaan, että se on vaan tuo ikä, kyllä me tiedämme, millaista se on.

Emme me saurukset tiedä. Se juna meni jo. Teineys on vika, jonka aika korjaa, joten siitä tulisi ottaa kaikki ilo irti - myös niiden, jotka eivät itse ole matkustajia kyseisessä kyydissä.

Jos tarmon annetaan valua räkänä kävelykatuun, ketkä silloin ovat ne todelliset toivottomat?

Kirjoittaja on opiskelija ja Keskisuomalaisen vuorontekijä.