Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 20.02.2012 09:31
Kolumni

Itsekkäät etujen jakajat

Kirjoittajan kolumnit

Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläisen asuntokaupoista on syntynyt näyttävä keskustelu. Nyt kysytään, miten talouseliitti jakaa etuja toisilleen.

Mitä siis tapahtui?

Vehviläinen oli myynyt pitkään lähes 273 neliön kerrostaloasuntoaan Helsingin keskustassa. Parin miljoonan asunnolle ei löytynyt ostajaa. Hän vaihtoi jopa välittäjää, mutta kauppoja ei vain syntynyt.

Sitten ostaja löytyi lähipiiristä. Ilmarinen osti asunnon 1,85 miljoonalla eurolla ja vuokrasi sen takaisin Finnairille Vehviläisen työsuhdeasunnoksi. Samalla sovittiin, että Vehviläinen saa halutessaan ostaa asunnon myöhemmin takaisin.

Asuntokauppojen ongelmat tulevat kauppojen osapuolista.

Finnair on eläkeyhtiö Ilmarisen asiakas ja omistaja. Vehviläinen on Finnairin hallintoneuvoston jäsen. Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas on puolestaan Finnairin hallituksen puheenjohtaja.

Näin herrat ovat toistensa esimiehiä ja omistajan edustajia ristiin rastiin.

Vehviläisen ja Finnairin väliset asuntokaupat eivät suinkaan olleet siis Ilmarisen viileätä sijoituspolitiikkaa.

Oston syy oli Vehviläinen.

Ilmarinen ei normaalisti osta yksittäisiä asuntoja vaan kokonaisia taloja, sillä yksittäisen asunnon hoitoon kuluu paljon aikaa.

Asuntokauppa oli harkitsematonta toimintaa valtionyhtiön johtajalta ja myös Ilmarisen toimitusjohtajalta.

Rikosta ei todennäköisesti ole tapahtunut, mutta koko operaatio oli moraalitonta talouseliitin omien etujen ajamista.

Siksi Vehviläisen olisi syytä harkita eroamista Finnairin johtajuudesta ja Sailaksen Finnairin hallituksen puheenjohtajuudesta.

 

Ministeri Heidi Hautala (vihr.) valvoo valtion omistajapolitiikkaa. Hautalan on syytä panna toimeksi ja puuttua ongelmiin. Vai hyväksyykö ministeri epäeettiset toimet?

Ex-eläkevirkamies Tarmo Pukkila ehdotti, että eläkeyhtiöiden johto ei istuisi omistamiensa yhtiöiden hallituksissa. Hautalalla on samansuuntaisia ajatuksia.

Tämä ajattelu on typerää. Eläkeyhtiöt ovat omistajia monissa yhtiöissä. Suurten omistajien tehtävä on kehittää yhtiötä hallitustyöskentelyllä.

Eläkeyhtiöiden johtajille hallituspaikat ovat tuottoisia. Esimerkiksi Sailas nostaa hallituspaikoista noin 100·000 euron vuotuisen lisätulon 600·000 euron vuosipalkkansa päälle.

Eläkejärjestelmä on julkista yhteisten rahojen hoitamista. Siksi on kohtuutonta, että eläkeyhtiöiden johtajat saavat hallituspaikoista tulot itselleen. Hehän istuvat hallituksissa eläkeyhtiön työtehtävänä ja saavat siitä jo palkkansa.

Hallituspalkkiorahat kuuluvat eläkeyhtiölle. Ne kartuttaisivat omalta pieneltä osaltaan suomalaisten eläkevarallisuutta.

Eläkeyhtiöiden johtamisesta on tullut röyhkeiden etujen temmellyskenttää. Nämä kohtuuttomuudet on nyt laitettava kuriin.

Myös valtion virkamiesten hallituspaikoissa on syytä ottaa käyttöön järjestely, jossa virkamiehen hallituspalkkiot tulevat valtiolle silloin kun hän on luottamustoimessa valtion edustajana. Virkamies saa jo valtiolta palkan tästä työstä. Samalla hallitusrahan virkamiesten riippumattomuutta vaarantava vaikutus poistuisi.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa

Kolumnit