Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 20.02.2012 11:58
Kolumni

Haaveena oma ydinase

Kirjoittajan kolumnit

Fukushiman ydinonnettomuus lisäsi ydinvoiman vastustusta Japanissa entisestään. Ydinvoiman kannattajilla on nyt valttinaan kirjaimellisesti uusi ase – Japanin oma ydinase.

Japanissa on 54 ydinreaktoria, mutta vain kolme niistä on käytössä. Muut ovat suljettuina turvatarkastusten vuoksi. Maan hallituksen on määrä tehdä uusia energiaratkaisuja kesällä.

Japani on ainoana maailman maana kokenut ydinasehyökkäyksen. Yhdysvaltain atomipommit tuhosivat Hiroshiman ja Nagasakin.

Eloonjääneiden ympärille ryhmittynyt vahva rauhanliike on toistuvasti vaatinut kaikkien ydinaseiden hävittämistä maailmasta. Japania on kuvattu ”ydinallergiseksi” maaksi, jossa yksittäiset laivastovierailutkin ovat toistuvasti johtaneet suurmielenosoituksiin, jos vain on ollut syytä epäillä, että aluksilla on ollut ydinaseita.

Sodanjälkeisen Japanin perustuslaki kieltää Japanilta sodankäynnin ja sotilaallisten joukkojen ylläpitämisen. Japani kiertää perustuslakiaan ylläpitämällä sotilaallisesti merkittäviä ”itsepuolustusvoimia”, mutta aiemmin jo pelkkä poliitikon julkinen puhe omasta ydinaseesta olisi tiennyt uran loppua.

Nyt Japanin entinen puolustusministeri Shigeru Ishiba laskee, että Japani voisi rakentaa ydinaseen jopa alle vuodessa ydinvoimaloitaan ja teknologiaansa hyödyntäen. Pohdiskelua omasta ydinaseesta ”kansallisen puolustuksen tarpeisiin” pidetään voimapoliittisena viestinä Kiinalle ja Pohjois-Korealle.

Ydinvoima on jo tuottanut Japanille noin 45 tonnin plutoniumvarastot. Maa kehittelee jatkuvasti kalliita ydinjätteen jälleenkäsittelylaitoksia, minkä on arveltu tähtäävän joskus omaan ydinaseeseen.

Ydintuhon muisto on niin merkittävä osa nyky-Japania, että iso osa kansasta varmasti torjuu ajatuksen omasta ydinaseesta. Epäluuloisen vastaanoton idea saa myös muualla Aasiassa, jossa monet maailmansodan japanilaisvalloitusten haavat ovat yhä auki. Japanilaisten tapa kaunistella historiaansa ja vähätellä sotarikoksiaan loukkaa niiden uhreja.

Taistelukaasuja ja bakterologisia aseita testattiin siviilikohteisiin Kiinassa, korealaisnaiset  alistettiin rintamasotilaiden seksiorjiksi ja liittoutuneiden sotavangit pantiin orjatyöhön. Imperialistisen Japanin sodat surmasivat sen vaikutuspiiriin kuuluneissa maissa yli 20 miljoonaa ihmistä.

Japanilaisten ydinaseen haaveilijoiden viesti maailmalle lähestulkoon ilmoitusasiana on vähintäänkin outo tilanteessa, jossa Iranin ja Pohjois-Korean ydinohjelmat nähdään aikamme vakavimpina uhkina maailmanrauhalle. Japanilaiset tuntuvat ajattelevan, että tietyt valtiot ovat vastuullisempia ja demokraattisempia kuin toiset ja siten muita oikeutetumpia joukkotuhoaseisiin.

Kaikki nykyiset viralliset ja epäviralliset ydinasevallat ovat hankkineet tuomiopäivän aseensa ”kansallisen puolustuksen tarpeisiin” eli omaksi turvakseen. Miksi moisen pitäisi nyt olla sallittua Japanille mutta muilta maailman mailta kiellettyä? Demokratiaankin on vaikea vedota, kun maailman ainoa ydinaseillaan hyökännyt maa käytti helvetinkoneitaan demokratian nimissä.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa

Kolumnit