Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
07.09.2010 20:00
Kolumni
Helsingin juhlaviikoilla altistumassa ja taidesuhdetta etsimässä
Hannu Castrén
Kirjoittajan kolumnit
Juuri päättyneen Helsingin juhlaviikkojen julisteissa pisti erityisesti silmään sanapari: Altistu uudelle. Ilmiselvästi sanat sisältävät suosituksen etsiä taidetarjonnasta murroskohtaa normielämän tottumuksiin ja jäykistymiin. Juhlaviikkojen toiminnanjohtajan Erik Söderblomin mukaan altistuminen uudelle merkitsee sitä, että annat mahdollisuuden taiteelle ja itsellesi.
Niin tapahtuukin, kun sanat alkavat katutasolla kyseenalaistaa itsevarmaa suuntavaistoa ja juhlija pysähtelee gallerioiden ja konserttisalien aikaisemmin niin oudoilla ovilla. Syntyy halu kokeilla juuri sellaista, johon aikaisemmin on suhtautunut ei voisi vähempää kiinnostaa -tyyliin.
Juhlaviikot halusi poikkikulttuurisen tapahtumansa pontimena nostattaa henkeä Helsingistä ihmisten kaupunkina. Vaikka osallistumisen kynnyksiä olikin madallettu, se ei tapahtunut taiteen tasoa madaltamalla. Ihmisten kaupunki tuo mieleen käsitteen luova kaupunki, vaikka tekijät ja tekotapa poikkeavatkin toisistaan. Nimittäin, siinä vaiheessa kun innovaattorit vasta visioivat, organisaattorit jo tekevät.
Filosofi Pekka Himanen astuu vielä kuluvalla viikolla estradille juhlaviikkojen avoimessa, Elämä taideteoksena -luentosarjassa. Voisi odottaa, että hänen puheessaan uudelle altistumisen, taiteen mahdollisuuden ja ihmisten kaupungin ideat nivoutuvat laajempaan kehykseen. Sitähän Himanen on pohtinut valtion tilaamassa ja taktisesti jo unohdetussa Kukoistuksen käsikirjoituksessa. Ehkäpä poliitikot ja Itäkeskuksen penkillä istujat ovat oman todellisuuskäsityksensä kautta yhtä kaukana itselle suotavan mahdollisuuden merkityksestä.
Uudelle altistumisessa on kyse ryhtymisestä aivan kuin oman itsensä taidekasvattajaksi. Poikkikulttuurisessa festivaalissa sen voi tehdä nopeutetusti antautumalla esteettisen "joukkohysterian" vietäväksi. Nyt moni asiantuntija ajattelee, että kylläpä termiä taidekasvatus käytetään väärin. Ehkäpä ongelma on kuitenkin itse korkeakulttuurin virittämässä taidekasvatuksessa, jossa altistuminen perustuu autoritääriseen johdatukseen osana taiteen harrasta rituaalia. Prosessi on yhtä pitkä kuin freudilainen psykoanalyysi ellei pitempikin ja ehkä vähän samankaltainenkin.
Juhlaviikot pohti myös eri tapoja suhtautua taiteeseen. Teemaan liittyvissä blogeissa taidesuhde varioituu neljään eri tyyppiin, joita edustavat skeptikko, kriitikko, bilettäjä ja taidefani. Viihteellistäkö? Ei vaan mieluummin altistujien tasavertainen joukko. Tapahtuman tarjonta oli jälleen myös niin monipuolista, että altistujassa saattoi ilmetä eri tilanteissa hyvinkin nämä kaikki neljä tyyppiä. Yksilölliset mieltymykset vaihtelevat olipa kyse kuinka korkeatasoisesta taiteesta tahansa. Ei kaikesta tarvitse tykätä.
Ottaisin kovin mielelläni näyttelykierrokselle mukaan skeptikon, taidefanin ja bilettäjän simputtamaan kriitikon rutinoitunutta silmää. Nimenomaan monitulkintaisuuden avulla syntyy taiteelle mahdollisuus siirtyä osaksi ihmisten elämää.
Juhlaviikkojen näyttelyistä jatkuvat edelleen: Isaac Julien: Ten Thousand Waves, Taidehalli 10.10. saakka. Iceland Love Corporation: Tight, Amos Anderssonin taidemuseo 4.10. saakka. Samaan aikaan on esillä myös ravisteleva näyttely PEEKABOO - nykytaidetta Etelä-Afrikasta, Tennispalatsi 16.1.2011 saakka.
