Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
19.03.2010 19:30
Kolumni
Jos mies onkin nainen, niin ei se voi olla uskovainen
Petja Savoila
Kirjoittajan kolumnit
Suomen evankelisluterilainen kirkko on taas yrittänyt taivuttaa vuohen ja aavikkopölyn tuoksuista papyrusta 2000-luvun moniarvoisen elämänmenon ympärille.
Imatran kirkkoherra Marja-Sisko Aalto edustaa joidenkin seurakuntalaisten mielestä sen sorttista luojan luomaa, jonka läsnäollessa kaikkivaltiaan palvonta ei nyt kerta kaikkiaan suju.
Muistin virkistykseksi kerrottakoon, että aiemmin Olli-Veikko Aaltona tunnettu kirkkoherra on maamme ensimmäinen julkisuuteen astunut transsukupuolinen pappi.
NYT IMATRAN seurakunnassa on käynyt kato, kun tiukkapipoisimmat jäsenet ovat nostaneet kytkintä.
Jopa tappouhkauksia saanut kirkkoherra Aalto ilmoitti lopulta tällä viikolla, että nyt saa riittää, minä lähden. Myrskyn silmään joutunut, transsukupuolisten esikuvaksi noussut pappi jättää virkansa huhtikuun alusta.
TRANSSUKUPUOLISUUS tarkoittaa sitä, että ihminen on henkisesti eri sukupuolta kuin fyysisesti. Aallon tapauksessa kyse oli miehen kehossa elävästä naisesta, jota on nyt kirurgian ja hormonihoidon avulla muokattu.
Tällainen operaatio edustaa sen luokan modernia lääketieteellistä teknologiaa, että jos siitä Raamatussa olisi yksityiskohtaisempaa ohjeistusta, niin se olisi jo ateistinkin kakistelemaan saava ihme.
Mutta näinhän ei toki ole. Opposition tanakin argumentti nojaa sille, että luojan luomaa ei saa peukaloida. Jumalan kuva on näet täydellinen. Väitteen logiikka on yhtä jämpti kuin Paris Hiltonin käsitys säieteoriasta. Ihmisruumis vaatii sen verran tiivistä huoltoa ja korjausta, että väitteet täydellisyydestä on syytä unohtaa tykkänään.
JOS KURKISTAMME teologisen savuverhon taakse, niin kysehän ei ole mistään sen kummemmasta kuin ihmisten omista henkilökohtaisista arvoista. Ei siis uskonnollisista dogmeista tai jumalallisista totuuksista.
Konservatiivisesti ajatteleva ei sulata helpolla uutta tai poikkeavaa. Ja luontevampaa aateparia saa hakea kuin konservatiivinen kristillisyys. Vanha ja vakiintunut on hyvää, uusi ja outo lähtökohtaisesti pahaa.
Transsukupuolisuus edustaa niin marginaalista poikkeamaa, että siihen on riviraamatunpaukuttajan vaikea suhtautua armolla ja rakkaudella.
SAMA IKIAIKAINEN kuvio on toistunut esimerkiksi homoseksuaalisuuden, naisten oikeuksien ja mullistavan tieteellisen tiedon kohdalla. Kun uusi ja outo ei käy yksiin oman, vanhakantaisen maailmankatsomuksen kanssa, yritetään avuksi ottaa pyhiksi nostettuja tekstejä.
Vihaajan osa on vielä helppo. Oman hurskauden raiteilla on helppo puksuttaa vähemmistä välittämättä ja varmasti löytyy kavereita, jotka ovat täysillä kivitysjengissä messissä.
Vielä helpompaa on niillä, jotka eivät koe tarvetta elää vuosituhansia vanhojen paimentolaissääntöjen mukaan.
Tuskaista on sen sijaan niillä, jotka ovat joutuneet uskonveljien ja -sisariensa tuomitsemiksi. Olisikohan kaikki helpompaa, jos pyhissä teksteissä ei lukisi muuta kuin "hyvä tahto ja hyvä fiilis"?
