Kolumni

Halonen ja Niinistö nöyryytetty

4.2.2010 15:10

Eduskunnan edessä kohtasi eilen kaksi nöyryytettyä valtiollista vaikuttajaa. Vakavaksi asian tekee se, siinä olivat valtiollisen protokollamme korkeimmat henkilöt. Eduskunnan puhemies ja presidentti ovat ahtaalla.

Sauli Niinistö (kok.) koki tiistaina eduskunnan historian yhden suurimmista nöyryytyksistä. Hänet valittiin puhemieheksi vain 89 äänellä. Perinteeseemme kuuluisi, että puhemies valitaan sopuisasti yli puoluerajojen.

Niinistöä nolattiin hallitus- ja oppositiopuolueista. Se oli helppoa, sillä äänestys käydään nimettömänä lippuäänestyksenä.

PRESIDENTTI Tarja Halonen nosti nolon asemansa esille itse. Hän purki Helsingin Sanomien haastattelussa (31.1.) turhautumistaan. Selväksi tuli, että Halonen on joutunut vallan varjoon. Kärkipoliitikot ja media eivät anna hänelle arvovaikuttajan roolia.

Halonen ei myönnä, että syy on muualla. Presidentillä ei ole ollut aidosti vaikuttavaa sanottavaa.

Halonen haki nyt avoimesti tukea naisilta."Joidenkin mielestä olisi parasta, että kaikki valta keskitettäisiin yhdelle taholle, mieluiten miehelle."

Halonen löytää syyn syrjäytymiselleen. Se on kokoomuksen kosto presidentinvaalien tuloksesta. "Toinen kausi nähtävästi otti kokoomukselle, ei Sauli Niinistölle vaan kokoomukselle aika koville. Ja se on kyllä näkynyt."

Halosen selitys on puolitotuus. Presidentinvaalit olivat Haloselle järkytys, josta hän ei ole toipunut. Halonen luuli tulevansa valituksi jatkokaudelle huikean suosittuna koko kansan presidenttinä. Vaalin toinen kierros paljasti, että häntä tukee vain hieman yli puolet äänestäjistä. Varsinaisen vaalipäivän äänissä Halonen hävisi Niinistölle.

Oli nöyryytys tulla valituksi "juuri ja juuri presidentiksi". Arvojohtajuudelle ei syntynyt heikolla kannatuksella tilaa.

Kokoomus käytti tilannetta hyväksi ja jätti presidentin tylysti sivuun kaikesta mahdollisesta.

Alexander Stubbin (kok.) valinta ulkoministeriksi oli viimeinen pisara. Vikkelä Stubb ohittaa presidentin vasemmalta ja oikealta, kotimaassa ja ulkomailla.

NIINISTÖLLÄKIN on vaikeuksia kokoomuksen kanssa. Niinistö olisi halunnut nykyhallituksen valtiovarainministeriksi, mutta Jyrki Katainen (kok.) otti paikan itselleen. Lohdutuspalkinnoksi tuli puhemiehen tehtävä.

Niinistö on tökkinyt takaisin. Hän on kritisoinut nykyhallitusta (siis Kataista) siitä, että se ei säästä kylliksi. Onpa Niinistö puhunut myös poikkeusaikojen hallituksesta, johon olisi koottava vasemmisto ja oikeisto. Niinistö on puhemieheksi epäsopiva. Hän ei nauti protokollasta eikä edustamisesta. Hän on puolueensa yksinäinen susi, vain muutamien kaverien ympäröimä.

Niinistössä ja Halosessa on samaa ominaisuutta. Kumpikin on työyhteisölleen vaikea, jopa tyly. Heidän suosionsa on kaukana eli kansan parissa.

Sivuutettu presidentti ja nöyryytetty puhemies ovat totta. Kun lisäksi pääministeri on lähdössä ja syyteuhan alla, koko valtiollinen johtomme on rampana.

Onko voittajana hallitus ja kokoomuksen puoluetoimisto? Jos tilanne ohittuu nopeasti, se ei onneksi tee Suomesta häviäjää.

pekka.mervola@keskisuomalainen.fi

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen päätoimittaja.

Keskustelua aiheesta Amurin | 4.2.2010 16:11:28 Olen Presidentti Halosen äänestäjä,,myönnän että olen pettynyt siihen panokseen mitä hän on antanut yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Erittäin pettynyt olen Hesarin ja erityisesti aamulehden tapaan kirjoittaa presidentistä,Keskisuomalainen on uutisoinut asiallisesti ja kohteliaasti.Esimerkiksi kun...
Vastauksia: 5 | Osallistu keskusteluun