Huumevalistus ja elokuvan todistusvoima

Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 18.05.2010 20:11

Kirjoittajan kolumnit

Joskus vuoden 2004 tienoilla kävimme elokuvaohjaaja Jan Ijäksen kanssa kouluvierailuilla puhumassa elokuvasta ja elokuva suhteesta aikamme väkivaltaiseen todellisuuteen.Tuolloin pinnalla oli keskustelu henkisestä väkivallasta, koulukiusaamisesta ja sen seuraamuksista.

Erään lukiovierailun yhteydessä esitimme shokeeravan pätkän Gus van Santin ajankohtaisesta elokuvasta Elephant (2003), joka kertoi Columbian koulusurmista vuonna 1999. Traagisia Amerikan tapahtumia jäljittelevät suomalaiset koulusurmat tulivat sitten myöhemmin.

Elokuvanäytteen jälkeen luin katkelman Armas Gerdin tilityskirjasta, jossa hän kertoo poikansa Petri Gerdin yksinäisestä elämästä. Petri Gerd oli henkisesti syrjäytynyt nuorukainen, joka oli vuonna 2002 tapahtuneen Vantaan Myyrmäen ostoskeskukuksen räjäytyksen takana. Lukemisen jälkeen vallitsi syvä ja merkitsevä hiljaisuus.

Suoraan asiaan meneminen, jopa shokeeraavalla tavalla, ilman korulauseita ja moralisoivaa humanistista jargonia, tuntuu tehoavan nuorisoon. Nuoret eivät halua, että heidän todellisuuttaan "mestaroidaan" ylhäältä käsin, esitetään totuuksia, jotka ovat heidän todellisuudelleen vieraita.

Tämän todistaa tällä hetkellä rovaniemeläisen Joonas Neuvosen elokuvan, Reindeerspotting - Pako Joulumaasta (2010) valtava suosio. Kaiken todellisuuspako-viihteen keskellä ankarasta nuorten ihmisten todellisuudesta kertova dokumentti puree, koska sillä on sosiaalinen tilaus.

Neuvosen elokuva kertoo karua kieltä eräästä nuoresta narkomaanista tämän hetken Suomessa. Ruotsalaisen Stefan Jarlin dokumentaarinen mestariteos Huumeinen elämä (1979) perustui sekin, niin kuin Neuvosen dokumenttikin, sammakkoperspektiivin aitoon todistusvoimaan. Tärkeintä näissä elokuvissa on tuoda aidolla tavalla esille ihmisen oma ääni, tarina ja kohtalo. Huumetodellisuuden ankaruus ja kovuus tarttuu elokuvaan kuin kärpänen kärpäspaperiin.

Neuvosen elokuvassa seurataan lähiluvunomaisesti vuoden ajan rovaniemeläisen Jani-nimisen nuorukaisen elämää huumekoukussa, subutexin, pillerien ja viinan viitoittamalla tiellä. Tulevaisuus ei näytä hyvältä, vaan arvottomalta. Arvottomuuden tunne on näissä piireissä yleinen.

Huumeidenkäyttäjiä lähestytään elokuvassa inhimillisestä näkökulmasta. He ovat nuoria ihmisiä, jotka haluavat paeta ja jotka eivät kestä arkielämän painostavia rutiineja. Heiltä puuttuu pitkäjännitteisyys ja tavoitteellisuus, elämisen keinot tyystin.

Neuvonen on saanut hienosti esille huume-elämän naturalismin, naiviuden ja kovuuden välisen ristiriidan. Juuri tämä ristiriita tekee näiden nuorten ihmisten elämän tilanteesta järkyttävän ja koskettavan. Dokumentin henkilöihin voi samaistua sellainenkin nuori, joka ei elä samanlaista elämää kuin elokuvassa eletään.

Reindeerspotting on elokuvallista huumevalistusta ja shokkihoitoa parhaimmillaan. Elokuvan esittämistä kouluissa pitää enemmän kuin harkita.

Kirjoittaja on kriitikko ja kulttuuritoimituksen vakituinen avustaja.