Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
20.07.2010 19:34
Kolumni
ITE-taide, vähän kuin Karpoa katsoisi
Raisa Jäntti
Kirjoittajan kolumnit
ITE-taide elää kesäisin. Monen museon kesänäyttelyssä törmää tähän "Itse tehty elämä" -taiteeseen, jota sanotaan myös itseoppineiden taiteilijoiden nykykansantaiteeksi.
Suhteeni ITE-taiteeseen on ristiriitainen. Toisaalta olen taiteellisen vapauden suuri kannattaja, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että museot avaavat oviaan kouluttautumattomillekin taiteilijoille. Toisaalta taas pidän tätä koulutuksen puutetta erityisen huonona syynä valita ketään näyttelyyn - taiteilijan koulutustasoa tärkeämpää pitäisi olla se taide, jota taiteilija tekee. Sisältö ja muoto saavat katsojan pysähtymään, ajattelemaan, naurahtamaan tai lumoutumaan. Se, että joku ei ole kouluttautunut, ei vielä riitä taiteellisen taian luomiseen.
Usein tuntuukin, että museoissa ITE-taidetta esitellään lähinnä kummallisena kuriositeettina, hauskana tirkistelynä kylähullujen maailmaan. Opas keskittyy kertomaan, miten erikoinen ihminen minkäkin teoksen on tehnyt. Taide ei siis kokemukseksi riitä, on myös saatava tietää, millainen ihminen taiteen taustalta löytyy. Ja aina nämä ihmiset ovat kummallisia. Me saamme naurahdella heidän oudoille tavoilleen. He ovat kuin lapsia, jotka eivät tiedä, miten pitäisi käyttäytyä.
ITE-taiteen ympärille luotu tavallisuuden ja epäelitistisyyden tunnelma kuitenkin tarttuu taidemuseossa käyvään yleisöön. Osa näyttelyn katsojista käy sumeilematta koputtelemassa ja koskettelemassa jokaista teosta. Nehän ovat vain jonkun tavallisen ihmisen pihalta tuotuja kierrätysromuja, miksi niitä pitäisi kunnioittaa?
Ehkä tämä on tarkoituskin? ITE-taidetta tuodaan kai museoihin juuri siksi, että se laskee museossa käymisen kynnystä. Vähän kuin katselisi Karpon ohjelmaa, jossa tavallinen pieni ihminen kamppailee koko yhteiskuntakoneistoa vastaan. Saamalla teoksensa museoon nämä pienet ihmiset ovat jymäyttäneet taide-instituutiota. Katsoja, tavallinen ihminen hänkin, on heti ITE-taiteilijoiden puolella.
Kouluttamattomuuden korostaminen kertoo paljon taidemaailman asenteista. Kun kuvataiteessa pitää erikseen nostaa esiin niitä raukkoja, joilla ei koulutusta ole, elää kirjallisuuden puolella yhä vahvasti ajatus siitä, että aito ja oikea kirjailija tulee pystymetsästä. Kirjoittajakoulutuksen käyneitä kirjailijoita arvostellaan toistuvasti siitä, että koulutus tekee kirjoittajasta teknisen, ja syö kirjallisuudelta jonkin mystisen, aidon sielun.
Oikeasti puhuttelevan teoksen edessä ei kukaan kuitenkaan pysähdy miettimään, missä taiteilija on oppinsa saanut. Kun taideteos onnistuu ilmaisemaan jotain samaistumisen arvoista tai vetämään maton jalkojen alta, taiteilijan oppimisen väylä on katsojalle sivuseikka. Juuri niin kuin sen kuuluu ollakin.
